1. yle.fi
  2. Uutiset

Hattulassa tonttien vuokraaminen on kiinnostanut rakentajia

Jos tontin lunastaa viiden vuoden sisällä vuokrauksen alkamisesta, niin vuokrasumma hyvitetään myyntihinnassa.

tontit
Kivi, jossa on muistolaatta.
Hattulan Kanungin alue on Virallinen Suomi 100-asuinalue. Anne-Maria Niskanen / Yle

Tonttikauppa ja uusien asukkaiden houkutteleminen ovat isoja haasteita monille kunnille. Janakkalassa kunta on koettanut houkutella rakentajia kylpytynnyreillä ja Forssassa on puolestaan käynnissä sadan euron tonttikampanja.

Hattulassakin tonttikauppaan on koetettu puhaltaa puhtia vuosien saatossa. Nyt kunta näyttää onnistuneen, sillä omakoti- ja rivitalotonttien vuokrausmahdollisuus on kiinnostanut rakentajia.

– Jos rakentaja vuokraa tontin ja lunastaa sen viiden vuoden kuluessa vuokrauksen alkamisesta, niin hänelle hyvitetään jo maksetut vuosivuokrat myyntihinnassa. Uudet hinnat otettiin käyttöön elokuun alussa, kertoo Hattulan teknisen toimialan toimistopäällikkö Arja Kauppi.

Rakentamattomia tontteja riittää

Hattulan kunta myy tontteja muun muassa Pyhän Ristin kirkon läheisyydestä. Aiemmin lähellä kirkkoa ja hautausmaata toimi Hurttalan koulu, mutta kunta purki huonokuntoiset rakennukset jo loppuvuodesta 2016. Arja Kaupin mukaan Hurttalan/Herniäisen alueelta Museotieltä on varattu kaksi tonttia, mutta vapaana on vielä kuusi omakotitonttia sekä yksi tontti rivitaloa varten.

Kanungin asuinalue sijaitsee moottoritien ja pääradan länsipuolella. Kunta markkinoikin aluetta hyvillä kulkuyhteyksillä. Alun alkaen Kanungissa oli myynnissä 47 tonttia, joista vapaana on tällä hetkellä vielä 29 omakoti- ja neljä rivitalotonttia.

Kunta kaavoitti Kotirinteen asuinalueen tonttireservikseen. Yli sadan omakotitalotontin kokonaisuudesta on jäljellä 46. Niiden lisäksi Kotirinteessä odottaa rakentajia vielä yhdeksän rivitalotonttia.

Lepaalla kunta myy tontteja asuinalueelta, joka kuuluu valtakunnallisesti arvokkaaseen kulttuuriympäristöön sekä valtakunnallisesti arvokkaaseen maisemakokonaisuuteen. Lepaan alueen rakentamistapaohjeet määrittelevät muun muassa sen, että rakennus sopii tyyliltään ja mittasuhteiltaan kylämäiseen rakentamistapaan.

Lue seuraavaksi