1. yle.fi
  2. Uutiset

EU-parlamentti hyväksyi kantansa ilmastolakiin – vaatii vuoden 2030 päästövähennystavoitteen kiristämistä

Kanta meni läpi parlamentissa äänin 392-161, tyhjää äänesti 142.

ilmasto
Liikenneruuhkaa Helsingin Porkkalankadulla.
Hallitusohjelmassa on linjattu, että Suomi olisi hiilineutraali jo vuonna 2035.Esko Jämsä / AOP

Euroopan parlamentti on hyväksynyt kantansa EU:n uuteen ilmastolakiin. Parlamentin kanta sisältää vaatimuksen siitä, että vuoden 2030 päästövähennystavoite tulisi kiristää 60 prosenttiin verrattuna vuoden 1990 tasoon.

Tavoite on tiukempi kuin esimerkiksi komissiolla, joka on ehdottanut vähintään 55 prosentin vähennystä niin, että mukaan laskettaisiin hiilinielujen vaikutus.

Parlamentin kanta hyväksyttiin äänin 392–161. Tyhjää äänesti 142 europarlamentaarikkoa.

Parlamentin kannanmuodostuksen jälkeen edessä ovat vielä EU:n toimielinten yhteiset neuvottelut, joissa lain sisältö voi muuttua.

Tavoitteena ilmastoneutraalius vuonna 2050

Ilmastolakiin kuuluu paljon muutakin kuin vuoden 2030 päästövähennystavoite. Lain on tarkoitus olla EU:n kunnianhimoisen vihreän kehityksen suunnitelman kulmakivi.

Lähtökohtana on, että EU olisi ilmastoneutraali vuoteen 2050 mennessä. Ilmastoneutraaliudella tarkoitetaan sitä, että päästöjä tuotettaisiin vain niin paljon kuin niitä pystytään sitomaan.

Parlamentti haluaa, että tämä ilmastoneutraaliustavoite sitoisi kaikkia jäsenmaita erikseen, eikä jäisi vain unionin tasolle. Näin varmistettaisiin se, että jokainen jäsenmaa tekisi riittävästi toimia ilmaston eteen.

Suomen oma tavoite ilmastoneutraaliudesta on jo kunnianhimoisempi. Hallitusohjelmassa on linjattu, että Suomi olisi hiilineutraali jo vuonna 2035.

Lue myös:

EU-parlamentti asettumassa päästövähennystavoitteen kiristämisen kannalle – suomalaismepeistä melkein kaikki tiukennuksen kannalla

EU-komission puheenjohtaja: Ilmastotavoitteita pitää kiristää ja Dublin-järjestelmä pitää korvata uudella – Yle seurasi von der Leyenin linjapuheen

Lue seuraavaksi