1. yle.fi
  2. Uutiset

Kööpenhaminan pormestaria, sosiaalidemokraattien varapuheenjohtajaa syytetään kahden naisen ahdistelusta – puolue kokoontuu hätäkokoukseen sunnuntaina

"On fakta, että jotkut naiset ovat kokeneet minun ylittäneen rajoja, ja siitä vastuu on yksin minun."

seksuaalinen häirintä
Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen.
Kööpenhaminan pormestari Frank Jensen.Francis Joseph Dean / Deanpictures / AOP

Kööpenhaminan pormestaria, sosiaalidemokraattisen puolueen varapuheenjohtajaa Frank Jenseniä syytetään kahden naisen seksuaalisesta ahdistelusta, kertoo sanomalehti Jyllands-Posten (siirryt toiseen palveluun). Puolue pitää sunnuntaina hätäkokouksen, jossa Jenseniä kuullaan.

Toisen Jyllands-Postenille puhuneen naisen mukaan vuonna 2012 hän oli 23-vuotias, kun silloin 51-vuotias Jensen laittoi kätensä naisen reidelle ja siitä hänen mekkonsa alle.

Nainen sanoo kertoneensa asiasta silloin puoluejohdolle, mutta mitään ei tapahtunut. Viime syyskuussa hän otti yhteyttä puoluesihteeri Jan Juul Christenseniin ja kertoi asiasta uudestaan.

Viikkoa myöhemmin puolueen puheenjohtaja, pääministeri Mette Frederiksen sanoi sosiaalisessa mediassa tukevansa kaikkia naisia, jotka kertovat seksuaalisesta ahdistelusta, koska ahdistelu on vallan väärinkäyttöä.

Kun mitään muuta ei tapahtunut, ahdisteltu nainen otti yhteyttä Jyllands-Posteniin.

"Olen toiminut väärin"

Jensen vastasi syytöksiin perjantaina Facebookissa.

– Kyseessä on tapahtuma ja tilanne, jotka muistan eri tavalla. Mutta on fakta, että jotkut naiset ovat kokeneet minun ylittäneen rajoja, ja siitä vastuu on yksin minun, Jensen kirjoitti.

– Meitä on myös politiikassa ympäröinyt epäterve kulttuuri, jonka osa minäkin olen ollut. Viime vuosina se on muuttunut paljon, mikä on saanut minut arvioimaan omaa käytöstäni. Olen täysin tietoinen siitä, että olen toiminut väärin.

Jenseniä on aiemminkin syytetty kahdesti sopimattomasta käytöksestä itseään nuorempia naisia kohtaan joulujuhlissa vuosina 2004 ja 2011.

Seksuaalinen ahdistelu on ollut Tanskan politiikassa esillä myös lokakuun alussa, kun sosiaaliliberaalin Radikaali Venstre -puolueen johtaja Morten Östergaard erosi ahdistelusyytösten vuoksi.

Korjattu 17. lokakuuta kello 18.20 STT:n käännös radikaalivasemmistopuolue Radikaali Venstre -puolueeksi.

Lue lisää:

Metoo saapui Tanskaan kolme vuotta myöhässä – juontajan avautuminen tv-gaalassa avasi padot, ja nyt ahdistelusta kertovat poliitikotkin

Lue seuraavaksi