1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Vaasa sulkee Ristinummen terveysaseman ja asettaa palveluasumiseen vierailukiellot – Tammikaivon terveysasemalla korona-altistumisia

Myös kaupunginsairaalassa on vierailukielto alkaen 7.10. Tammikaivon altistumiset eivät aiheuta muutoksia toimintaan.

koronavirus
Koronatestauskyltti sairaalan päivystyksen ulkopuolella.
Viimeisen viikon aikana räjähtäneet tartuntaluvut edellyttävät lisää jäljitystyön tekijöitä. Heitä haetaan nyt Ristinummen terveysasemalta.Jarkko Heikkinen / Yle

Vaasassa on todettu koronavirukselle altistumisia Tammikaivon terveysasemalla.

Kaupungin tiedotteen mukaan Tammikaivon altistumiset eivät aiheuta muutoksia terveysaseman toiminnalle ja asiointi on turvallista.

Johtava ylilääkäri Heikki Kaukoranta toteaa tiedotteessa, että altistumisen takia alle 10 henkilöä on laitettu karanteeniin, mutta terveysaseman toiminta jatkuu normaalisti.

– Tilanteen pelastuksena on se, että henkilökunta on käyttänyt ohjeiden mukaisesti maskeja. Altistus on tapahtunut taukotiloissa, Kaukoranta sanoo.

Ristinummen terveysasema suljetaan, palveluasumiseen vierailukielto

Pahentuneen koronatilanteen takia Vaasassa otetaan käyttöön vierailukiellot kaupunginsairaalan ja ikäihmisten tehostetun palveluasumisen osalta. Vierailukiellot astuvat voimaan tänään. Vain saattohoidossa olevien luona vierailut sallitaan.

Koronatartuntojen jäljittämsiessä, altistuneiden selvittämisessä ja karanteenipäätösten tekemisessä tarvitaan henkilökuntaa. Siksi Vaasa sulki Gerbyn terveysaseman jo alkuviikosta.

Nyt 8. lokakuuta alkaen suljetaan myös Ristinummen terveysaseman hoitaja- ja lääkäritoiminnat. Terveysasemat on suljettu 23. lokakuuta asti.

Peruutettavista vastaanottoajoista ilmoitetaan potilaille puhelimitse.

Lue seuraavaksi:

Vaasa yrittää pysäyttää koronan hallitsemattoman leviämisen ankarin rajoituksin – tuloksia odotetaan parin viikon sisällä

Vaasan sairaanhoitopiirissä 70 uutta tartuntaa – ylilääkäri koronatiimistä: "Jos arvostuksella olisi mittari, se olisi aivan tapissa"

Vahva vetoomus vaasalaisille: "Pysykää kotona syyslomalla"

Lue seuraavaksi