1. yle.fi
  2. Uutiset

Skinnarilan hovi siirtyi naapurin omistukseen – LAB-ammattikorkeakoulu osti hovin

LAB-ammattikorkeakoulu aikoo peruskorjata rakennukset pääosin opiskelijatyönä.

ammattikorkeakoulut
Skinnarilan hovi
Hopeaseppä Pekka Silventoisen vuonna 1903 rakennuttama Skinnarilan hovi sijaitsee Saimaan rannalla.Yle

Lappeenrannassa ja Lahdessa toimiva LAB-ammattikorkeakoulu on ostanut Skinnarilan hovin Suomen yliopistokiinteistöt Oy:ltä. Skinnarilan hovi sijaitsee ammattikorkeakoulun kampuksen naapurissa Lappeenrannassa.

Kauppaan kuuluvat päärakennus eli huvila ja pihapiirissä sijaitseva punainen mökki.

LAB-ammattikorkeakoulu aikoo peruskorjata rakennukset. Remontti tehdään pääosin Saimaan ammattiopisto Sampon sekä LABin opiskelijoiden työnä.

Sampo kouluttaa rakennus- ja puualan sekä talotekniikan ammattilaisia. LAB puolestaan kouluttaa rakennusmestareita sekä tekniikan alan insinöörejä.

Pietarissa vaikuttaneen hopeaseppä Pekka Silventoisen rakennuttama Skinnarilan hovi on valmistunut Silventoisen perheen kesähuvilaksi vuonna 1903.

Silventoisen perheellä oli vahva yhteys suomalaiseen kulttuurielämään, sillä tytär Alma oli säveltäjä Toivo Kuulan puoliso.

LUT-yliopisto osti rantasaunat

Skinnarilan hovin naapurissa sijaitsevat rantasaunat ovat myös saaneet uuden omistajan.

Suomen yliopistokiinteistöt myi saunat LUT-yliopistolle.

Lue seuraavaksi