1. yle.fi
  2. Uutiset

Asta Lepän kolumni: Nykyisä on lempeä omilleen, mutta moni vaatii kuria muille

Isän kättä ei tarvittaisi enää kurinpitoon, vaan johonkin ihan muuhun, uskoo tietokirjailija Asta Leppä.

isyys
Tietokirjailija Asta Leppä poseeraa kameralle.
Tietokirjailija Asta LeppäKalle Mäkelä

Vielä muutama vuosikymmen sitten, omassa lapsuudessa, isä oli usein etäinen auktoriteetti, jonka saapumisella äiti uhkaili.

”Odotas kun isä tulee kotiin.”

Isät painoivat pitkää päivää, makoilivat sohvalla lehti naaman päällä tai Valioliigaa katsoen, tivasivat ruokapöydässä ”Miten koulu sujuu” ja opettivat matematiikkaa tyhmäksi sättien.

Oli isiä, jotka karjuivat pururadan varressa jälkikasvulle, joka jolkotti maastokisojen häntäpäässä.

Isiä, jotka pakottivat punnertamaan, jos futispeli meni huonosti.

Oli isiä, jotka joivat liikaa ja ajoivat perheensä hankeen.

Isyys on kuitenkin muuttumassa ja muuttunut. (siirryt toiseen palveluun) Voi, miten valloittavaa oli taannoin seurata sivusta isää, joka urheilukentällä hävisi pojalleen juoksussa, leikki lyyhistyvänsä maaliviivalle ja nosti poikansa sitten palkintopallille, jossa tämä nosti kätensä ylös ja kiljui: ”Minä voitin iskän!”

Nykyisä ei anna enää remmiä ja määrää arestia.

Nykymiehet tavoittelevat isyyttä, jota ei tarvitse katua jälkeenpäin ja yrittää vasta isoisänä toteuttaa – läsnäoloa. Arjen tekoja. Tunteita, pehmeyttä ja empatiaa. Tasa-arvoista vanhemmuutta.

Isän ei tarvitse olla pelottava hahmo, vaan ihminen, joka tuo turvaa. Joka ymmärtää, opastaa ja antaa anteeksi.

Nykyisä ei anna enää remmiä ja määrää arestia.

Hän asettaa rajoja ihan toisin.

On kuitenkin alueita, joissa vanhakantaista isämallia ja siihen kuuluvaa auktoriteettiuskoa vielä vaalitaan.

Suomalaiset esimerkiksi suhtautuivat erittäin kiivaasti taannoiseen mielenilmaukseen, jonka poliisi keskeytti pippurisumutteella. Valtaosa oli sitä mieltä, että poliisi toimi tismalleen oikein – että nuorille idealisteille piti näyttää kaapin paikka ja että ”hörhöily” sai luvan loppua.

Yhtä lailla kouluihin on vaadittu kovempaa kuria – ja miesopettaja, joka tuuppi hankalaa murkkuikäistä ruokalassa, sai osakseen kasapäin ymmärrystä. Monissa koulukiusaamiskeskusteluissa on uhattu pahoinpidellä alaikäinen kiusaaja, vaikka ongelma on useimmiten koko yhteisössä.

Valtaisalla ankaruudella suhtauduttiin myös syrjäytyneisiin pelaajanuorukaisiin, joista tehty dokumentti keräsi raivonsekaista palautetta. Tuohtumusta herättivät myös varusmiehet, jotka eivät liikuntakasvatusupseerin mukaan pystyneet enää juoksemaan säällistä Cooperia (siirryt toiseen palveluun), vaan lyyhistyivät niille sijoilleen vain neljän kierroksen jälkeen.

Tuhansien kommentoijien mukaan kaikki edellä mainitut tarvitsivat ”isän kättä”.

Eikä se käsi ollut vähääkään lempeä.

Luottamus armeijaan ja poliisiin on ollut Suomessa aina kansainvälisesti verrattuna erittäin korkea. Pari vuotta sitten teetettiin kysely (siirryt toiseen palveluun), joka vahvisti kuitenkin vähän toisenlaista yhteiskunnallista trendiä. Kyselyn mukaan suomalaiset olivat alkaneet luottaa yhä enemmän omiin ja lähipiirinsä mielipiteisiin kuin poliittisiin päättäjiin ja mediaan.

Mutta kohdistuvatko myös ymmärrys ja myötätuntokin vain omaan lähipiiriin? Nuoret ovat aina olleet edellisten sukupolvien mielestä laiskoja ja pilalla - ja uhmakkaan tottelemattomia.

Koko perhe voi olla stressaantunut ainaisesta suorittamisesta.

Ankara suhtautuminen tuntuu kuitenkin omituiselta, koska tosiasiassa nykynuoret ovat kunnollisempia kuin koskaan (siirryt toiseen palveluun). Heillä on myös huomattavasti enemmän haasteita elämässään kuin vaikkapa minun sukupolvellani. Lukio-opiskelijat tuntevat uupumusta, amislaiset joutuvat itseohjautumaan. (siirryt toiseen palveluun) Korkeakouluihin pääsee vain runsas kolmannes ja suosituimmille aloille neljä prosenttia hakijoista. Kesätöihin on tunkua, usein tarvitaan suhteita, että saa paikan.

Lapsuusaikakin on usein äärimmäisen ohjelmoitua (siirryt toiseen palveluun) harrastuksineen ja hyödyllisine virikkeineen. Vapaa leikki jää helposti sivuun. Koko perhe voi olla stressaantunut ainaisesta suorittamisesta.

Pelaamisesta ja somettamisesta kiistellään, koska sekin aika pitäisi tietenkin ”käyttää hyödyksi”.

Näin isäinpäivänä voisikin toivoa, että isällisen kurin ja vaativuuden eetos hellittäisi samalla tavalla myös yleisesti kuin perhepiireissä. Amerikassa tehdyissä motivaatiotutkimuksissa (siirryt toiseen palveluun) on jo ajat sitten huomattu, että ns. keppi ja porkkana -metodin teho on hyvin rajallinen.

Lisäksi pitäisi muistaa se, että nuorison tehtävä on haastaa edelliset sukupolvet, sillä niin maailma muuttuu ja menee eteenpäin. Siitä huolimatta - kun joku erehtyy ja epäonnistuu, on hetki auttaa, oikaista ja opastaa - ei lytätä, rangaista ja sättiä. Rajat luodaan toisin.

Vaikken ole erityisen uskonnollinen, mieleen tulee ero Vanhan ja Uuden testamentin välillä.

Siinäkin ankaran Isän tilalle astui lopulta lempeä, armollinen Isä.

Asta Leppä

Kirjoittaja itse on kasvanut kurissa ja Herran nuhteessa.

Kolumnista voi keskustella 9.11. klo 23 asti.

Lue seuraavaksi