1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. ilmasto

Maakunnan ilmanlaatututkimuksesta odotetaan jälleen rohkaisevia tuloksia

Ilmanlaatua syynätään jäkälistä ja sammaleista.

ilmasto
Mies ruiskuttaa valkoista maalia männyn runkoon
Ympäristöasiantuntija Tuomas Talvitie Ramboll Finland Oy:stä maastotöissä Joensuun Kuhasalon havaintopisteellä.Lea Joutsensaari

Pohjois-Karjalan kolmas, laaja ilmastonlaatututkimus on hyvässä vauhdissa.

Maastotyöt aloitettiin maakunnan pohjoisosasta kuukausi sitten ja nyt ne ovat edenneet jo Joensuun seudulle.

Maakunnan metsiä kiertävät parhaillaan Ramboll Finland Oy:n ympäristöasiantuntijat.

– Ilmanlaadun muutoksia tutkitaan männyn runkojäkälistä mittaamalla niiden lajimääriä ja runsautta kolmellasadalla havaintoalueella, kertoo tutkimuksen tekevän yrityksen projektipäällikkö Janne Ruuth.

Sammaleesta puolestaan tutkitaan raskasmetalleja sadalla havaintoalalla. Nämä näytteet jatkavat matkaa belgialaiseen laboratorioon.

Pohjois-Karjalan ilmanlaatua syynätään näin laajasti nyt kolmatta kertaa. Edelliset bioindikaattoritutkimukset on tehty 1990-luvun lopulla sekä vuonna 2010.

– Halusimme ehdottomasti jatkaa tätä tutkimustyötä, kun edellisestä on jo 10 vuotta aikaa. Tähän vaikutti myös se, että ympäristöasiat ovat niin voimakkaasti esillä, kertoo ympäristövastuuyksikön päällikkö Ari Heiskanen Pohjois-Karjalan ely-keskuksesta.

Kiitosta yrityksille

Ilmanlaatututkimuksen tulokset valmistuvat ensi keväänä ja niitä odotetaan innolla.

Projektipäällikkö Janne Ruuth tutkii männyn runkoa
Männyn runkojäkälä reagoi ilman epäpuhtauksiin, kertoo projektipäällikkö Janne Ruuth.LeaJoutsensaari / Yle

– Jo 10 vuotta sitten ilmanlaadussa havaittiin suunta parempaan. Odotamme, että se sama suunta jatkuu edelleen, ennustaa Ari Heiskanen ely-keskuksesta.

Suunnan muutoksesta ely-keskus antaa kiitosta maakunnan yrityksille ja laitoksille.

– Yritysten luvanmukainen toiminta ja päästötekniikan kehitys ovat vaikuttaneet tähän.

Ilman epäpuhtauksien päästöt ovat pääosin peräisin energiantuotannosta, teollisuudesta, kaivostoiminnasta ja liikenteestä.

Suurimpia päästönlähteitä Pohjois-Karjalassa ovat tällä hetkellä Enocell Uimaharjussa ja Savon Voiman Joensuun voimalaitos.

Ilmanlaatututkimuksen tekeminen maksaa 70 000 euroa. Hankkeessa ovat mukana ely-keskuksen lisäksi kaikki maakunnan kunnat, maakuntaliitto ja lukuisat yritykset.

Lue seuraavaksi