1. yle.fi
  2. Uutiset

Kajaanissa rippikouluun ilmoittaudutaan netissä – korona vauhditti seurakunnan digiloikkaa

Ensi vuonna Kajaanin seurakunta järjestää talvi-, päivärippikoulun ja kesällä yhdeksän leiririppikoulua.

rippikoulu
Rippikoululaiset kirkkosalissa Kajaanin Joutenlammella.
Tulevana kesänä Kajaanissa on rippikoululaisia jopa kymmeniä enemmän kuin aiemmin. Arkistokuva.Jarmo Nuotio / Yle

Kajaanin seurakunnan rippikouluun ilmoittautuminen on siirtynyt nettiin. Rippikoulutyöntekijä Heimo Haverisen mukaan ajatusta on pohdittu jo tovi, mutta korona vauhditti seurakunnan digiloikkaa.

– Aikaisempina vuosina seurakunnan työntekijät ovat päässeet Kajaanin kouluille esittelemään rippikouluja, mutta koronan mukanaan tuomien turvatoimien vuoksi se ei onnistu.

Ensi vuonna Kajaanin seurakunta järjestää talvi-, päivärippikoulun ja kesällä yhdeksän leiririppikoulua.

– Tulevana kesänä Kajaanissa on rippikoululaisia jopa kymmeniä enemmän kuin aiemmin. Vuonna 2006 syntyneiden ryhmä on niin iso, sanoo Haverinen.

Leiririppikoulut järjestetään Joutenlammella. Talvirippikoulu soveltuu erityisesti nuorille, jotka kesäaikaan haluavat keskittyä täysipainoisesti esimerkiksi urheilu- tai muuhun toimintaan.

Lisää Kainuun uutisia Yle Areenassa: kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Katso tästä uusimmat koronavirukseen liittyvät tiedot Kainuusta.

Lue seuraavaksi