1. yle.fi
  2. Uutiset

Tampereen pormestarin mielestä uusi sote vie kohti parempaa, mutta ei vielä perille

Laurin Lylyn mukaan sosiaali- ja terveystyön rahoituspohja vahvistunee. Kunnille jäävässä toiminnassa voi olla miettimistä.

sosiaali- ja terveyspalvelut
Lauri Lyly.
Miikka Varila / Yle

Tampereen pormestari Lauri Lyly pitää tiistaina esiteltyä sote-mallia parempana kuin aiempia, mutta ei valmiina.

Lylyn mielestä suuri ongelma on, että muutos katkaisee kuntien sosiaalipalvelujen, koulutuksen ja työllisyydenhoidon yhteyden.

Hän arvioi, että Pirkanmaan tasolla sote keskittää palvelut ja vie lähipalveluista päättämisenkin nykyistä kauemmas kansalaisista.

Hyvänä pormestari pitää, että uudistuksen jälkeen kuntien on helpompi suunnitella talouttaan. Sosiaali- ja terveysmenoja on ollut vaikea ennustaa.

– Jos Tampereen 20,25 kuntaveroprosentista yli 13,26 prosenttiyksikköä siirretään hyvinvointialueelle, jää jäljelle noin 7 prosentin kuntavero. Tällä rahalla on huolehdittava muun muassa elinvoimasta, turvallisesta ja riittävästä päivähoidosta, perusopetuksesta, toisen asteen koulutuksesta, liikuntapalveluista, kirjastoista, museoista, kaduista, pyöräteistä ja paljon muusta, Lyly huomauttaa ja kysyy:

– Miten raha riittää? Esimerkiksi päiväkoti- ja koulukiinteistöjä remontoidaan sisäilmaongelmien takia Tampereella aika monta.

Uudistuksen on määrä astua voimaan vuonna 2023 eli käytännössä kiire tulee.

Lue seuraavaksi