1. yle.fi
  2. Uutiset

Jonna Christensen pääsi tähdeksi yhtä aikaa Paula Vesalan kanssa ja päätti valloittaa maailman – sitten hän sai äitinsä viimeisen kirjeen Amerikkaan

Popstars-kilpailun voiton jälkeen Jonna Christensen sai maistaa unelmaa. Entä jos nuoruuden haaveesta ei halua päästää irti?

musiikki
Laulaja Jonna Christensen joen rannalla
Jonna Christensen on asunut viime vuodet New Yorkissa. Oman musiikin markkinointi klubeille, radioasemille ja tuottajille ei ole ollut helppoa.Ari Tauslahti / Yle

“Joo, kyllä musta tulee tähti.”

19-vuotias Jonna Pirinen on varma asiastaan. Video on kuvattu vuonna 2002, hetkenä, jolloin tosi-tv tuli Suomeen.

Video sisältää pätkiä Suomen ensimmäisen Popstars-kilpailun koelauluista. Pirisen ohella muiden nuorten joukossa laulaa ja tanssii vielä lapsenkasvoinen Jenni Vartiainen.

Ehkä joku muistaa, että Pirinen ja Vartiainen etenivät kilpailussa loppuun saakka. Voittajista muodostettiin neljän nuoren naisen tyttöbändi Gimmel, josta Pirinen tosin erosi jo alkumetreillä soolouralle.

Monelle häviäjällekin kävi hyvin: Paula Vesala ja Mira Luoti tippuvat Popstars-kilpailusta loppuvaiheessa, mutta jo seuraavana kesänä PMMP lauloi festareilla rusketusraidoista.

Vartiainen ja Vesala ovat ykkösrivin artisteja vielä tänäkin päivänä. Mutta mitä tapahtui Jonna Piriselle ja unelmalle tähteydestä?

Laulaja Jonna Christensen hymyilee
Monista Popstars-ohjelman nuorista kasvoi Suomen eturivin muusikoita. Jonna Christensenille on välillä tuskallista seurata sivusta Jenni Vartiaisen tai Paula Vesalan menestystäAri Tauslahti / Yle

Tosi-tv tuli rytinällä Suomeen

Popstars oli suomalaisen tosi-tv:n lähtölaukaus. Siitä alkoi kykykilpailujen aikakausi, jolle ei näy loppua. Idols, X-factor, Voice of Finland ja monet muut formaatit tekevät unelmilla tuottoisaa bisnestä.

Ilta toisensa perään näemme televisiossa suuria toiveita, pidäteltyjä kyyneleitä ja rajatonta riemua. Nuoria ja vähän vanhempiakin ihmisiä, joilla on sama haave: päästä esille, tulla tähdeksi.

Useimmille käy niin, että unelman päälle kasaantuu kaikenlaista elämää: ikää, perhettä ja painetta toimeentulosta. Unelmat vaihtuvat uusiin. Vain todella harvaa lykästää niin kuin Vesalaa tai Vartiaista.

Jonna, jonka sukunimi on nykyisin Christensen, sai maistaa menestystä muutaman vuoden ajan 2000-luvun alussa. Sitten hän kurotteli maailmalle ja vaihtoi laulukielen englanniksi. Siinä vaiheessa levy-yhtiö käänsi selkänsä.

Mutta toisin kuin useimmat, unelmaansa Christensen ei ole kuopannut vieläkään. Päinvastoin: se on pitänyt hänet hengissä kaikki nämä vuodet.

Jonna Christensenin uran suurin hitti on Tyytyväinen-kappale vuodelta 2003. Palo esiintymiseen ei ole sammunut vuosien varrella. Video: Ari Tauslahti / Yle

Kateus kalvaa Instagramissa

“Tuo ääni ei jää radiossa kenellekään mieleen”, sanoi tuottaja Risto Asikainen Popstars-leirillä 2000-luvun alussa. Jälkiviisaana on helppo todeta, että Asikainen oli väärässä. Kommentti ei onneksi lannistanut Paula Vesalaa.

Vesala ja Christensen olivat Popstars-kilpailun jälkeen hetken aikaa kämppiksiä. Asunnon lisäksi he jakoivat saman haaveen.

– Suojelen itseäni. En seuraa Paulaa Instagramissa. Ihailen hänen uraansa, mutta kateus ei ole helppo tunne, Jonna Christensen sanoo nyt, lähes parikymmentä vuotta kilpailun jälkeen.

Myöskään Vain elämää -sarjan, Voice of Finlandin tai Masked singer -shown katsominen ei ole Christensenille helppoa. Voisinhan minäkin istua tuolla tuomarin tuolilla. Enkö minäkin saisi esiintyä kameralle fantasiapukuun piiloutuneena? Miksi en saa tehdä sitä, mitä eniten haluan?

Christensen on Suomessa vain käymässä. Viime vuodet hän on asunut Yhdysvalloissa, ensin San Franciscossa ja sen jälkeen New Yorkissa.

Siellä hän on odottanut 200 muun lahjakkaan laulajan kanssa Broadway-musikaalien koelaulutilaisuuksissa ja jännittänyt, pääseekö tällä kertaa edes esiintymään raadille.

Selväksi on käynyt ainakin yksi asia: lahjakkuus on vain lähtöpiste. Se ei takaa mitään eikä välttämättä johda mihinkään.

Nyt Christensen miettii, vieläkö hänelle olisi tilaa Suomen musiikkimarkkinoilla. Jo pelkkä artistinimi kertoo kilpailun kovuudesta. Jonna-nimisiä laulajia on Suomessa ainakin puolenkymmentä, maailmalla vielä enemmän.

Christensenin Spotify-profiilin ilmestyy jatkuvasti levyttävien kaimojen musiikkia. Millä erottua? JONNA isoilla kirjaimilla kirjoitettuna on sekin jo varattu, samoin kirjoitusasut Yonna ja Yona.

– Olisiko vielä mahdollista pärjätä näille uuden polven poppareille, Sanneille ja Evelinoille, Christensen pohtii.

Jonna Christensen kävelee bussin ohi.
Jonna löysi itsensä bussin kyljestä Helsingissä 2000-luvun alussa. Jonna Christensenin kotialbumi

Kaksi päätöstä käänsivät suunnan

Aikanaan Christensen halusi olla Suomen Madonna. Hänestä tuli ensimmäinen suomeksi laulava kunnon R & B -artisti. Debyyttilevyn kappaleet syntyivät yhteistyössä rap-muusikko Elastisen ja tuottaja Jukka Immosen kanssa.

Elettiin suomenkielisen rapin nousuvuosia. Samassa imussa Jonna veti näyttäviä keikkoja taustatanssijoiden kanssa.

Tyytyväinen-biisin videoon vuodelta 2003 vaikutteita on selvästi haettu New Yorkin katukoriskentiltä ja Music Televisionista.

“Kaikki lähtee itsestä, ei sua voi kukaan estää. Tavoite on olla tyytyväinen”, Jonna laulaa yllään punaiset bikinit ja valkoinen tiukka takki.

– Kaikki tapahtui nopeasti. Se oli unelman elämistä todeksi, Christensen sanoo nyt.

Mutta pyörityksen keskellä parikymppinen Jonna teki kaksi päätöstä, joiden seuraukset tuntuvat elämässä edelleen.

Ensiksikin hän päätti yrittää ulkomailla, vaikka se tarkoitti astumista tyhjän päälle. Ja erään kostean juhannuksen jälkeen hän päätti lopettaa juomisen.

Äiti ajautui sarjahukuttajan porukoihin

Äiti soitti yleensä kännissä. Ne puhelut Jonna Christensen lopetti lyhyeen ja pyysi soittamaan selvin päin.

Aikuisiällä äiti oli läsnä lähinnä kännipuheluissa. Kasvokkain he tapasivat harvoin. Mutta huoli kulki mukana, muuttipa tytär minne tahansa: se seurasi Helsinkiin, Ruotsiin ja San Franciscoon asti. Huoli ei jäänyt matkasta, koska sillä oli pitkät juuret.

Kun Jonna oli noin 10-vuotias, äiti oli usein lähdössä lenkille. Lapsi kyllä tiesi, mistä oli kyse: lenkille ei meikata tai pukeuduta farkkuihin ja pikkukenkiin. Kun äiti lähti, Jonna jäi kotiin hoitamaan seitsemän vuotta nuorempaa siskoaan.

Vanhemmat erosivat Jonnan teini-iän kynnyksellä. Äidin päihdeongelma paheni. Jonna halusi asua isän kanssa, pikkusisko oli aluksi äidillä. Lopulta molemmat siskokset päätyivät isälle.

Jo nuorena Jonna ymmärsi, että äiti oli sairas. Päihdeongelman lisäksi hän kärsi kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Kun vointi koheni masennuskauden jälkeen, äiti lopetti lääkityksen. Ahdistustaan hän hoiti viinalla.

Jonna Christensen vauvana äitinsä sylissä.
Jonna ja äiti 1980-luvun alussa. “Oman lapsen saaminen on lisännyt myötätuntoa äitiä kohtaan. Äiti piti minusta huolta ensimmäiset vuodet, vaikka ei myöhemmin siihen enää pystynytkään”, Christensen sanoo. Jonna Christensenin kotialbumi

– Tunnistan itsessäni paljon samaa addiktioherkkyyttä. Jos asiat olisivat menneet toisin, minäkin saattaisin lääkitä omia olojani päihteillä, Christensen sanoo.

Nuorena aikuisena ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin ottaa etäisyyttä äitiin. Äidin alamäki oli pitkä ja jyrkkä. Hän ajautui yhä syvemmälle ryyppyporukoihin.

"Välillä oon ollu Pekan luona auttamassa navettahommissa, onpahan ollu jotain tekemistä.

Ja oon ommellu Pekalle verhot. Ei me sillälailla seurustella, mutta ollaan vaan ystäviä. Ollaan vähennetty alkoholinkin käyttöä, uimahallissa käyty jne.”

Näin äiti kirjoitti Jonnalle Amerikkaan kirjeessään maaliskuussa 2008. Kirjeen Pekka on sarjahukuttajana tunnettu Pekka Seppänen, joka tuomittiin vuosia myöhemmin kahdesta taposta ja kolmesta tapon yrityksestä. Jonnan äiti oli yksi uhreista.

Hän oli mukana veneessä, jonka Seppänen kaatoi tahallaan Viinijärven selällä, vaikka tiesi, että kyydissä oli uimataidottomia humalaisia ihmisiä. Senkin jälkeen äiti palasi Seppäsen ränsistyneelle maatilalle Kontiolahden Jaamankankaalle.

Kirje tuli perille San Franciscoon viisi päivää äidin kuoleman jälkeen. Äiti kuoli 48-vuotiaana Seppäsen tilalla. Verestä löytyi alkoholia ja yliannostus lääkkeitä. Virallinen kuolinsyy oli ruokaan tukehtuminen.

"Liian syvissä vesissä"

Jonnan englanninkielinen levy ilmestyi lopulta vasta vuonna 2015, seitsemän vuotta äidin kuoleman jälkeen. Christensen teki levyä vuosikausia ilman levy-yhtiön tukea ja sai sen lopulta valmiiksi joukkorahoituksen turvin.

Lopputulos oli jotakin muuta kuin huoletonta tanssipoppia. Sound mind -levyn kappaleisiin suodattui kaikki, mitä Christensen oli joutunut käymään läpi ennen kolmekymppissynttäreitään: äidin kuolema, omat mielenterveysongelmat ja vuodet terapiassa.

“Levyllä uidaan liian syvissä vesissä”, kirjoitti sanomalehti Karjalaisen kriitikko. Kovin paljon muuta ei sitten kirjoitettukaan. Muutamassa lehtijutussa Christensen puhui mielenterveydestä, mutta musiikki sai laimean vastaanoton.

Levyn markkinointi jäi puolitiehen, sillä senkin Christensen hoiti ilman apujoukkoja. Hän yritti myydä keikkoja itse, mutta aikaa ei ollut riittävästi ennen Amerikkaan paluuta.

Laulaja Jonna Christensen katsoo sivulle
Jonna on tehnyt valtavasti töitä oman mielenterveytensä eteen. Hän haluaa jakaa kokemuksiaan nuorille. Ari Tauslahti / Yle

Oma huono käytös ihmetyttää

Ajatus tulee usein iltaisin. Sen sisältö on lyijynraskas: en halua enää elää. Haluan pois.

Joskus nopea ajatus häivähtää auton ratissa: entä jos ajaisin nyt kallioleikkaukseen?

Enää Jonna Christensen ei säikähdä itsetuhoisia ajatuksia. Hän tietää, että ne ovat masentuneen mielen tuotoksia ja menevät kyllä ohi.

– Olen hyväksynyt sen, että todennäköisesti syön lääkkeitä lopun ikääni.

Ensimmäisen kerran Christensen havahtui oman mielensä koukeroihin parikymppisenä. Hän huomasi ajautuvansa helposti riitoihin toisten ihmisten kanssa. Musiikkipiireissä puhuttiin diiva-Jonnasta, jonka kanssa kukaan ei tule toimeen.

Jonna Christensen laulaa keikalla.
Keikka Flow-festivaaleille vuonna 2011 järjestyi Heinekenin kilpailun kautta. Tomi Palsa

Christensen hakeutui terapiaan ja alkoi käydä läpi lapsuuttaan. Ongelmat saivat lääketieteellisen nimen: epävakaa persoonallisuushäiriö. Tyypillisesti siihen kuuluvat hallitsemattomat raivonpuuskat sekä tyhjyyden ja alakuloisuuden tunteet.

Nykyisin Christensen ajattelee, että hänen vaikeutensa ovat yhdistelmä perittyä aivokemiaa ja lapsuuden kokemuksia. Ei 1980-luvulla puhuttu tunnetaidoista. Kun pieni Jonna sai raivarit, häntä pidettiin tuhmana tai hankalana.

Vieläkin tunteet kiehuvat välillä yli. Mitä äsken oikein tapahtui, saattaa Christensen hämmästellä jälkeenpäin.

– En haluaisi käyttäytyä niin kuin välillä käyttäydyn.

Tunnetaitojen opettelu aikuisiällä on kovaa työtä. Epävakaan persoonallisuushäiriön hoidossa terapeutti antaa joka viikolle kotiläksyn. Sitä harjoitellaan arjen tilanteissa ja seuraavalla tapaamisella läksy käydään yhdessä läpi.

Miten toimin? Olisinko voinut toimia toisin? Peiliin katsominen on armotonta ja vaatii rohkeutta.

Kulunut vuosi on ollut erityinen. Perheen esikoistytär syntyi helmikuussa. Jo etukäteen Christensen arvioi, että hänen riskinsä sairastua synnytyksen jälkeiseen masennukseen on suuri.

Masennus tuli, mutta se on pysynyt aisoissa lääkityksellä. Nyt elämällä on musiikin lisäksi toinen tarkoitus.

Torilavalta Broadwayn kupeeseen

Lokakuisena arkiaamuna esiintymislava jököttää autiona Joensuun torin kulmalla. 1990-luvulla lava oli kevyempi, mutta sijaitsi samassa nurkassa toria.

Tällaisissa paikoissa unelmat pesivät silloin, kun Youtubea, Soundcloudia tai Spotifyta ei vielä ollut. Kerta toisensa jälkeen teini-ikäinen Jonna esiintyi tanssiryhmän tai kilpatanssiparinsa kanssa torin lavalla. Kotona peilin edessä hiusharja oli mikrofoni.

Sitten tuli Popstars, joka avasi tien televisioon. Ja televisio oli väylä siihen, mistä Jonna oli haaveillut oikeastaan jo ensimmäisestä satubalettitunnista lähtien.

Voiko samasta unelmasta pitää kiinni vielä keski-iän kynnyksellä?

Laulaja Jonna Christensen seisoo lavalla
Joensuun torin lavalla Jonna sai ensimmäistä kertaa kokea esiintymisen huuman. Ari Tauslahti / Yle

Aikuisena Christensen on tehnyt myös myyntitöitä ja toiminut laulunopettajana, mutta siitä ei saa samaa tunnetta kuin esiintymisestä.

Viime vuodet Christensen on elänyt lähellä unelmaa: New Yorkin asunnolta oli vain muutaman korttelin matka Broadwayn teattereihin. Manhattan on pieniä musiikkiklubeja pullollaan.

Ehkä koelauluissa vielä tärppää, vaikka neljääkymppiä lähestyvä valkoinen naislaulaja ei ole se halutuin tyyppi Broadwaylla, joka etsii nyt uusia nuoria tähtiä määreellä non-white.

Kun vain jaksaa lähettää omaa musiikkia klubien omistajille, paikallisradioille ja tuottajille, voi olla, että joku kiinnostuu.

Enää Christensen ei haaveile isosta yleisöstä, vaan yksinkertaisesti siitä, että saisi tilaisuuksia esiintyä. Ja siitä, ettei kaikkea keikkamyynnistä roudaukseen tarvitsisi tehdä yksin.

– En ole saanut palkkaa esiintymisestä ainakaan kymmeneen vuoteen. Mutta sitä toivon, että tästä maailmasta löytyisi kiinnostunutta yleisöä vaikka yhden pienen klubillisen verran.

Lue seuraavaksi