1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Luontoharrastukset

Sokea Heidi Koivunen rakastaa luonnossa liikkumista – raskas byrokratia kuitenkin väsyttää enemmän kuin kivikkoiset polut

Näkövammaisten oikeuksien toteutuminen voi vaihdella asuinpaikan mukaan. Kuntien heikko taloustilanne näkyy linjauksissa.

Näkövammaisen voi olla vaikea päästä luontoretkelle, jos hänellä ei ole avuksi näkevää kaveria tai sukulaista. Kuva: Marko Melto / Yle

Sokea Heidi Koivunen pitää luonnossa liikkumisesta. Luonto tarjoaa hänelle elämyksiä, joita voi muistella vielä vuosienkin päästä.

– Kerran olin ystävän kanssa Sipoonkorvessa äänittämässä lehtopöllön huhuilua. Oli hieno hetki, kun huhuilu viimein kuului maaliskuisessa kevätyössä. Siinä kyllä unohtui se, että sormia ja jalkoja paleli.

Koivusella on taltioituna jo lähemmäs sadan eri linnun ääntä: kutsuhuutoja, lirkutusta ja varoitusääniä. Toissa kesänä Koivunen vaelsi läpi Pienen Karhunkierroksen Kuusamossa.

– Jyrävänkoskella tuntui tosi huikealta, kun koskesta nouseva sumu tavallaan satoi sun päälle.

Vaikeissa maastoissa selviytyminen kohottaa itsetuntoa. Monen tunnin matka kivikkoisella polulla antaa uskoa omiin kykyihin.

– Siitä tulee itsensä ylittämisen tunne. Mä pystyn tähän, mä osaan tän ja mä pärjään täällä.

Tutuissa maastoissa pärjää itsekin

Heidi Koivusen ja hänen vaikeasti heikkonäköisen miehensä Rauno Peltoniemen luontoharrastus sai vauhtia, kun he ostivat mökin Mäntsälästä vajaat kymmenen vuotta sitten. Vantaan kodin ja mökin ympäristössä he voivat liikkua omatoimisesti. Myös Koivusen opaskoira auttaa liikkumisessa tutuissa ympäristöissä.

Pidemmille reissulle he tarvitsevat apua näkeviltä. Kangasalle Lapinsaaren laavulle Koivunen ja Peltoniemi pääsivät retkeilemään näkevien ystäviensä avustuksella.

Peltoniemi sytyttää tottuneesti nuotion Kuva: Marko Melto / Yle

Byrokratia turhauttaa ja väsyttää

Jos ystävät eivät pääse avuksi, Koivunen joutuu kääntymään kunnan vammaispalvelujen puoleen. Hänelle myönnetty henkilökohtaisen avun määrä ei kuitenkaan pidemmille reissuille riitä. Hän joutuu anomaan lisää tunteja ja perustelemaan ne tarkkaan.

– Miksi minä haluan päästä sinne vaativalle vaellukselle ja mitä hyötyä siitä nyt on sitten mulle. Se on aikamoinen, no …. ei se ole ruinaamista, mutta sun pitää tosi hyvin osata perustella että miksi. Se ei riitä, että mä vaan haluan sinne.

Tuntimäärien lisäksi kysymys voi olla myös rahasta. Jos Koivunen ja hänen miehensä haluavat osallistua yrittäjän vetämälle retkelle, vaikka viikon vaellukselle Lappiin, he tarvitsevat sinne molemmille oman avustajan.

Avustajan kulut he joutuvat anomaan vammaispalveluista. Vammaispalvelut sitten päättävät korvataanko kulut vai ei. Korvaus maksetaan vasta retken jälkeen, kun Koivunen on lähettänyt kuitit ja muut dokumentit retkestä. Koivunen joutuu miehensä kanssa siis maksamaan neljän ihmisen kulut etukäteen.

– Siinä voi mennä useampia kuukausia ennen kuin se maksu tapahtuu. Se on jo taloudellinen kysymys, vaikka sen avustajan osuuden joskus saisikin takaisin.

Koivusta huolettaa, miten niille käy, jotka eivät jaksa taistella oikeuksistaan. Kuva: Marko Melto / Yle

Koivunen kertoo, että raskas byrokratia rajoittaa heidän mahdollisuuksiaan liikkua luonnossa. Koivusella ja hänen miehellään on hierontayritys. Yrityksen asiat ja muu päivittäisten asioiden hoito menee luontoretkeilyn edelle.

– Kyllähän se vähän niin on, että luontoon pääsee, jos niitä avustajatunteja jää yli.

Koivusella itsellään asiat ovat kuitenkin suhteellisen hyvin, koska hän on jaksanut taistella oikeuksiensa puolesta.

– Se on joskus väsyttävää, turhauttavaa ja välillä tulee paha mieli, mutta silti pitää vaan jaksaa yrittää.

– Surullista tässä on, että kaikilla ei ole mahdollisuutta tai voimia käydä sitä taistelua.

Välillä mennään raastupaan asti

Vammaispalvelulaki takaa vapaa-ajalle henkilökohtaista apua 30 tuntia ja 18 yhdensuuntaista matkaa kuukaudessa. Näkövammaisten liitossa on huomattu, että lain minimi on usein myös maksimi. Henkilökohtaisen avun määrä suhteutetaan liian harvoin vammaisen harrastuksiin tai elämäntilanteeseen, kertoo liiton oikeuksienvalvontalakimies Elli Björkberg.

– Jos Suomessa on 60 000 näkövammaista, oikeuksienvalvonta neuvoo keskimäärin noin 4 000 näkövammaista vuodessa. Että kyllä yhteydenottoja on paljon.

– Joka asiassa ei tarvitse välttämättä käydä koko valitusprosessia läpi, mutta paljon tehdään valituksia myös hallinto-oikeuteen ja korkeimpaan hallinto-oikeuteen asti.

Björkberg painottaa, että näkövammaisilla pitää olla oikeus tehdä itsenäisesti omia valintojaan. Se onnistuu parhaiten, kun avustajatunteja on riittävästi. Kuva: Marko Melto / Yle

Björkberg kertoo, että vaikka lain pitäisi olla kaikkialla sama, vammaisten saamat palvelut voivat vaihdella asuinpaikkakunnan mukaan. Kuntien heikko taloustilanne näkyy linjauksissa, vaikka näin ei saisi olla.

– Henkilökohtainen apu ja kuljetuspalvelu ovat subjektiivisia oikeuksia. Ne eivät ole kiinni siitä, onko kunnan kirstussa rahaa vai ei. Eli kun edellytykset täyttyvät niin nämä vammaispalvelut pitää myöntää.

Björkberg painottaa, että vammaispalveluilla pitäisi taata jokaiselle toimintarajoitteista huolimatta mahdollisuus tehdä itsenäisesti omia valintoja.

– Se onnistuu parhaiten silloin kun avustajatunteja on riittävästi ja vammainen itse päättää, minne hän haluaa lähteä, milloin ja mitä hän haluaa tehdä. Ja avustaja toimii sitten hänen ohjeidensa mukaan.

Toiveita näiden periaatteiden toteutumisesta paremmin tulevaisuudessa pitää yllä se, että vammaispalvelulakia ollaan uudistamassa. Kunnissa ei kuitenkaan tarvitse vain odotella uutta lakia, sillä liiton mukaan paljon saadaan aikaan jo sillä, että perusoikeudet otetaan osaksi arkista sosiaalityötä.

Sokean auttamista ei tarvitse aristella

Kangasalalainen Sirpa Miettinen on jo pitkään toiminut vapaaehtoisena avustajana näkövammaisille luontoretkillä. Miettinen kasvattaa opaskoirapentuja ja tutustui sitä kautta moniin näkövammaisiin. Miettisestä, Koivusesta ja tämän miehestä on jo tullut ystäviä. Lapinsaaren laavullakin hän häärii pariskunnan apuna.

Miettinen kertoo, että näkövammaisen silminä olemista ei tarvitse pelätä.

– Avustushommista selviää arkijärjellä. Sillä, että pitää ihmisistä, pääsee jo pitkälle.

Sirpa Miettinen kokeilee, joko makkarat ovat kypsiä. Kuva: Marko Melto / Yle

Raskaan byrokratian vuoksi näkövammaisille onkin usein helpompi turvautua ystävien tai vapaaehtoisten apuun. Sen vuoksi Heidi Koivunen ja eräopas ja luontomatkailuyrittäjä Heidi Savolainen perustivat viime vuoden keväällä Facebookiin Näkövammaisten ja näkevien luontoretkeilijöiden kohtaamispaikka -nimisen ryhmän.

Ryhmässä on yli 250 jäsentä. Toistaiseksi ryhmän kautta saatu apu on jäänyt vähäiseksi. Koivunen arvelee, että se voi osin johtua koronastakin, koska ihmiset haluavat vältellä lähikontakteja tuntemattomien kanssa. Koivunen kuitenkin toivoo, että ihmiset ilmoittautuisivat ryhmään, jos he haluavat sopia retkestä yhdessä näkövammaisen kanssa.

Miettinen neuvoo, että näkövammaiselta itseltään voi kysyä ohjeita siihen, kuinka hän haluaa itseään opastettavan.

– Kaikki eivät edes halua, että kaikki kivet ja juuret kuvaillaan.