1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronavirus

Lääkeyhtiö Eli Lilly keskeyttää koronalääketutkimuksensa turvallisuushuolen vuoksi

Eli Lillyn vasta-ainehoidon lääketutkimukset olivat ehtineet edetä jo kolmanteen vaiheeseen, jossa lääkettä on ollut määrä testata 10 000 ihmisellä. Kuva: Sami Takkinen / Yle

Yhdysvalloissa lääkeyhtiö Eli Lilly and Company on väliaikaisesti keskeyttänyt kehittämäänsä koronavirushoitoon liittyvät testit. Yhtiö perustelee päätöstä uutistoimisto AFP:lle lähetetyssä tiedotteessa turvallisuushuolella, jota se ei kuitenkaan määrittele sen tarkemmin.

Eli Lillyn vasta-ainehoidon lääketutkimukset olivat ehtineet edetä jo kolmanteen vaiheeseen, jossa lääkettä on ollut määrä testata 10 000 ihmisellä.

Myös koronatartunnasta toipuva Yhdysvaltain presidentti Donald Trump on maininnut yhtiön vasta-ainetuotteen suitsuttaessaan sairaalassa saamaansa kokeellista vasta-ainehoitoa.

Pääasiallisesti Trump kuitenkin ylisti Eli Lillyn kilpailijan Regeneronin vasta-ainehoitoja.

Eilen lääkejätti Johnson & Johnson ilmoitti keskeyttävänsä väliaikaisesti koronarokotetestauksensa testeihin osallistuneen henkilön sairastuttua.

Yhtiön tiedotteen mukaan keskeytyspäätöksen taustalla on koehenkilön "selittämätön sairaus".

Aiheesta lisää.

Johnson & Johnson keskeyttää koronarokotetestauksen väliaikaisesti testeihin osallistuneen sairastuttua