1. yle.fi
  2. Uutiset

Heikentynyt hurrikaani Delta rantautui Meksikoon – tuhot näyttävät toistaiseksi jääneen pelättyä pienemmiksi

Jukatanin niemimaalla puita on kaatunut ja sähköjä mennyt poikki. Hurrikaanin ei tiedetä toistaiseksi vaatineen kuolonuhreja.

hirmumyrskyt
Ihmisiä kadulla vesisateessa Tiziminissä Meksikossa.
Delta laantui 2. luokan hurrikaaniksi sen saavuttua Meksikon Karibian rannikolle keskiviikkoaamuna. Kuvassa ihmisiä Tizimín kaupungissa. Cuauhtemoc Moreno / EPA

Heikentynyt hurrikaani Delta rantautui Meksikon Karibian rannikolle varhain keskiviikkona paikallista aikaa. Tuhot näyttävät ainakin toistaiseksi jääneen odotettua pienemmiksi.

Hurrikaanin pelättiin etukäteen äityvän "äärimmäisen vaaralliseksi". Tiistaina hurrikaani sai neloskategorian luokittelun, mikä tarkoittaa Saffirin-Simpsonin viisiportaisella hurrikaaniasteikolla toiseksi voimakkainta hurrikaania.

Keskiviikkoa kohti myrskyn voima heikentyi. Hurrikaani iski Jukatanin niemimaalle 2. luokan hurrikaanina.

Myrskytuulet yltyivät kuitenkin jopa 175 kilometriin tunnissa eli 48,6 metriin sekunnissa.

Kartta hurrikaani Deltan reitistä.
Hurrikaani Delta iski Meksikon rannikolle varhain keskiviikkona paikallista aikaa. Sen ennustetaan jatkavan reittiään Meksikonlahden yli.Harri Vähäkangas / Yle

Karibianmeren Meksikonlahdesta erottavalla Jukatanin niemimaalla on useita turistien suosimia rantakohteita, joissa tosin on pandemian vuoksi tällä hetkellä tavallista vähemmän ihmisiä.

Silti tuhansia turisteja evakuoitiin suojiin hurrikaanin lähestyessä niemimaata. Uutistoimisto AP:n mukaan suurin osa turisteista voi kuitenkin palata pian hotelleihinsa.

Jukatanin niemimaan koillisosissa on kaatunut puita ja sähköjä on mennyt poikki. Hurrikaani ei ole ainakaan toistaiseksi vaatinut kuolonuhreja.

Hurrikaani jatkaa matkaansa Meksikonlahden yli keskiviikon aikana. Myrskyn arvioidaan jälleen voimistuvan avoimella vesialueella, kirjoittaa muun muassa uutiskanava CNN. (siirryt toiseen palveluun)

Matti Huutonen ennustaa säätä
Ylen meteorologi kertoo Delta-hurrikaanista

Lue lisää:

”Äärimmäisen vaarallinen” hurrikaani lähestyy Karibian rannikkoa Meksikossa

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi