1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Donald Trump

Nämä neljä virhettä Trump teki, kun korona alkoi levitä Valkoisessa talossa – ja näin sairastuminen voi ratkaista vaalit

Ei ole lainkaan selvää, että presidentti Donald Trump olisi vielä selvinnyt taudista.

Donald Trump
Ryhmäkuva Valkoisen talon Ovaalihuoneesta.
Turvavälejä ei pidetty, kun presidentti Donald Trump poseerasi ryhmäkuvassa tuomariehdokas Amy Coney Barrettin ja tämän perheen kanssa. Aiemmin kesällä tartunnan saaneet saattavat olla immuuneja koronavirukselle, joten presidenttiparin läsnäolo ei ehkä ollut heille vaaraksi. Muut läsnäolleet sen sijaan olivat vaaravyöhykkeellä.Valkoinen talo, kuvankäsittely: Harri Vähäkangas / Yle

Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin koronatartunta on tehnyt presidentinvaalien viimeisestä kuukaudesta hyvin arvaamattoman. Tauti ei ole vielä ohi, eikä sairastumisen vaikutusta äänestäjien mielipiteisiin vielä tiedetä.

Samalla koronavirustartunta on siirtänyt huomiota Trumpin hallinnon toimiin, kun virus alkoi levitä Valkoisessa talossa. Ainakin nämä päätökset ovat osoittautumassa virheiksi.

1. Valkoisessa talossa ei noudatettu koronaohjeita

Henkilökuntaa testattiin säännöllisesti, mutta esimerkiksi turvavälejä ei pidetty eikä maskeja käytetty.

On epäilty, että erityisesti korkeimman oikeuden tuomariehdokas Amy Coney Barrettin nimitystilaisuus 26. syyskuuta levitti virusta tehokkaasti. Ainakin 11 osallistujalla on vahvistettu myöhemmin koronatartunta.

Tilaisuudessa vain harvalla oli kasvomaski ja vieraat istuivat hyvin tiiviisti. Osa vieraista kätteli ja halaili toisiaan.

Ulkotilaisuuden jälkeen vieraat viettivät aikaa Valkoisen talon sisällä, vaikka virus leviää tehokkaasti sisäilmassa.

Kuva Trumpin puhetta seuraavista katsojista, joista joitain henkilöitä on graafisesti korostettu heidän saatuaan koronavirustartunnan.
Ainakin he ovat saaneet positiivisen koronatestituloksen tuomarinimitysseremonian jälkeen: presidentti Donald Trump, puoliso Melania Trump, senaattorit Thom Tills ja Mike Lee, tiedottaja Kayleigh McEnany, presidentin luotettu Kellyanne Conway, yliopistonjohtaja John Jenkins, pastori Greg Laurie, entinen kuverööri Chris Christie, sekä lehdistöavustajat Chad Gilmartin ja Karoline Leavitt.Valkoinen talo, kuvankäsittely: Harri Vähäkangas / Yle

2. Altistuneita ei eristetty eikä tartuntoja jäljitetty tehokkaasti

Kun avustaja Hope Hicksillä havaittiin ensimmäinen tartunta torstaina, kaikkia hänen kanssaan työskennelleitä ei eristetty.

Esimerkiksi presidentti Trump tapasi rikkaita lahjoittajia torstaina, vaikka sanomalehti New York Timesin mukaan (siirryt toiseen palveluun) hän oli itse Hicksin lähikontakti.

Toinen kontakti, tiedottaja Kayleigh McEnany piti viikonloppuna tiedotustilaisuuksia toimittajille ilman maskia. Maanantaina hänellä todettiin tartunta.

Epidemiaa on myös vaikea saada kuriin, jos sairastuneiden kontakteja ei saada jäljitettyä.

Valkoinen talo on lähettänyt sähköposteja Trumpin tavanneille mutta ei ole jäljittänyt altistumisia esimerkiksi tuomarinimitystilaisuudessa, New York Times kertoo. (siirryt toiseen palveluun) Myöskään jäljitysapu muilta viranomaisilta ei ole kelvannut hallinnolle.

3. Trump ei vieläkään varo taudin levittämistä

Presidentti Trump kävi sairaalasta autoajelulla ja poisti maskin esiintyessään kameroille, vaikka hän voi tartuttaa virusta.

Presidentti kävi tervehtimässä kannattajiaan sunnuntaina autolla. Samalla hän altisti etupenkillä istuneet salaisen palvelun työntekijät virukselle.

Kun Trump palasi Valkoiseen taloon maanantaina, hän poisti maskinsa Valkoisen talon parvekkeella ja käveli sisään ilman maskia. Paikalla oli valokuvaajia ja Trumpin avustajia, sanomalehti The Guardian kertoo. (siirryt toiseen palveluun)

Trumpin toiminta on nostanut kovaa kritiikkiä mediassa ja Trumpin vastustajien parissa. Valkoisen talon mukaan Trump on ottanut kaikissa toimissa huomioon riittävät varotoimet.

4. Kotiutuiko Trump sairaalasta liian aikaisin?

Trump palasi sairaalasta jo maanantaina, vaikka hänen oireensa ovat voineet olla vakavia.

Presidentin lääkäri Sean Conley on maalannut ruusuista kuvaa sairaudesta. Viikonloppuna kävi kuitenkin ilmi, että lääkäri oli pimittänyt tiedon Trumpille annetusta lisähapesta.

Happihoidon lisäksi presidentille annetut lääkkeet viittaavat vakavaan tautitapaukseen. Esimerkiksi steroidi deksametasoni ei tiettävästi auta lievästi sairastuneita potilaita.

Lääkäri Conleyn mukaan Trumpilla ei ollut tiistaina koronaoireita. Hän ei kuitenkaan kertonut, johtuuko oireettomuus parantumisesta vai lääkityksestä.

Entä mitä tästä seuraa?

Toistaiseksi on vielä mahdotonta sanoa, miten Trumpin sairastuminen vaikuttaa 3. marraskuuta pidettäviin presidentinvaaleihin.

Vastaehdokas Joe Bidenin johto mielipidemittauksissa on kasvanut riitaisan vaaliväittelyn ja tartunnan jälkeen noin yhdeksään prosenttiyksikköön, Fivethirtyeight-sivusto laskee. (siirryt toiseen palveluun) Trumpin pitäisi saada käännettyä tilanne voitokseen jollain tavalla.

Seuraukset riippuvat kuitenkin paitsi Trumpin omasta toiminnasta myös sairauden etenemisestä ja siitä, miten äänestäjät suhtautuvat uusiin käänteisiin.

1. Trumpin tila voi huonontua uudelleen

Koronaviruksen aiheuttama tauti vaikeutuu usein noin viikon kuluttua ensioireista, ja presidentti kuuluu riskiryhmään.

Trumpin oireet alkoivat viimeistään viime torstaina.

Presidentin tilan heikkeneminen vaikeuttaisi pahasti hänen vaalikampanjointiaan ja romuttaisi kuvan, jonka mukaan hän selätti taudin helposti ja nopeasti.

Jos sairaus kääntyisi niin pahaksi, että Trump olisi kykenemätön hoitamaan virkaansa tai jopa kuolisi, hänen tilalleen astuisi varapresidentti Mike Pence.

Vaalipäivää ei voi käytännössä enää muuttaa eikä ehdokasta vaihtaa, mutta Yhdysvalloissa on ennenkin äänestetty edesmenneitä ehdokkaita kongressi- ja kuvernöörivaaleissa.

2. Jatkaako Trump taudin vähättelyä?

Trump on toistaiseksi jatkanut huolettomalla linjallaan sanomalla, ettei tautia pidä pelätä.

On myös epäselvää, kuinka pitkään Trump malttaa pysyä eristyksissä, jos hänen terveydentilansa kohenee. Hän haluaa esimerkiksi osallistua seuraavaan vaaliväittelyyn 15. lokakuuta.

Toistaiseksi ei tiedetä, miten äänestäjät ottavat vastaan Trumpin käytöksen sairaana. Tuore uutiskanava CNN:n teettämä mielipidemittaus (siirryt toiseen palveluun) ei kuitenkaan ole rohkaiseva presidentin kannalta.

Sen mukaan jo nyt kaksi kolmesta yhdysvaltalaisesta uskoo, että Trump on suhtautunut lähipiirinsä tartuntariskiin vastuuttomasti.

3. Valkoisen talon koronarypäs on iso skandaali

Valkoisen talon koronaepidemian hoidosta voi paljastua lisää virheitä, jotka asettavat presidentin entistä huonompaan valoon.

Valkoisen talon työntekijöiltä löytyy jatkuvasti uusia tartuntoja. Tauti on myös saattanut levitä muun muassa asevoimien johtoon. Valkoisessa talossa vieraillut rannikkovartioston johtaja Charles Ray kertoi tartunnastaan tiistaina.

Trump yleisön joukossa.
Koronapositiiviseksi myöhemmin osoittautunut amiraali Charles Ray ja iso osa asevoimien johtoa vieraili Valkoisessa talossa 27. syyskuuta, kun presidentti Trump tapasi kaatuneiden sotilaiden omaisia. Maskeja ei käytetty eikä turvavälejä pidetty.AOP, kuvankäsittely: Harri Vähäkangas / Yle

Epidemian ensivaiheista saattaa paljastua uusia tietoja. Vielä ei esimerkiksi tiedetä, eristäytyikö Trump itse heti oireiden alkaessa tai saatuaan ensimmäisen positiivisen testituloksensa.

Skandaali siirtää huomiota myös yleisemmin koronapandemian hoitoon. Noin 57 prosenttia yhdysvaltalaisista ei ole tyytyväisiä Trumpin toimiin koronakriisissä, Fivethirtyeight-sivusto kertoo. (siirryt toiseen palveluun)

4. Toisaalta Trump voi kääntää sairauden voitokseen

Vakavasti sairas Trump voi saada äänestäjien myötätunnon, ja lievä tapaus voi vahvistaa kuvaa voimakkaasta presidentistä.

Esimerkiksi Britannian pääministerin Boris Johnsonin henkilökohtainen suosio nousi hetkellisesti YouGov-yhtiön mielipidemittauksissa, (siirryt toiseen palveluun) kun hän sairastui vakavasti koronaviruksen aiheuttamaan tautiin huhtikuussa.

Presidentti Trump on välittänyt kuvaa vahvasta johtajasta, joka selättää taudin helposti. Maanantain videoviestissä hän selitti tartuntaa sillä, että hänen täytyi johtajana ottaa riskejä.

Puheet voi tulkita tölväisynä vastaehdokas Bidenille. Tämä on vältellyt koronatartuntoja jo kuukausia pysymällä kotona ja noudattamalla tarkkoja koronatoimia kampanjatilaisuuksissaan.

Jutun kuvituksessa on haettu inspiraatiota The New York Timesin jutusta. (siirryt toiseen palveluun)

Lue seuraavaksi