1. yle.fi
  2. Uutiset

Lapin lennostoon tulossa kymmenien miljoonien eurojen rakennushanke

Nykyisten Hornetien tilat eivät sovi uudelle hävittäjälle, mikä se sitten onkin.

Lapin lennosto
Hornet nousemassa
Kun Lapin lennoston F/A-18 Hornetien tilalle tulee uusi hävittäjä, tukikohdan tilat tarvitsevat ison remontin. Vesa Vaarama / Yle

Lapin lennostolla ovat edessään isot uudistukset lähimmän kymmenen vuoden sisällä. Kyseessä on Suomen ilmavoimien hävittäjähanke, joka etenee pikku hiljaa. Se tuo mukanaan paitsi uudet koneet, myös ison tilojen uudistamisen tarpeen tukikohdassa.

Uudesta konetyypistä pitäisi tulla päätös viimeistään ensi vuoden lopulla. Mikä viidestä ehdokkaasta se on, sitä ei voi kuin veikata.

Joka tapauksessa - näin Ilmavoimista on annettu ymmärtää - uusi hävittäjälentokone tulee tarvitsemaan uudet tilat. Koneiden ulkomitoissa ja painoissa voi olla sellaisia eroja, että nykyhallit pitää vähintään remontoida, jollei rakentaa kokonaan uusiksi.

Lapin lennoston rakennukset ovat muutenkin jo vanhoja, takana on kohta viisikymmentä käytön vuotta.

– Täällä oleva perusinfrastruktuuri on valmistunut -70-luvun alussa, kun Drakenit tulivat tänne. Hornetien tulon myötä uudistettiin aika vähän, niin että nyt puhutaan melkein koko tämän perusrakennuskannan joko korjaamisesta tai uusimisesta, Lapin lennoston komentaja Antti Koskela sanoo.

Mikään yllätys kenellekään ei ole, että uudet koneet vaativat investointeja myös tukikohtiin. Hankinnan kattohinnaksi on määritelty 10 miljardia euroa ja siitä potista osa tulee Rovaniemen ja Kuopion tukikohtien uudistamiseen.

– Tämä hävittäjähankinta on tarkoitus päättää ensi vuoden 2021 lopulla, mutta samaan aikaan pohditaan myös sitä, että tarvitaan myöskin jonkun verran investointeja näihin alueisiin, joissa toimitaan, hangaareihin ja tämän tapaisiin asioihin. Osin silläkin on merkitystä, mihin hävittäjätyyppiin lopulta päädytään, mutta investointeja tullaan kyllä tekemään näihin tukikohtiin, puolustusministeri Antti Kaikkonen sanoo.

Puolustusministeri Antti Kaikkonen Lapin lennostossa
Puolustusministeri Antti Kaikkosen mukaan Lapin lennoston tukikohta tarvitsee remontointia ja siihen on myös varauduttu. Kaikkonen kävi Rovaniemellä Ilmavoimien Ruska 2020 harjoituksessa. Takana F/A-18 Hornet -hävittäjä ja taustalla Ruotsin ilmavoimien JAS 39C/D Gripen -hävittäjä. Ruotsalainen joukko-osasto osallistui Ruska 2020 harjoitukseen. Vesa Vaarama / Yle

Työllistää useita vuosia

Rakentamishanketta päästään kunnolla suunnittelemaan vasta, kun uudesta koneesta on olemassa ostopäätös. Edessä on monta rakentamisen vuotta.

– Kyllä tosiasia on se, että vaikka päätös tulisi ensi vuonna, suunnitelmia tehdään rinnan ja rakentaminen alkaisi jo vuonna 2022, se on melkein kymmenen vuoden projekti. Rakentaminen kestää joka tapauksessa reilusti yli viisi vuotta, Lapin lennoston komentaja Antti Koskela sanoo.

Hankkeen hintahaarukka on tällä hetkellä vielä isoakin suurempi. Vähintään useita kymmeniä miljoonia euroja, mutta mahdollisesti jopa joitakin satoja miljoonia. Työtä on luvassa Rovaniemelle niin, että sitä poikii myös muualle Lappiin.

– Sehän tarkoittaa työtä ja verotuloja tänne. Toive on, että sitten rakennetaan mahdollisimman paljon paikallisin voimin, Lapin lennoston komentaja Antti Koskela sanoo.

Lue seuraavaksi