1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koululaiset

Neljäsluokkalaisten itsenäisyysjuhlat siirtyvät ensi vuoteen – koronaohjeet kieltävät eri oppilasryhmien väliset tapaamiset

Ensi vuonna Lappeenrannassa järjestetään kahdet eri Lasten itsenäisyysjuhlat.

Nelosluokkalaiset juhlivat itsenäisyyspäivää perinteisesti Lappeenrannan kaupungintalolla. Arkistokuva vuodelta 2009. Kuva: YLE Etelä-Karjala

Neljäsluokkalaisten lappeenrantalaislasten itsenäisyyspäivän juhlat siirtyvät ensi vuoteen.

Lappeenrannan kaupunginjohtaja kutsuu vuosittain kaikki kaupungin neljäsluokkalaiset opettajineen Lasten itsenäisyysjuhlaan. Juhlaan on osallistunut vuosittain noin 800–900 henkilöä.

Juhla on järjestetty urheilutalolla ja kaupungintalolla Lappeenranta-salissa.

Tällä hetkellä voimassa olevien perusopetuksen koronalinjausten takia juhlien järjestäminen on tänä vuonna mahdotonta.

Koronaohjeiden mukaan oppilasryhmiä tulee pitää erillään ja massatapahtumia ei voida järjestää.

Ensi vuonna Lappeenrannassa järjestetään kahdet erilliset juhlat. Yhdet nykyisille nelosluokkaisille, joilta juhla siis tänä vuonna jää väliin sekä toiset ensi vuoden nelosluokkalaisille.