1. yle.fi
  2. Uutiset

Koronaepidemia vie keikat ja kiusaa tapahtumia

Joensuulainen Kerubi peruuttaa tai siirtää kaikki loppuvuoden esiintymiset.

musiikkikeikat
Sir Elwoodin hiljaiset värit
Muun muassa Sir Elwoodin hiljaiset värit -yhtyen keikka Joensuussa peruuntuu. Ratas Music

Pahentunut koronaepidemia iskee jälleen tapahtumiin ja tapahtumajärjestäjiin.

Joensuussa musiikiravintola Kerubin kaikki esiintymiskeikat jouluun saakka joko siirtyvät ensi vuoden puolelle, tai peruuntuvat kokonaan.

Tilanne koskee yli kahtakymmentä loppuvuodeksi suunniteltua keikkaa.

Esimerkiksi Sir Elwoodin hiljaiset värit keikka katoaa kalenterista kokonaan, mutta Elastisen keikka siirtyy marraskuulta huhtikuulle.

Aikaisemmin PKO kertoi peruvansa lähes kaikki ravintola Kimmeliin ja yökerho Las Palmasiin suunnitellut esiintymiset.

Suomen suurin musiikkielokuvafestivaali Rokumentti järjestetään perinteisen marraskuun sijaan tammikuussa.

Samalla festivaali tiivistyy koronapandemian vuoksi neljän näytöksen sarjaksi.

Kultturitehdas Siihtalassa pidettäviin näytöksiin otetaan sisään rajoitettu määrä yleisöä, ja tapahtumaan on ennakkoilmoittautuminen.

Rokumentti on Joensuun Popmuusikot ry:n ja Ilosarrirockin 50-vuotisjuhlavuoden avaustapahtuma.

Lähiajan tapahtumista peruuntumislistalla on Joen Joogafestivaali, joka oli määrä järjestää viikon kuluttua.

Lue seuraavaksi