1. yle.fi
  2. Uutiset

Pekka Juntin kolumni: Hehtaarin pala toivoa

Muuttunut ja kiihtynyt metsäpuhe näkyy jo tekoina metsissämme. Se luo toivoa, kirjoittaa Pekka Juntti

metsät
Kolumnisti Pekka Juntti
Pekka Tynell / YLE

Oli tönkköjarrutettava Väystäjäntiellä, annettava jahtireissun odottaa ja ruvettava ihmettelemään, mitä ojan takaisessa metsänpalassa on tapahtunut. Metsurikaverini kurkotteli vänkärinpaikalta ja koetti selvittää, voiko se olla. Lopulta emme voineet kuin todeta, että maantien takana töllistelee hänen suuruutensa Loistava Tulevaisuus.

Joku oli teettänyt varttuneeseen metsäänsä jatkuvan kasvatuksen yläharvennuksen (siirryt toiseen palveluun). Joku oli ajatellut uudella tavalla täällä, kaikkein kolutuimmassa ja kynnetyimmässä Pohjan perukassa, jättänyt avohakkuun sijaan metsän nuorimmat kasvamaan ja kaatanut vanhimmat.

Sillä hetkellä koin oudon tunteen, ja se oli toivo, ja yhtäkkiä kestin paremmin viikkoja kestäneet sateet ja sen, että ruuat mätänevät eräkämpän terassille, vaikka almanakan mukaan niiden pitäisi olla umpijäässä.

Seitsemän vuotta sitten tuo hakkuu ei olisi ollut laillinen, muutama vuosi sitten olisi tehnyt tiukkaa löytää metsäammattilainen suunnittelemaan sitä saati asiansa osaava motokuski sitä hakkaamaan. Nauraneet olisivat, sanoneet, että höpöjä, eihän sitä tuolla tavalla.

Mutta nyt, tänä muutoin niin onnettomana vuonna kaksikymmentä tyhjentyneen syrjäkylän reunamilla ihan tavallinen suomalainen pienmetsänomistaja tekee pienen mutta mullistavan metsänhoidollisen teon.

Sillä tavalla maailma muuttuu, hehtaarin pala kerrallaan.

Yhtäkkiä metsä kiinnostaa yhä useampia. Taustalla ovat ihmiskunnan isoimmat asiat, kuudes sukupuutto ja ilmastonmuutos.

Olen muutaman viime vuoden aikana nähnyt, kuinka metsäpuhe muuttuu. Puhe on tietenkin vasta äänihuulien värinää, mutta puheesta teot aina alkavat, sillä tekipä ihminen lasta tai jauhosta ulostetta, ensin kuuluu ihmislajille tyypillistä ääntelyä.

Viime vuosina puhe on myös kiihtynyt. Yhtäkkiä metsä kiinnostaa yhä useampia. Taustalla ovat ihmiskunnan isoimmat asiat, kuudes sukupuutto ja ilmastonmuutos. Metsäisessä Suomessa katse kääntyy näissä kysymyksissä metsiin.

Avohakkuita valtion metsissä vastustava kansalaisaloite keräsi vuonna 2018 tarvittavat 50 000 kannatusilmoitusta ja meni eduskunnan käsiteltäväksi (siirryt toiseen palveluun).

Yhtäkkiä metsä on niin tärkeä aihe, että maamme eturivin artisteihin kuuluvat Maustetytöt kirjoittavat niiden kohtalosta kantaa ottavan kappaleen (siirryt toiseen palveluun). 1800-luvulla metsiä puolustivat taiteilijat Pekka Halonen, Akseli Gallen-Kallela ja Elias Lönnrot, nyt taiteellisen metsäpuheen eturiviin nousevat laulavat Karjalaisen sisarukset ja kirjailija Anni Kytömäki.

Teot todella seuraavat puhetta. Niin tekee rahakin, kun puhe pysyy asiassa.

On jo metsäsijoittajia, jotka katsovat, että jatkuva kasvatus tuottaa paremmin kuin jaksollinen, avohakkuisiin perustuva malli.

Ei ole aivan vähäistä, että suomalainen metsäjätti Metsä Group ilmoittaa (siirryt toiseen palveluun), ettei enää suosittele avohakkuita turvemaille vaan siirtyy ilmasto- ja vesistösyistä jatkuvaan kasvatukseen. Lienee selvää, ettei liikahduksen taustalla paina pelkkä tieteellinen tieto vaan se, että yhä useammat puun myyntiä suunnittelevat metsänomistajat tiedostavat ja vaativat muutosta.

Jatkuva kasvatus on yksi palanen matkalla kohti ekologisesti ja sosiaalisesti ja samalla myös taloudellisesti kestävämpää metsätaloutta.

Mutta jatkuva kasvatus ei ole autuaaksi tekevä ja sekin sisältää riskejä.

Ja se ei todellakaan yksin riitä.

Tulemme tuhoamaan vielä paljon viimeisistä luonnonmetsistämme, hukkaamaan lajeja iäksi, mutta toivosta en suostu luopumaan.

Emme pääse yli eikä ympäri siitä, että meidän muutettava suhdetta ympäristöön, muututtava itse. Se on vaikeinta tässä. Mutta puhe yltyy, ja se tietää sitä, että teot ovat tulossa.

Nostan jo mukavaksi nöttöseksi kasvaneen toivokasani päälle Cargotecin hallituksen puheenjohtajan Ilkka Herlinin. Kuunnelkaa, mitä hän sanoo.

Jatkuvaa kasvatusta metsissään suosiva Herlin valittiin Helsingin yliopiston vuoden alumniksi ja puheessaan hän totesi (siirryt toiseen palveluun), että ihminen on tällä hetkellä loissuhteessa luonnon kanssa ja että tavoitteenamme tulisi olla symbioosi.

Johtaja kovasta bisnesmaailmasta puhuu ihmisen ja luonnon välisestä harmoniasta.

Jos se ei herätä toivoa, niin elämä on saapunut pimeään iltaansa.

Tulemme tuhoamaan vielä paljon viimeisistä luonnonmetsistämme, hukkaamaan lajeja iäksi, mutta toivosta en suostu luopumaan.

Takerrun hyviin juttuihin, väystäjäläiseen hehtaarin metsäkuvioon, ja jos oikein ahdistaa, matkustan katsomaan sitä. Marssin hakkuun keskellä keskellä metsää ja ajattelen, että kyllä tämä tästä.

Pekka Juntti

Kirjoittaja on Ruotsin Haaparannalla asuva vapaa toimittaja ja yksi Finlandia-palkitun Metsä meidän jälkeemme kirjoittajista.

Aiheesta voi keskustella 20.10. klo 23.00 asti.

Lue seuraavaksi