Yökerhoja kiinni Jyväskylässä ja Jämsässä – Ravintoloiden uudet koronarajoitukset voimaan tästä päivästä alkaen

Alkoholin anniskelu ravintoloissa on lopetettava puoliltaöin, ja ravintolat on suljettava tuntia myöhemmin.

Hallitus päätti syyskuussa uusista ravintoloita koskevista rajoitustoimista. Kuvituskuva. Kuva: Petter Sandelin/Yle

Koronaepidemia ja ravintoloiden aukioloaikojen kiristäminen iskee Keski-Suomen ravintolapalveluihin.

Jyväskylässä yökerho London kertoo sosiaalisessa mediassa (siirryt toiseen palveluun) panevansa ovet toistaiseksi kiinni.

Jämsässä puolestaan Alpha-yökerhon omistaja kertoo Facebook-päivityksessään (siirryt toiseen palveluun) lopettavansa ravintolan toiminnan. Ravintolan tiloissa jatkaa uusi toimija.

Hallitus päätti syyskuussa rajoitustoimista, joiden mukaan alkoholin anniskelu ravintoloissa on lopetettava puoliltaöin ja ravintolat on suljettava tuntia myöhemmin. Rajoitukset tulivat voimaan viime yöstä alkaen.