1. yle.fi
  2. Uutiset

Emilia Kujalan kolumni: Pelko tyhmäksi paljastumisesta vaanii julkisessa keskustelussa

Keskusteluun osallistumalla saattaa paljastaa, ettei tiedä aiheesta tarpeeksi,  kirjoittaa psykoterapeutti Emilia Kujala. 

ihmisten välinen viestintä
psykoterapeutti Emilia Kujala
Henrietta Hassinen / Yle

Harva on välttynyt somen aiheuttamia ulkonäköpaineita koskevalta julkiselta keskustelulta. Muista somen käytön tuottamista paineista puhutaan vähemmän. Ainakaan oma somefiidini ei täyty enää pelkästään kauniista ja silotelluista kuvista, vaan myös toinen toistaan älykkäämmistä keskustelunavauksista ja kannanotoista nykymaailman menoon.

Miten enää uskaltaa sanoa yhtään mitään, ettei paljastu tyhmäksi ja aikaansa seuraamattomaksi ihmispoloksi?

Valitettavasti suunsa avaamalla tulee myös herkästi lynkatuksi tai onnistuu paljastamaan, että olikin liian tyhmä käymään keskustelua. Miten enää uskaltaa sanoa yhtään mitään, ettei paljastu tyhmäksi ja aikaansa seuraamattomaksi ihmispoloksi? Miten valita juuri oikeat sanat ja käsitteet, identifioitua niiden kautta ryhmiin, joiden jäseneksi haluaa itsensä mieltää ja toivoo myös muiden mieltävän?

Omassa somekuplassani kuuluu viestiä, että on vastuullinen, tiedostava ja kriittinen kuluttaja, jonka päällä eivät halpatuotantona valmistetut bulkkivaatteet vilahda. On kerrottava tarinaa siitä, miten selviytyi inhimillisten vaikeuksien kautta voittoon ja sen herättämänä tunnisti, mikä elämässä on oikeasti tärkeää. Tulee kehittää jatkuvasti parempaa versiota itsestä, jota johtaa määrätietoisesti kohti omaa juttua. Kuuluu myös pitää meteliä virheistä maailmassa ja rikkoa toksisia valta-asetelmia.

Yliopistossa opiskellessani tiesin, että tentissä pärjää kohtalaisesti, kun hallitsee oikean puhetavan. Muistaa pudotella oikeassa kohdassa ja säännöllisin väliajoin sellaisia sanahirviöitä kuin relevantti, eksplisiittinen, implisiittinen ja positio.

Kun katson Instagramini uutissyötettä, vaikuttaa siltä, että intersektionaalisen feminismin käsitteen käyttäminen luo saman efektin. Minäkin käyttäisin sitä kovin mielelläni, mutta pelkään, etten sittenkään tiedä aiheesta tarpeeksi. Pahinta olisi paljastua feikiksi feministiksi ja tulla lynkatuksi. Niinpä kannatan ja kadehdin hiljaa niitä, jotka ovat viisaampia ja osaavat kirjoittaa paremmin.

Häpeä kaventaa julkista keskustelua.

Sekä julkiseen keskusteluun osallistuminen että vaikeneminen sisältävät riskin: keskusteluun osallistumalla saattaa paljastua, ettemme tiedä aiheesta tarpeeksi ja pahimmillaan perästä kuuluu. Jos emme osallistu, on riskinä jäädä ulkopuolelle tai tulla leimatuksi ihmiseksi, joka ei seiso tärkeiden asioiden takana. Häpeä kaventaa julkista keskustelua. Vaarana on, että siihen osallistuvat vain ne, jotka uskovat tietävänsä aiheesta tarpeeksi tai rohkenevat puhua häpeästä huolimatta.

Somekeskustelussa ilmiö on näkynyt muun muassa haasteissa, viimeisimpänä hitiksi nousseessa #challengeaccepted mustavalkokuvahaasteessa. Siinä naiset jakoivat itsestään mustavalkokuvan ja lähettivät haasteen edelleen muille naisille heitä voimaannuttaakseen. Melko nopeasti kuitenkin paljastui, että alunperin tarkoitus ei ollut vain jakaa girl powerin ilosanomaa, vaan kiinnittää huomiota siihen, miten vaarallinen maa Turkki on naisille. Julkinen keskustelu onkin välillä aikamoinen rikkinäinen puhelin. Kun osallistuu keskusteluun, on vaikeaa tunnistaa, ottaako kantaa siihen, mistä alun perin oli puhe vai johonkin ihan muuhun.

Kertoessamme itsestämme ja elämästämme teemme somen käytöstä väitelleen sosiaalipsykologi Suvi Uskin mukaan niin kutsuttua profiilityötä (siirryt toiseen palveluun): Valikoimme, mitä kerromme ja mitä jätämme kertomatta. Tuotamme samalla identiteettiämme virtuaalitodellisuuteen. Kerromme tarinaa itsestämme sellaisina kuin toivomme muiden meidät näkevän.

Profiilityön avulla kertomamme tarina on aina käsikirjoitettu, mutta sen oltava riittävän aito. Feikkiyden aika kun on ohi. Somessa kerrotut tarinat eivät ole valmiita, vaan täydennämme huomaamatta niitä mielessämme tarinaan sopivilla elementeillä. Teemme tulkintoja toisista ja toisten elämästä, vertaamme siihen omaamme. Koemme riittämättömyyttä ja häpeää siitä, ettemme osaa valita oikeita sanoja, tuottaa tarpeeksi älykästä ja samalla hauskaa sisältöä. Kadehdimme niitä, jotka osaavat.

Medialukutaidon opit ovat menneet milleniaaleille perille. Olemme oppineet suodattamaan somessa kohtaamastamme sisällöstä epäaidon, muokatun ja korostetun silotellun, mutta aidolta vaikuttava sisältö saattaa mennä täydestä. Mitä isommin aitous somesisällöissä trendaa, sen enemmän pelkäämme paljastuvamme epäaidoiksi.

Keskusteluun osallistuessamme toteutamme luonnollisia sosiaalisia tarpeita kuulua joukkoon ja tulla nähdyksi. Kolikon kääntöpuolena ovat pelko tulla suljetuksi lauman ulkopuolelle tai tulla nähdyksi väärällä tavalla, häpeä. Se on luonnollinen sosiaalinen tunne, jolta on sosiaalisissa tilanteissa, some mukaan lukien, vaikea välttyä. Olen päätynyt ajattelemaan, että häpeän hyväksyminen toimii pidemmän päälle välttelyä paremmin.

Pahimpiin häpeän, myötähäpeän ja riittämättömyyden hetkiin auttaa myötätunto itseä ja toisia kohtaan. Myötätunto auttaa myös kohtelemaan toisia kunnioittavasti.

Emilia Kujala

Kirjoittaja on uuden sukupolven psykoterapeutti ja tietokirjailija, jonka missio on antaa sanat sille, mitä moni kokee, mutta harva ottaa puheeksi.

Aiheesta voi keskustella 23.11. klo 23.00 saakka.

Lue myös

Tuntuuko hankalalta, kun joku on eri mieltä? Yle ryhtyy parantamaan suomalaista keskustelukulttuuria

Auli Viitalan kolumni: Älkää tyrkyttäkö minulle häpeää!

Lue seuraavaksi