1. yle.fi
  2. Uutiset

Lomautukset sulkevat jälleen Kouvolan lukioiden ovet – opiskelijat jäävät ilman opetusta

Opetus jatkuu Kouvolan lukioissa lokakuun viimeisellä viikolla lomautusten ja syysloman jälkeen.

lomautus
nainen opiskelee luokassa
Lukioiden opiskelijat ovat lomautusten ajan ilman opetusta. Kuvituskuva.Kalle Purhonen / Yle

Lukioiden opettajien lomautukset jatkuvat torstaina Kouvolassa.

Kaupungin lukiot sulkevat ovensa yli viikoksi. Opetus jatkuu vasta lokakuun viimeisellä viikolla heti lomautusten perään alkavan syysloman takia.

Poikkeuksena on Elimäen lukio, jonka opettajat lomautetaan samaan aikaan peruskoulun opettajien kanssa. Syynä on se, että Elimäellä monet opettajat opettavat sekä peruskoulussa että lukiossa.

Lukioiden opiskelijat ovat lomautusten ajan ilman opetusta.

Tavoitteena miljoonasäästöt

Kouvola lomauttaa tänä vuonna lähes koko opetus- ja kasvatushenkilöstönsä. Ainoastaan osaa erityisopetuksen henkilöstöstä ei lomauteta lainkaan.

Muut kaupungin työntekijät lomautetaan pääasiassa kolmeksi viikoksi. Kouvola pyrkii saamaan lomautuksilla aikaiseksi 5,5 miljoonan euron säästöt.

Lomautukset koskevat Kouvolassa noin sataa lukion opettajaa. Määräaikaisia lukioiden opettajia lomautus ei koske, vaan he ovat lukioiden lomautusaikana perusopetuksen koulujen käytettävissä.

Edelliset lomautukset elokuussa

Lukioiden opettajia lomautettiin aiemmin elokuussa.

Lukiolaisten liiton Kaakkois-Suomen piirin mukaan lukioiden sulkeminen tulee heikentämään opiskelijoiden oppimista. Piirin mukaan lähiopetus olisi oppimisen kannalta ensisijaisen tärkeää viime kevään etäopiskelun jälkeen.

Kouvolan kasvatus- ja opetusjohtaja Veikko Niemi sanoi elokuussa Ylelle, että lomautusjaksojen jälkeen tarkoituksena on kartoittaa opiskelijoiden oppimisen tilannetta.

– Kevään pitkällä etäopetusjaksolla ja lomautuksilla voi olla vaikutuksia yksittäisten opiskelijoiden oppimiseen, ja heidän osaltaan lukiot järjestävät tarvittavaa tukea opiskeluun lomautusten päätyttyä, Niemi sanoi.

Lue lisää:

Opettajien lomautukset sulkevat Kouvolan lukiot – lukiolaiset huolissaan: ''Jos tulee tenkkapoo, siinä on oman apunsa varassa''

Lukuvuoden suunnittelu venyy Kouvolassa jouluun asti opettajien lomautusten takia – OAJ:n paikallisjohtaja: ''Osa opettajista pettynyt ja turhautunut kaupunkiin''

Koulut avataan historiallisen huonossa tilanteessa – korona lisäsi kuntien ahdinkoa ja moni kunta lomauttaa syksystä myös opettajia

Opettajien syyslukukausi alkoi lomautuksilla Kouvolassa – syksy kuluu kuroessa umpeen sitä, mikä jää lomautusten aikana oppimatta

Kouvola aikoo lomauttaa opettajia heti lukuvuoden alussa – lomautukset toteutettaisiin syksyllä useassa jaksossa

Lue seuraavaksi