1. yle.fi
  2. Uutiset

Herätys: Koronaepidemia kasvatti koulupudokkaiden määrää, kierrätysmuovia kuljetetaan Suomesta Ruotsiin, Lappiin luvassa ensilumi

Lue tästä päivän puheenaiheet lyhyesti. Voit säätää Uutisvahdissa Herätys-ilmoituksia asetuksista.

Aamukooste
Kuvassa Li Andersson kuuntelee tiedotustilaisuudessa lokakuussa 2020.
Opetusministeri Li Andersson sanoo, että selvitysten perusteella Suomessa on vuositasolla noin 4000 oppilasta, joilla on jatkuvia, pitkittyneitä poissaoloja. Arkistokuva tiistailta.Silja Viitala / Yle

Koronaepidemia on lisännyt koulupudokkaiden määrää

Opetusministeri Li Andersson (vas.) sanoo, että selvitysten perusteella Suomessa on vuositasolla noin 4 000 oppilasta, joilla on jatkuvia, pitkittyneitä poissaoloja.

– Korona ja kevään pitkä etäopetusjakso on varmasti osunut pahiten juuri tähän ryhmään, ja se on valitettavasti voinut myös suurentaa tätä joukkoa. (siirryt toiseen palveluun) Kannan voimakasta huolta koulupudokkaiden joukosta, toteaa Andersson.

Suomessa keräysastiaan viety muovipakkaus voi päätyä jalostamoon Ruotsissa – lakiehdotus torppasi suunnitelmat uudesta kierrätyslaitoksesta

Kuvassa on muovijätettä Turussa kesäkuussa 2020.
Teollisen muovin kierrätys alkoi Suomessa pienimuotoisena jo 1970-luvulla, kun vuosikymmenen ensimmäinen öljykriisi kaksinkertaisti öljyn hinnat räjähdymäisesti. Arkistokuva Turusta.Jari Hakkarainen / Yle

Jätelain uudistus keskeytti keväällä lähes allekirjoitusta vaille valmiit neuvottelut kotimaisen muovinkierrätyslaitoksen rakentamisesta. Nyt kuluttajien keräysmuovia käsittelee Suomessa vain yksi laitos. Kolmasosa kaikesta muovista joudutaan viemään Ruotsiin ja Saksaan kierrätettäväksi. (siirryt toiseen palveluun) Hankausta uudessa jätelakiehdotuksessa herättää sen 62. pykälä, jossa todetaan, että tuottajayhteisön olisi uudessa laissa katettava kaikki materiaalit. Jos laki hyväksytään, tarkoittaa se loppua nykyisille yhden materiaalin tuottajayhteisöille, kuten Suomen Uusiomuovi oy:lle.

Venäläistoimittajan polttoitsemurha johtui läheisten mielestä viranomaisten painostuksesta – Aviomies: “Valtiokoneisto söi hänet ja sylkäisi sitten pois”

Photo of a woman and Flowers
Irina Slavinan kuolinpaikalle Nižni Novgorodin poliisitalon eteen on tuotu hänen kuvansa. Grigori Vorobjov / Yle

Venäjällä rankan painostuksen kohteeksi joutunut toimittaja Irina Slavina päätyi lokakuun alussa epätoivoiseen tekoon ja teki polttoitsemurhan Nižni Novgorodin poliisitalon edessä. Viimeisessä viestissään Slavina pyysi syyttämään kuolemastaan Venäjän federaatiota. Mistä tämä kertoo? Yle tapasi vallanpitäjiä kritisoineen toimittaja Irina Slavinan läheisiä Nižni Novgorodissa.

Jopa neljä viidesosaa myyräkuumeen saaneista kantaa sen tietämättään – Suomessa tautia diagnosoidaan suhteessa väestöön eniten maailmassa

Metsämyyrä piilossa kaatuneen puunrungon päällä.
Metsästä myyräkuumetta on vaikea saada. Tautihuippu tulee, kun kylmyys ajaa metsämyyrät rakennuksiin.Juha Laaksonen / Yle

Suomessa hantavirustautia eli myyräkuumetta diagnosoidaan väestöpohjaan nähden eniten koko maailmassa. Jopa neljä viidesosaa Puumala-viruksen saaneista kantaa sen ilman näkyviä oireita tai vain pienenä päänsärkynä ja kuumeiluna, joka ei vaadi lääkärikäyntiä. Noin 10 prosentilta suomalaisista löytyy joskus sairastetun myyräkuumeen vasta-aineita.

Ensilumi saapuu Lappiin

Lauantain iltapäiväkartta
Joonas Koskela / Yle Sää

Yöllä saapuu matalapaine luoteesta Lappiin ja sen myötä pohjoiseen leviää lumisateita. Lauantaina sää on pohjoisessa sateista, lunta pyryttää Koillismaalta Käsivarren Lappiin yltävällä alueella, muutoin sateet ovat pääosin vettä. Maan keskiosissa voimistuu tuuli ja sadekuuroja tulee monin paikoin. Etelässä on enimmäkseen poutaa, mutta etelärannikolla liikkuuu sadekuuroja.

Lue lisää säästä Ylen sääsivuilta.

Lue seuraavaksi