1. yle.fi
  2. Uutiset

Forssan kaupunki jälleen tietoturvaloukkauksen kohteena – edellisen kerran hakkeroitiin kaupunginjohtajan sähköpostiosoite

Erityisesti seudullisen rakennusvalvonnan asiakkaita kehotetaan nyt seuraamaan sometilejään.

tieto- ja viestintärikokset
Miehen kädet kannettavalla tietokoneella.
Julkishallintoon kohdistuu hakkerointiyrityksiä taajaan. Henrietta Hassinen / Yle

Tietoturvaloukkauksessa oli yhdellä tunnuksellä päästy kirjautumaan luvattomasti Microsoft Office365-palveluun. Kaupunki olettaa, että on mahdollista, että sähköpostissa olevia tietoja on päässyt vuotamaan. Vuotaneiden tietojen joukossa on muun muassa joitakin asiakkaiden henkilöturvatunnuksia.

Forssan tietohallintapäällikkö Mikko Niskanen kertoo, että tietoturvaloukkauksen kohteena on ainakin joitakin seudullisen rakennusvalvonnan asiakkaita.

– Asiakkailta toivotaan nyt valppautta. Kannattaa seurata esimerkiksi sosiaalisen median tilejä. Pitää olla tarkkana, saako epäilyttäviä kirjeitä tai laskuja. Taustalla voi olla se, että joku on tehnyt henkilöturvatunnuksella vääriä tilauksia, kertoo tietohallintapäällikkö Mikko Niskanen.

Kaupungin työntekijä oli langennut kalasteluviestiin

Tietoturvaloukkaus tapahtui 23. syyskuuta. Tuolloin kaupungin työntekijä oli langennut kalasteluviestiin, ja hänen käyttäjätunnukseksensa oli ollut vaaraantuneena runsaan kymmenen minuutin ajan. Tämän jälkeen tunnuksen salasana oli vaihdettu.

Forssan kupungin seudullisen rakennusvalvonnan asiakkaita pyydetään olemaan yhteydessä poliisiin, jos epäilee rikosta.

– Kaupunki on tehnyt tietoturvaloukkauksesta ilmoituksen Tietosuojavaltuutetun toimistolle. Prosessi on kesken. Kaupungin pitää nyt miettiä henkilötietojen turvaamista, sanoo Mikko Niskanen.

Mikko Niskasen mukaan tietojen kalasteluyrityksiä saattaa tulla kaupungin työntekijöille päivittäin jatkuvalla syötöllä. Vajaa vuosi sitten jouduttiin tietoturvaloukkauksen takia vaihtamaan kaikkien kaupungin hallintoverkon käyttäjien salasanat. Tuolloin oli hakkeroitu kaupunginjohtajan sähköpostiosoite.

Lue seuraavaksi