1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Ruokolahti

Kunnanjohtajaksi valitun vastaus viran vastaanottamisesta ei miellytä Ruokolahdella – "Olisimme toivoneet, että asiaa olisi pystytty edistämään annetussa aikaraamissa"

Ruokolahden kunnanhallitus käsittelee kunnanjohtajan paikan täyttämistä koskevaa asiaa maanantain kokouksessa.

Ruokolahden kunta päättää seuraavista askelmerkeistä uuden kunnanjohtajan valinta-asiassa maanantaina. Kuva: Mikko Savolainen / Yle

Ruokolahden kunta päättää seuraavista askelmerkeistä uuden kunnanjohtajan valinta-asiassa maanantaina.

Kunnanhallituksen kokous on 12. lokakuuta iltapäivällä. Kunnanhallitus miettii, miten tyhjänä oleva kunnanjohtajan paikka täytetään.

Tehtävään valitulle **Anu Sepposelle **oli annettu eiliseen perjantai-iltapäivään asti aikaa ilmoittaa, haluaako hän ryhtyä Ruokolahden kunnanjohtajaksi vai ei. Sepponen ilmoitti, ettei voi ottaa kantaa asiaan.

Anu Sepponen. Arkistokuva. Kuva: Antti Karhunen / Yle

Lue lisää: Ruokolahden yllätyskunnanjohtajaksi valitulta odotettiin lopullista tietoa viran vastaanottamisesta tänään – suoraa vastausta ei deadlineen mennessä tullut

Hän perusteli vastaustaan sillä, ettei asianmukaisia kuntalain mukaisia johtajasopimusneuvotteluja ole käyty.

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen (kesk.) pettyi Sepposen vastaukseen.

– Olisimme toivoneet, että asiaa olisi pystytty edistämään annetussa aikaraamissa. Näin ei kuitenkaan käynyt. Anu Sepponen on viestittänyt kirjelmässään, että hän haluaa jatkaa neuvotteluita niillä ehdoilla, jotka on tuonut 1. lokakuuta neuvotteluryhmään, kertoo Paananen.

Avataanko paikka uudelleen hakuun?

Ruokolahden valtuusto valitsi Rautalammin kunnanjohtajan Anu Sepposen kunnanjohtajaksi elokuun lopulla.

Valinnan jälkeen Sepposen ja kunnan välille syntyi kuitenkin erimielisyyksiä kunnanjohtajasopimuksesta. Sepponen ei ole sopimusta hyväksynyt.

Neuvottelut johtajasopimuksen sisällöstä ajautuivat umpikujaan, kun Ruokolahden kunnanvaltuusto heikensi kunnanhallituksen jo kertaalleen Sepposelle tarjoamaa sopimusta.

Sopimukseen lisättiin kuuden kuukauden koeaika ja palkkaa alennettiin 7 000 eurosta 6 500 euroon. Irtisanomisajan palkasta luovuttiin kokonaan.

Lue lisää: Jo valittu kunnanjohtaja kieltäytyi pestistä, joka olisi päättynyt ilman kultaista kädenpuristusta - asiantuntija ihmettelee pikkukunnan sooloilua

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Taina Paananen oli lauantaina vielä varovainen sanoissaan, siitä avataanko Ruokolahden kunnanjohtajan paikka uudelleen hakuun ja millä aikataululla.

– Se tosiasia on, että tarvitsemme kuntaamme pätevän ja asiaan haluavan kunnanjohtajan. Uskon että tiedämme jatkosta enemmän maanantain kokouksen jälkeen, Paananen toteaa.