1. yle.fi
  2. Uutiset

Keskustavaikuttaja, ministeri Marjatta Väänänen on kuollut – Seppo Kääriäinen: "Hän oli arvostettu poliitiikko ja taitava kirjoittaja"

Väänänen menehtyi pitkäaikaiseen sairauteen 97-vuotiaana.

Marjatta Väänänen
Marjatta Väänänen
Väänänen oli vanhin elossa ollut suomalainen, joka oli toiminut valtioneuvoston jäsenenä.Pentti Palmu / Yle

Pitkäaikainen keskustavaikuttaja, ministeri Marjatta Väänänen on kuollut, kertovat hänen omaisensa.

Väänänen menehtyi 97-vuotiaana pitkäaikaiseen sairauteen Helsingissä perjantaina 16. lokakuuta.

Väänänen toimi mm. 1970- ja 80 -luvuilla kulttuuri-, opetus- ja sosiaaliministerinä. Hän toimi keskustan varapuheenjohtajana ja keskustanaisten puheenjohtajana lähes 15 vuotta. Näistä tehtävistä hän luopui 1980-luvun puolivälissä. Väänänen jättäytyi eduskunnasta vuonna 1991. Hän oli vanhin elossa ollut suomalainen, joka on toiminut valtioneuvoston jäsenenä.

Marjatta Väänänen oli omaa sukua Kittilä, syntynyt vuonna 1923 Jyväskylässä. Hän oli koulutukseltaan filosofian maisteri.

Hänelle myönnettiin ensimmäisenä naisena ministerin arvonimi vuonna 1994.

Väänänen toimi Yleisradion hallintoelimisissä yhteensä melkein 30 vuotta.

Kääriäinen: Piti väsymättä elossa ajatusta kotihoidon tuesta

Keskustan puoluesihteerinä vuosina 1980–90 toiminut, moninkertainen ministeri Seppo Kääriäinen kuvaa Väänästä arvostetuksi poliitikoksi ja vaikuttajaksi etenkin sivistyksen ja kulttuurin alalla sekä sosiaalipolitiikassa.

– Hänen tyylinsä oli hyvin hillitty ja tasainen, ehkä jopa viileäkin mutta ei tylyssä merkityksessä. Hän oli hyvä puhumaan ja muotoilemaan asiansa ja myös taitava kirjoittaja. Minulle jäi hyvin lämmin kuva hänestä, arvostus ja kunnioitus hänen työtään persoonaansa kohtaan.

Kääriäinen lukee Väänäsen suurimmaksi saavutukseksi muun muassa työn niin sanotun omaehtoisen kulttuurin eteen ja kotihoidon tuen ajamisen.

– Siitä muodostui yksi merkittävä lastenhoitomuoto. Pienten lasten vanhemmille tuli valinnanvaraa. Marjatta Väänäsellä oli tässä merkittävä rooli: hän piti tämän ajatuksen sitkeästi elossa ja vei sitä asiaa eteenpäin.

Marjatta Väänästä on muistellut myös muun muassa eduskunnan puhemies Anu Vehviläinen (kesk.).

Haastateltavana ministeri Marjatta Väänänen. Haastattelijana eduskunnan kansalaisinfossa Hannu Lehtilä.

Voit myös kuunnella Marjatta Väänäsen kokemuksia 1970-luvun kulttuuripolitiikasta tästä linkistä.

Lue seuraavaksi