1. yle.fi
  2. Uutiset

Vantaalla Vantaankosken purkukoululla tulipalopesäkkeitä, palomestarin mukaan tahallaan sytytettyjä

Poliisi tutkii tapausta. Palomestarin mukaan kyseessä oli selkeä tuhopolton yritys.

tulipalot
112 numero paloauton kyljessä
Antti Kolppo / Yle

Vantaalla purettavassa Vantaankosken koulussa oli keskiviikkoiltana tulipalon alku. Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksen mukaan palo ei aiheuttanut henkilövahinkoja.

– Purettavan koulun tiloista löytyi useampi, tahallaan sytytetty alkupalo, sanoo palomestari Olli Ryhänen Keski-Uudenmaan pelastuslaitokselta.

Ryhäsen mukaan samalla purkukoululla on ollut aiemminkin vastaavia ilkitöitä. Rakennuksesta on rikottu ikkunoita ja sitä käytetään epävirallisena kokoontumispaikkana.

– Purkua odottava koulu on suuri ja hyvin sokkeloinen. Tilanne on erittäin vaarallinen myös pelastushenkilöstölle, jos siellä tuli leviää. Siellä syntyy helposti vakavia henkilövahinkoja, jos joku jää loukkoon, Ryhänen sanoo.

Ryhänen vetoaa, ettei kyseisessä rakennuksessa liikuttaisi, sillä se ei purkua odottavana ole enää turvallinen kenellekään.

Pelastuslaitos sai hälyytyksen Isontammentielle hieman iltakuuden jälkeen keskiviikkona. Pelastuslaitos sammutti palot ja tuuletti savuntuneet tilat. Paikallinen VPK oli jälkivartiointityössä vielä iltaseitsemän jälkeen.

Poliisi tutkii tapausta.

Lue myös:

Purkukuntoisessa Vantaankosken koulussa tulipalo

Lue seuraavaksi