Jämsä: Koskikaran uimahallin liukkausongelma helpottaa – uudet pesumenetelmät karhentavat lattiaa

Koskikaran uimahallin allasosaston lattia uusittiin viime kesänä.

Jämsän Koskikaran uimahallissa on käytetty tavallista karheampaa pesulaikkaa. Kuvassa hallin vanha laattalattia. Kuva: Petri Aaltonen / Yle

Jämsän Koskikaran uimahallia piinanneet lattian liukkausongelmat ovat helpottaneet, tiedottaa Jämsän kaupunki.

Lattian siivouksessa on käytetty aiempaa karheampaa pesulaikkaa, minkä lisäksi lattiaa on käsitelty erityisellä pesuliuoksella.

Kaupungin mukaan tällä tavoin on saatu kulutettua lattian pintaa tavallista nopeammin, mikä lisää lattiapinnan karheutta.

Parafiini saa lattian livettämään

Uimahallin allasosaston lattia uusittiin viime kesänä. Kunnostuksen aikana vanha laatoitus poistettiin ja sen tilalle asennettiin akryylimassalattia. Lattiapinnoitteessa oleva parafiini teki lattian liukkaammaksi verrattuna aikaisempaan laattalattiaan.

Livettävä lattia sai käyttäjät liukastelemaan uimahallissa.

Lattian materiaalitoimittajan ja asennuksesta vastaavan yrityksen mukaan liukkaus kyseessä olevan lattiatyypin asennuksen jälkeinen ominaispiirre, joka häviää vähitellen käytön ja lattian kulumisen myötä.