1. yle.fi
  2. Uutiset

EU varautuu asettamaan pakotteita Valko-Venäjän johtajaa Aljaksandr Lukašenkaa vastaan

Lopullista päätöstä ei vielä tehty. Mielenosoittajien pidätykset ja poliisin kovat otteet ovat jatkuneet Valko-Venäjällä.

Aljaksandr Lukašenka
Lukashenka istuu pöydän takana tummassa puvussa ja kravatissa. Seinä on valkoinen, taustalla näky myös
Aljaksandr Lukašenka on hallinnut Valko-Venäjää vuodesta 1994 saakka. Maxim Guchek / AOP

LONTOO/HELSINKI EU yrittää lisätä painetta Valko-Venäjän presidentin Aljaksandr Lukašenkan hallintoa vastaan.

Euroopan unionin ulkoministerit ovat päättäneet, että unioni voi tarvittaessa asettaa pakotteita Lukašenkaa vastaan. Kyse on mahdollisista matkustusrajoituksista ja tilien jäädyttämisestä.

– Tämä ei ollut vielä päätös vaan poliittista vihreää valoa sille, että voidaan valmistella Lukašenkan liittämistä listalle, sanoi ulkoministeri Pekka Haavisto (vihr.) kokoustauolla.

Ulkoministerit päätyivät liittämään Valko-Venäjän presidentin nimen seuraavalle listalle, koska Valko-Venäjä ei ole ollut valmis keskustelemaan maan poliittisesta tilanteesta EU:n kanssa eikä se ole osoittanut halukkuutta tehdä yhteistyötä Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestö ETYJ:n kanssa.

Komissio valmistelee pakotelistan laajennusta. Kyseessä on edelleen matkustusrajoituksia ja henkilökohtaisten varojen jäädyttämistä EU:ssa.

Jos Valko-Venäjä osoittaa neuvotteluhalukkuutta ja sen toimiin kansalaisyhteiskuntaa vastaan tulee selvä muutos voidaan pakoteprosessi Haaviston mukaan pysäyttää.

– Jos tässä jokin poliittinen muutos tulisi ja jokin uusi dialogi alkaisi, tottakai se voi myös muuttaa näitä arvioita.

EU on aiemmin epäröinyt Lukašenkaan kohdistuvia pakotteita, koska unioni on toivonut voivansa suostutella hänet vuoropuheluun oppositiovoimien kanssa. Haavisto sanoi, että Valko-Venäjän johto ei ole osoittanut kiinnostusta vuoropuheluun.

Sunnuntaina satoja pidätettiin

Sunnuntaina Valko-Venäjän turvallisuusjoukot iskivät jälleen voimakkaasti mielenosoittajia vastaan pääkaupungissa Minskissä. Poliisi käytti vesitykkiä ja tainnutuskranaatteja mielenosoittajia vastaan. Satoja pidätettiin.

Aiemmin uutistoimisto AFP kertoi ministerien jo hyväksyneen pakotteet Lukašenkaa vastaan. Kahden AFP:n diplomaattilähteen mukaan Lukašenkan nimi liitetään listalle, jossa on jo 40 valkovenäläistä viranomaista. Pakotteet ovat matkustuskielto unionin alueelle ja EU:ssa olevien varojen jäädytys.

Heitä syytetään elokuun presidentinvaalien vaalivilpistä ja yrityksistä tukahduttaa rehellisiä vaaleja vaativat mielenosoitukset väkivaltaisesti.

Luxemburgin ulkoministerikokoukseen saapuessaan Saksan ulkoministeri Heiko Maas sanoi, että on aika laajentaa pakotelistaa ja sisällyttää siihen myös Valko-Venäjän johtaja.

Maas huomautti, että Lukašenkan hallinnon väkivalta jatkuu ja rauhanomaisia mielenosoittajia pidätetään. Saksa on parhaillaan EU:n puheenjohtajamaa.

EU ei ole tunnustanut Valko-Venäjällä 9. elokuuta pidettyjen presidentinvaalien tuloksia eikä pidä Lukašenlaa oikeutettuna presidenttiyteen.

Myös Navalnyi-pakotteet liikahtivat

Ulkoministerit antoivat myös tukensa Saksan ja Ranskan yhteiselle esitykselle asettaa pakotteita Venäjää vastaan oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyin myrkytyksen takia.

Ulkoministerit antoivat komissiolle tehtäväksi valmistella henkilölista. Listalla on Venäjän hallinnossa eri asteilla olevia henkilöitä, jotka ovat joko kehittäneet, levittäneet, varastoineet tai toimittaneet kiellettyä novitšok-ryhmään kuuluvaa hermomyrkkyä.

– Tässä nähdään kaksi raskauttavaa tekijää; ensinnäkin, että tällaista kiellettyä myrkkyä on Venäjällä valmistettu ja pidetty hallussa ja toinen on se, että myrkkyä on sitten käytetty oppositiopoliitikkoa vastaan eikä Venäjä ole ollut yhteistyöhaluinen sitten tapauksen selvittämisessä, sanoi Haavisto.

Haavisto ei halunnut mennä tarkemmin pakotelistan yksityiskohtiin, eli kuinka monta henkilöä listalla esimerkiksi on. Joka tapauksessa ulkoministerit perustelivat uusien Venäjän vastaisten pakotteiden valmistelupäätöstä sillä, että päätös oli tarpeen kansainvälisen oikeuden ja ihmisoikeuksien kannalta.

Täsmennetty: Uutistoimisto AFP kertoi alun perin ministerien jo hyväksyneen pakotteet Valko-Venäjän presidenttiä vastaan, mutta ministerit vasta antoivat luvan valmistella pakotteita.

Aiheesta aiemmin:

Valko-Venäjän Lukašenka tapasi poliittisia kilpailijoitaan vankilassa – oppositio: edistysaskel, mutta dialogiin on vielä matkaa 11.10.2020

Valko-Venäjän itsevaltiaan yksi virhe loi vahvan kansan, jota pelotellaan nyt hiljaiseksi – Olga pelkää menettävänsä lapsensa 10.10.2020

Kirjeenvaihtajalta: EU:n ulkopoliittinen uskottavuus on heikko 2.10.2020

Lähteet: AFP, STT

Lue seuraavaksi