1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Jämsä peruu perinteikkään itsenäisyyspäivän juhlan

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri luokitellaan koronaepidemian kiihtyvän vaiheen alueeksi.

Suomen itsenäisyyttä juhlitaan Jämsässä tänä vuonna tallenteen välityksellä. Kuva: Pekka Tynell / Yle

Pirkanmaan sairaanhoitopiiriin kuuluva Jämsä on päättänyt perua perinteisen itsenäisyyspäivän juhlan. Juhlan arvioidaan aiheuttavan koronan takia liian suuren terveysturvallisuusriskin yleisölle ja esiintyjille.

Itsenäisyyspäivää varten kaupunki tuottaa itsenäisyyspäivänä tallenteen, jolla julkistetaan myös vuoden 2020 kulttuuripalkinnon eli Viljo Järvisen kulttuuripalkinnon saaja.

Syyslomaviikon lähestyessä kaupungin koronajohtoryhmä vetoaa kuntalaisiin, että epidemiaan liittyviä ohjeita noudatettaisiin koulujen loma-aikana.

– Suuria kokoontumisia tai esimerkiksi opiskelijabileitä ei nyt tule järjestää. Epidemiatilanteen hillitseminen on meidän jokaisen vastuulla, muistuttaa hallintoylilääkäri Jyri Moilanen.

Pirkanmaan sairaanhoitopiiri on luokiteltu koronaepidemian kiihtyvän vaiheen alueeksi. Myös Jämsässä tartuntamäärät ovat olleet kasvussa.

Todetuille tartunnoille altistuneet on toistaiseksi kuitenkin pystytty jäljittämään, ja heidät on asetettu karanteeniin.