1. yle.fi
  2. Uutiset

Viranomaisten arvion perusteella Skopjen lentojen keskeyttämiselle ei toistaiseksi ole perusteita – tartunnat saadaan testattua nyt kootusti

Negatiivista koronavirustestitulosta ei tällä hetkellä Suomen lainsäädännön mukaan vaadita.

koronavirus
Wizz Airin kone Turun lentoasemalla.
Unkarilainen WizzAir lentää Skopjesta Turkuun. Arkistokuva.Linus Hoffman / Yle

Terveysviranomaisten arvion mukaan Skopjen lentojen keskeyttämiselle ei tällä hetkellä ole perusteita. Lennot keskeytettiin viimeksi Traficomin päätöksellä elokuun loppupuolella.

Sen jälkeen lentoja operoiva lentoyhtiö Wizz Air jatkoi keskeytystä omatoimisesti kaupallisilla perusteilla. Lennot jatkuivat viime perjantaina.

Kun Traficom sai tiedon lentoyhteyden jatkumisesta, pyysi virasto terveysviranomaisilta näkemystä siitä, onko lentoyhteys tarpeen keskeyttää.

Nykyinen arvio lentoyhteyden tarpeellisuudesta ja sen muodostamasta uhkasta perustuu siihen, että lennot keskeyttämällä matkustajat etsisivät muita reittejä Suomeen.

– Tartuntatilanne Pohjois-Makedonian alueella on terveysviranomaisten mukaan edelleen haastava. Siinä tuotiin myös esille, että yhteyden keskeyttäminen uudelleen voisi johtaa matkustajien siirtymiseen muille reiteille, sanoo Traficomin liikennejärjestelmäpalveluiden ylijohtaja Jarkko Saarimäki.

Traficom arvioi yhteyden perusteita jatkuvasti.

Negatiivisia koronavirustestejä ei tällä hetkellä vaadita Skopjesta Turkuun tulevilta lentomatkustajilta. Kansallinen lainsäädäntö ei edellytä todistusta. Suomen hallituksen esitys negatiivisen koronatestin edellyttämisestä on valmistelussa.

– En osaa arvioida, milloin poliittinen käsittely asialle saadaan, Saarimäki toteaa.

Turku tiedotti tiistaina, että viime perjantain Skopjen-lennolla Turkuun saapui seitsemän koronavirustartunnan saanutta. Seuraava lento saapuu näillä näkymin tulevana perjantaina.

Lisää aiheesta:

Johtajaylilääkäri arvostelee Traficomin päätöstä kieltää Skopjen lennot Turkuun: "Olisi voinut pohtia hieman pidemmälle tätä asiaa"

Liikenne- ja viestintäministeri Timo Harakka ehdottaa hallitukselle Skopjen-lentojen keskeyttämistä – "Tämä on poikkeuksellinen toimi"

Koronakoneen tulo Skopjesta Turkuun peruttiin yllättäen – Suomen viranomaiset eivät tiedä syytä lentoyhtiön outoon toimeen

Lue seuraavaksi