1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. vieroitushoito

Korvaushoitoon jonotellaan huumeita käyttämällä – Eliaksella sitä kesti puolitoista vuotta, kun samalla ystävät kuolivat odottaessaan

Koronatilanne on huonontanut korvaushoitoa tarvitsevien tilannetta, kun palveluja on supistettu ja hoitoon hakeutuvien määrä on noussut.

Opioidiriippuvainen joutuu usein etsimään huumeita kadulta, vaikka olisi jo hakeutunut hoitoon. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Kolmikymppinen kajaanilainen Elias alkoi käyttää huumeita 13-vuotiaana. Vuosien käytön jälkeen hän oli koukussa Subutexiin. Kun hän hakeutui hoitoon, takana oli jo 10 vuoden käyttöhistoria eikä hänellä ollut enää edes asuntoa. Vahvasta motivaatiosta huolimatta hän joutui odottamaan korvaushoitoa 1,5 vuotta. Hänelle ei ole vieläkään täysin selvää, miksi odotus kesti niin pitkään.

Eliaksen tilanne on silti parempi kuin monen muun, sillä hän on yhä hengissä. Useat Eliaksen ja muiden Ylen haastattelemien korvaushoidon asiakkaiden läheisistä ovat riistäneet henkensä odotellessaan hoitoon pääsyä.

– Yhteen väliin heitä lähti kolme puolessa vuodessa, Elias sanoo.

Kaikki haastatellut kertovat, että Kainuussa korvaushoitoon pääsemisessä on kestänyt vähintään puoli vuotta. Asiantuntijat pitävät pitkiä jonotusaikoja järjettöminä ja haitallisina (siirryt toiseen palveluun).

Korvaushoidon asiakkaat eivät kerro tarinoitaan tässä jutussa omalla nimellään, sillä he pelkäävät negatiivisten kommenttien vievän heiltä pitkään odotetun korvaushoidon.

Kainuun soten mukaan korvaushoitoon pääsee Kajaanissa 1–6 viikossa. Päihdeyksiköstä kerrotaan, että huumeseulojen analysointi sekä lääkäriaikojen odottaminen voivat kuitenkin joissain tilanteissa viivyttää hoitoon pääsyä.

– On olemassa myös paljon asiakkaista itsestään johtuvia seikkoja. Hoidon saamiseen ei ole hirveästi rajaavia tekijöitä ja uskon, että Kajaanissa hoitoon pääsy on hyvällä tasolla, Kajaanin päihdeyksikön tiimivastaava Sannamari Oinonen sanoo.

Hoitoon pääsemisessä kestää usein liian kauan kaikkialla Suomessa, kertoo A-klinikka Oy:n toimitusjohtaja ja Helsingin Yliopiston päihdelääketieteen työelämäprofessori Kaarlo Simojoki. Keskitettyjä tilastoja hoitoon pääsyn jonoista ei ole Suomessa olemassa.

– 1,5 vuotta on liian pitkä aika, eikä sellaista pitäisi olla missään tapauksessa. Jos jonotusajat ovat pitkiä, se kertoo haasteesta järjestelmässä, Simojoki sanoo.

Ennen opioidikorvaushoitoon pääsyä jokaisen asiakkaan riippuvuus todennetaan huumeseuloilla. Monella myös vaaditaan epäonnistunut vieroitusjakso. Jokainen hoitoon pyrkivä siis käytännössä jatkaa käyttöään jopa kuukausia todistaakseen, että hänellä on ongelma. Tämä oli tilanne esimerkiksi Eliaksella.

Simojoen mukaan korvaushoitolääkitys tulisi aloittaa nopeasti ja hyvin matalalla kynnyksellä. Vasta lääkehoidon aloittamisen jälkeen ja potilaan tasapainotuttua tarpeeksi voitaisiin tehdä tarkempaa arviointia henkilön tilasta ja hoidon tarpeesta.

– Mitä pidempään hoitoon odottaa, sitä enemmän riskit nousevat ja haitat lisääntyvät. Eikä voi ohittaa sitä faktaa, että ihmisiä kuolee hoitoa odottaessa tai sen aikana.

Jonna ei uskalla kertoa takapakista auttajille

Kohta nelikymppinen kajaanilainen Jonna on käyttänyt huumeita vuosikymmeniä ja on nyt toista kertaa korvaushoidossa.

Hoidossa hän saa lääkkeitä, jotka auttavat vieroittumaan. Lisäksi hän tapaa omahoitajaansa säännöllisesti. Tämä ei hänen mukaansa silti riitä kuntoutumiseen. Jonna ei uskalla kertoa vastoinkäymisistään rehellisesti omahoitajalle, sillä hän pelkää, että hoito otetaan pois.

– Olen kovasti toivonut, että hoito tarkoittaisi muutakin kuin lääkkeenjakoa. Kun katkaisusta tullaan, tukirakenteet ja hoitosuunnitelmat pitäisi olla jo valmiina.

Opioidiriippuvaisen kuntoutus on kiinni oikeanlaisesta hoidosta. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Jonna toivoisi myös psykiatrisia terapiapalveluja.

– Esimerkiksi ADHD-tutkimukseen ei pääse ennen kuin raittiutta on kestänyt kuusi kuukautta. Samoin erilaisiin terapioihin. Se on tiukka paikka monelle.

Työelämäprofessori Kaarlo Simojoen mukaan psykososiaalinen tuki, kuten hoidollinen keskustelu ja esimerkiksi vertaistukiryhmät ovat oleellisia myös korvaushoidon asiakkaille.

Lääkkeet hoitavat riippuvuuden neurologista puolta, mutta se ei muuta kaikkea toimintaa. Lain mukaan opioidiriippuvuutta tulee hoitaa (siirryt toiseen palveluun) monipuolisesti, mutta Simojoen mukaan toteutus usein ontuu.

– Tätä sairautta pitää hoitaa. Koska ajatellaan, että rahat voisi laittaa muualle, tehdään vain minimi. Ja sillä ammutaan itseämme jalkaan.

Kainuun soten näkemys myös hoidon laadusta eroaa hyvin paljon näistä asiakaskokemuksista. Päihdeyksikön tiimivastaava Sannamari Oinonen kertoo esimerkiksi, että psykiatrisen poliklinikan palvelut ovat korvaushoitopotilaiden käytössä. Pitäisikö tässä jutussa esitetyt negatiiviset kokemukset ottaa huomioon Kainuun soten päihdetyössä?

– Me tietenkin yritämme keskustelemalla saada hyvää yhteistyötä aikaiseksi. Luulisin, että mikäli käyttäjäkokemuksia tarkastellaan laajemmin, niin vaaka on enemmän hyvän kuin huonon puolella, Oinonen sanoo.

Halveksuntaa, vallankäyttöä ja leimaamista

Korvaushoidon potilaat kertovat Ylelle kohdanneensa suunnattomasti vallankäyttöä ja leimaamista. He kokevat, että ensimmäisenä lääkärin tai hoitajan vastaanotolla on vastassa halveksuva katse ja epäilys siitä, että korvaushoitoon saatuja lääkkeitä esimerkiksi myydään eteenpäin.

Mikäli hoito on puutteellista, on kuntoutuminen vaikeaa. Ja siihen korvaushoidossakin tähdätään: kokonaisvaltaiseen kuntoutukseen. Tarkoitus olisi, että ihmiset pääsisivät töihin, opintoihin ja tavalliseen elämään kiinni. Jonna ja Elias eivät näe, että nykyinen hoito auttaa pitkällä tähtäimellä.

– Tällä hetkellä monet korvaushoidossa olevat tulkitaan toivottomiksi ja ehkä siitä syystä sitä tulevaisuuden näkymää ei ole, Jonna sanoo.

Jonot ovat pitkiä, ja korvaushoitoa odottavia paljon. Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Eliakselta meni kaksi työpaikkaa alta puolessa vuodessa, kun lääkäri- tai laboratoriokäyntejä ei saatu sovittua työaikojen ulkopuolelle. Elias kertoo, että lopulta hoito ajettiin alas liian nopeasti, vasten hänen omaa tahtoaan. Tämän vuoksi hän kertoo käyttävänsä vieläkin.

– Hoitoni meni niin pitkään hyvin, kun pidin pääni kiinni. Mutta heti, kun olin eri mieltä hoidosta, niin vedettiin matto alta, Elias sanoo.

Korona pitkitti jonoja ja lisäsi hoitoon hakeutuvien määrää

Kaarlo Simojoen mukaan korvaushoitoa saavien ja tarvitsevien ihmisten tilanne kurjistui entisestään koronakriisin aikana. Kun katukaupasta ei saanut enää huumeita ja olo paheni, moni käyttäjä hakeutui hoitoon. Samaan aikaan palveluja suljettiin ja lääkärijonot pitenivät.

– Korona loi tilanteen, jossa ihmiset olivat valmiimpia hakeutumaan hoitoon, ja siihen tilanteeseen olisi pitänyt tarttua koko maassa, Simojoki sanoo.

THL:llä on parhaillaan käynnissä opioidikorvaushoidon selvitys, mutta sen materiaali ei ole vielä saatavilla, joten ajantasaisia tilastoja aiheesta ei ole.

Joskus käy paremmin, kuten Mikolle ja Olivialle

Kajaanilaiset Mikko ja Olivia ovat parikymppisiä ja taistelevat riippuvuuttaan vastaan yhdessä. Mikko sai keväällä korvaushoitopaikan neljässä kuukaudessa, mutta samaan aikaan Olivia sai kieltävän hoitopäätöksen.

Kun pari muutti saman katon alle, löytyi Oliviallekin korvaushoitoa. Olivialla on vain parin vuoden tausta huumeiden käytöstä, kun muilla Ylelle tarinansa kertoneilla on takanaan jopa vuosikymmeniä.

– Mietin, että minun ei pitäisi tässä tilanteessa valittaa. Vaikka minunkin kohdalla kaikki meni huonosti, ja tuntui että riippuvuuteni ei lääkärille ollut tarpeeksi.

Kuva: Antti Tauriainen / Yle

Elias, Jonna, Mikko ja Olivia ovat löytäneet apua kolmannelta sektorilta. Kaupungissa ei ole vertaisryhmätoimintaa, mutta he käyvät taideterapiassa ja saavat keskusteluapua seurakunnan diakonilta. Tätä apua ja näitä ihmisiä he pitävät korvaamattomina.

– Kyllä se on tullut aika selväksi, että tukiverkosto pitää luoda yksin. Mutta nyt sitä on onneksi löytynyt, Jonna sanoo.

Juttuun on haastateltu myös THL:n kehityspäällikkö Airi Partasta, Kainuun soten psykiatrian ylilääkäri Juha Luukista, Kajaanin seurakunnan päihdetyön diakoni Anne Matilaista, sekä päihdetyön tukeen liittyvän Tietoisesti kohti parempaa-hankkeen projektikoordinaattori Piia Sumupuuta.