1. yle.fi
  2. Uutiset

Uuden kaupunginjohtajan valinta etenee Kemissä – neljä hakijaa haastatellaan

Uudesta kaupunginjohtajasta päätetään marraskuun loppuolella pidettävässsä valtuuston kokouksessa.

kaupunginjohtajat
Kemin kaupungintalo
Lokakuun 28.päivä järjestetään ylimääräinen kaupunginhallituksen kokous, jossa valitut hakijat haastatellaan. Yle

Neljä Kemin kaupunginjohtajaksi hakenutta on valittu haastateltavaksi. Haastatteluun kutsutaan Kemin kaupungin kansliapäällikkö Jukka Vilén, Valkeakosken kaupunginjohtaja Jukka Varonen, Oulun kaupungin viestintäjohtaja Mikko Salmi sekä Hollolan kaupungin hyvinvointijohtaja Matti Ruotsalainen.

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Jouko Pasoja kertoo, että 28. lokakuuta järjestetään ylimääräinen kaupunginhallituksen kokous, jossa valitut hakijat haastatellaan.

Tämän jälkeen päätetään, kuinka moni heistä etenee soveltuvuusarviointiin.

Uudesta kaupunginjohtajasta päätetään marraskuun loppupuolella pidettävässsä valtuuston kokouksessa.

Kaupunginhallitus valitsi maanantaisessa kokouksessaan kaupunginjohtajan viransijaiseksi Jukka Vilénin. Hän sijaistaa Tero Nissistä tämän vuosiloman ajan.

Nissinen on kuusi viikkoa vuosilomalla ennen kuin hän siirtyy vuodenvaihteessa Salon kaupunginjohtajaksi.

Lue seuraavaksi