1. yle.fi
  2. Uutiset

Reetta Rädyn kolumni: Aikuiset, pilalla

Ensin aikuiset pilaavat maapallon omilla toimillaan ja syyttävät sen jälkeen nuorisoa siitä, että joulu on uhattuna. Pystymme parempaan, kirjoittaa Reetta Räty.

nuoret
Reetta Räty
Reetta Räty.Antti Haanpää / Yle

Ihan oikeasti nyt, Suomen aikuiset.

Ilta-Sanomien etusivu viime viikolla (29.9.):

Professori huolissaan: Nykykouluissa voimassa viidakon lait.
HUS-pomo pelkää: Nuorten bilettäminen pilaa joulun
.

Yleistämistä, kärjistyksiä, syyllistämistä. Tämäkö on se tapa, jolla kouluista ja nuorista halutaan puhua?

Pandemia tai ei, nuoret ovat aina väärässä paikassa (siirryt toiseen palveluun). Kun he kantavat huolta ilmastosta eli tulevaisuudestaan, heitä vähätellään (siirryt toiseen palveluun). Kun he istuvat tiellä muistuttamassa, että ”ilmastohätätila on julistettava, kuunnelkaa tiedettä”, poliisi kaasuttaa heitä. Ja kun pitää keksiä syyllinen viruksen leviämiselle, sekin löytyy tutusta suunnasta: bilettävät nuoret!

Ei ihme, jos nuoria ei huvita pitää aikuisia auktoriteetteinaan.

Miltä näyttäisi maailma, jossa aikuiset niputettaisiin meitä nuorempien kauhisteltavaksi?

Olemme tottuneet ajattelemaan, että Suomi on yksi maailman turvallisimmista maista. Siksi saattaa hätkäyttää, kun lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen sanoo kouluväkivallan kitkemistä koskevassa tv-keskustelussa, että kiusaajaan liittyvien yksilöllisten syiden rinnalla täytyy katsoa ”tätä hyvin väkivaltaista suomalaista ilmapiiriä, jossa meidän lapset kasvavat”.

Miten niin Suomi on väkivaltainen ilmapiiriltään?

No esimerkiksi:

Suomi on edelleen yksi EU:n väkivaltaisimpia maita naisille.

Kouluterveyskyselyssä yli kymmenesosa suomalaislapsista kertoo itse kohdanneensa fyysistä väkivaltaa kotonaan.

Somessa aikuiset ivaavat ja pilkkaavat toisiaan todella törkeästi.

Elina Pekkarinen sanoo kouluväkivallasta näin: ”Me edellytetään lapsilta jotain, mihin me ei itse pystytä.”

Jos haluaisi kärjistää, pelotella ja niputtaa ikäryhmiä yhteen, voisi sanoa:

Aikuiset opettavat lapsille viidakon lait.

Jos taas haluaa tutustua tutkimuksiin, saa kuulla, että toisin kuin julkisuudesta voisi päätellä, koulukiusaaminen on vähentynyt merkittävästi tällä vuosituhannella (siirryt toiseen palveluun).

Entä ne nuoret bilettäjät? Eikö heitä saisi kutsua joulunpilaajiksi?

Jos haluaisi vahvistaa vastakkainasetteluja, voisi ottaa esille ne joulut, jotka aikuiset ovat pilanneet nuorilta ja lapsilta.

Mutta mietitään itse asiaa.

Lienee selvää, että meidän kaikkien pitää olla tarkempia koronan suhteen. Mutta kun määritellään sitä, mikä elämässä on tärkeää ja mikä turhaa, kannattaisi miettiä muita kuin omia prioriteetteja. Se, mikä ei ole minulle uhraus ja elintärkeää, voi olla toisen elämän keski- tai kipupiste. Tämä on se syksy, kun opettajat lohduttavat oppilaita, jotka itkevät sitä, että koulu siirtyy etäopetukseen. Tarvitaan pelisilmää, eikä syyttelyä.

Kun viestitään kielloista ja rajoituksista, pitäisi miettiä, miten se tehdään ja mihin vedotaan. Epäloogisuudet kyllä huomataan.

Kun ensin opetetaan, että elämässä kaikki on itsestä kiinni, on vaikea huutaa perään, että me olemme kaikki yhdessä täällä.

Kun ensin avataan baarit ja sitten sanotaan, että niihin ei pitäisi mennä, saattaa olla, että viesti ei mene heti perille.

Tiedetoimittaja, terveysviestinnän tutkija Ulla Järvi kysyy Journalisti-lehdessä (siirryt toiseen palveluun), missä ovat nuorten koronapotilaiden haastattelut. Häntäkin nuorten syyllistäminen ärsyttää. Järvi kirjoittaa, että etenkin terveysjournalismissa ilmaisuun ujuttautuu hallinnan elementti, jossa korostetaan ”meidän” ylivertaisuutta verrattuna ”muihin”, jotka ovat eri tavoin vastuuttomia.

Keväällä ”muita” olivat yli 70-vuotiaat, jotka eivät pysyneet kotona. Nyt on palattu vanhaan normaaliin: nuoriso, pilalla.

Kun haastattelen nuoria, yleisin kritiikki on tämä: nuoria käsitellään kuin jotain eksoottista lajia, jolla on omat säännöt, tavat ja moraali. Eivät nuoret kasva tyhjiössä, eikä heillä ole yhtenäistä, muusta yhteiskunnasta irrallista arvopohjaa.

Nuoret eivät tietenkään mene rikki siitä, että heitä moititaan ja ojennetaan. Jos jokin on nuorelle ihmiselle tuttua, niin se, että joku muu päättää.

Kun nuoret opiskelijat kuvaavat pandemia-ajan fuksisyksyä Hesarin jutussa (siirryt toiseen palveluun), he ovat itsekriittisiä ja vastuullisia. He ehdottavat rajoitusten viestinnässä osallisuuden korostamista ja muistuttavat, että etänä on vaikea tutustua ihmisiin uudella paikkakunnalla. Kapinan ja välinpitämättömyyden sijaan kuulemme sopeutumisesta:

”Ymmärrän rajoituksia ja olen niiden kanssa ihan fine”, sanoo 20-vuotias.

En tiedä, miten tilanteeseen voisi tasapainoisemmin suhtautua.

Kun tutkimuksessa selvitettiin (siirryt toiseen palveluun) nuorten näkemyksiä koronauutisoinnista, toive oli varsin kohtuullinen: kuulkaa meitäkin.

Tehdään lopuksi ajatusleikki. Miltä näyttäisi maailma, jossa aikuiset niputettaisiin meitä nuorempien kauhisteltavaksi?

Koululaisten tiedotustilaisuus: Keski-ikäisten some-käytökseen uusia rajoituksia – Twitter suljetaan yli 25-vuotiailta.
Lastenneuvoston pomo pelkää: Työikäiset tuhoamassa maapallon elinkelpoisuuden.
Teinien johto helpottunut: Aikuisten pikkujoulukauteen viimein joku roti.

Reetta Räty

Kirjoittaja on 46-vuotias ja toimii journalistiikan työelämäprofessorina Tampereen yliopistossa.

Kolumnista voi keskustella 8.10. klo 23.00 saakka.

Lue myös:

Reetta Rädyn kolumni: ”Saan olla vappaa siellä ja ajatella miten mie halluun” – kannattaa kuunnella syrjäkylien nuoria ennen kuin julistaa maaseudun kuihtuvan

Raisa Omaheimon kolumni: Sisäistetty naisviha saa meidät inhoamaan asioita, joita teinitytöt rakastavat

Tuija Siltamäki: Nuortenkin sietäisi nähdä painajaisia yhteiskunnan kantokyvystä

Lue seuraavaksi