1. yle.fi
  2. Uutiset

Kirjallisuuden Botnia-palkinnon saa biologi-toimittaja Jouni Tikkasen 1800-luvun lastensurmia ja susivihaa käsittelevä tietokirja

Lauma-tietokirja on palkittu Suomessa aiemminkin. Oulun kirjailijaseuran myöntämän palkinnon arvon on 10 000 euroa.

tietokirjallisuus
Jouni Tikkanen
Palkintoraati kehuu Jouni Tikkasen kirjaa kaunokirjallisuudenomaisesta ilmaisusta faktojen ollessa silti läsnä. Arkistokuva.Harri Fagerholm / Yle

Kirjallisuuden Botnia-palkinnon saaja on julkistettu. Oulun kirjailijaseura on myöntänyt palkinnon biologi–toimittaja Jouni Tikkasen tietokirjalle.

Teos on nimeltään Lauma. 1880-luvun lastensurmat ja susiviha Suomessa. Kyseessä on Siikalatvan Pulkkilassa syntyneen ja Oulussa lukionsa käyneen Tikkasen esikoisteos.

Lauma-kirja ilmestyi syksyllä 2019 ja se saanut ilmestymisensä jälkeen Lauri Jäntin säätiön tietokirjapalkinnon.

Palkintoraati perustelee valintaansa sillä, että Lauma on paitsi tietokirja, myös kaunokirjallinen teos.

Neljättä kertaa jaettavan Botnia-palkinnon arvo on 10 000 euroa. Palkinnon luovutustilaisuus on torstaina kello 13 Oulun pääkirjastolla. Tilaisuus on katsottavissa myös Oulun kaupunginkirjaston Youtube-kanavalla suorana ja jälkikäteen.

Botnia-palkinto on myönnetty vuosittain kirjalliselle teokselle, jonka tekijä asuu tai on kotoisin Pohjois-Pohjanmaalta. Tänä vuonna finalistien joukossa oli kahdeksan teosta.

Lue seuraavaksi