1. yle.fi
  2. Uutiset

Virttaan vanhan sahan maaperästä tutkitaan sinistymisenestoainetta – saha-alue on pohjavesialuetta

Tuloksia on määrä saada viimeistään joulukuun alussa

Virttaa, Loimaa
Kaivinkone siirtää maamassoja.
Virttaan saha-alueen kaivuututkimuksista saadaan tietoa joulukuussa. Kuvituskuva.Yle/Minna Almark

Loimaalla sijaitsevan Virttaan vanhan saha-alueen maaperää tutkitaan tällä viikolla.

Tarkoituksena on selvittää, löytyykö maaperästä tai pinta- ja pohjavedestä sinistymisestoaineen käytöstä aiheutuneita haitta-ainejäämiä.

Maata tutkittiin viimeksi 1990-luvun lopulla, jolloin alueella kunnostettiin kasteluallasta.

Alue on pohjavesialuetta.

Tutkimusta tekevä Pirkanmaan ely-keskuksen hankevastaava Anna Kralik kertoo, että tällä kertaa tutkitaan erityisesti puiden kuljetusreittiä. Tutkimuksissa keskitytään etsimään sinistymisenestoaineessa käytettyjen kloorifenolien, dioksiinien ja furaanien jäänteitä.

– Emme varsinaisesti odota, että jotain löytyy, tutkimuksella saadaan arvioitua riskit vanhalla saha-alueella.

Laajat tutkimukset

Hankkeen toteuttavan Sitowisen mukaan kastelualtaan ja lajittelualueen ympäristössä otetaan näytteitä kaivinkoneella tehtävistä koekuopista sekä asfaltoiduilla alueilla kairaamalla raskaalla kairauskalustolla. Kairauksia tehdään myös Höylärintien katualueella.

Lisäksi lautatarhan ja tukkipinojen alueelta otetaan pintamaanäytteitä käsikairalla. Sahan ympäristössä olevista pohjavesiputkista otetaan vesinäytteitä. Saha-alueen länsipuolella olevan ojan vettä tutkitaan, kertoo Sitowise.

Jos jotain viitteitä jäänteistä löytyy, tehdään laaja-alainen riskiarvointi ympäristölle ja terveydelle.

– Suoraan ei mitään massoja aleta poistaa, vaan ensin tutkitaan pääsevätkö haitalliset aineet leviämään ja mikä niiden vaikutus on ympäristöönsä, sanoo Anna Kralik.

Tulokset valmistuvat viimeistään joulukuun alussa.

Saha on historiatietojen mukaan toiminut vuodesta 1929 vuoteen 1983 asti.

Lue seuraavaksi