1. yle.fi
  2. Uutiset

Voimistelija Enni Kettunen pysyy positiivisena sekavassa koronatilanteessa – liikunta on monille elämäntapa, josta ei haluta luopua

Töölön kisahallin treenaajat ovat huolissaan mahdollisista rajoituksista.

liikuntatilat
Telinevoimistelija Enni Kettunen tekee huikeat temput Töölön kisahallilla EM-kisojen karsintakilpailussa.
Still-kuva: Ulla Malminen. Videokuvaus: Markku Rantala. Videoeditoiniti: Tapio Kangas
Telinevoimistelija Enni Kettunen tähtää joulukuun EM-kisoihin. Still-kuva: Ulla Malminen. Videokuvaus: Markku Rantala. Videoeditoiniti: Tapio Kangas.

Ympäri Suomea Helsinkiin saapuneet voimistelijat ottivat sunnuntaina toisistaan mittaa Töölön kisahallissa naisten ja tyttöjen Euroopan mestaruuskisojen karsintakilpailussa.

Töölön kisahalli on myös tärkeä harjoituspaikka helsinkiläisille voimistelijoille, vaikka se on tilana heille liian pieni.

Nyt nämä vähäisetkin tilat saattavat mennä alta, jos kaupunki sulkee liikuntatilojaan koronaepidemian vuoksi.

Viime torstaina hallitus suositteli tartuntariskiltään korkeiden aikuisten ryhmäharrastusten keskeyttämistä, kun epidemia on alueellisesti kiihtymis- tai leviämisvaiheessa. Lisäksi kunnat voivat tehdä omia suosituksiaan paikallisella tasolla ja sulkea liikuntahallejaan.

Pääkaupunkiseudun koronakoordinaatioryhmä kokoontuu tällä viikolla pohtimaan, onko harrastuksia syytä rajoittaa.

"Elän päivä kerrallaan"

Suomen Taitovoimisteluklubin Enni Kettunen, 18, muistaa hyvin kevään hankalan tilanteen, kun urheiluhalleja suljettiin Helsingissä. Hän pelkää, että sama tapahtuu uudestaan, jos koronaepidemia kiihtyy entisestään.

– Telinevoimistelussa on olennaista, että pääsee telineille. Ulkotreeni ei auta tässä lajissa.

Kettunen aloitti harjoittelun 4-vuotiaana ja treenaa 25 tuntia viikossa. Tähtäimessä ovat EM-kisat joulukuussa, mutta harjoitustilojen käyttömahdollisuus on epävarmaa.

– Elän päivä kerrallaan ja yritän pysyä positiivisena. Olemme kaikki samassa veneessä, Kettunen sanoo.

"Kun talvi tulee, ulkona treenaamisesta tulee vaikeampaa"

Kisahallilla nostetaan myös rautaa ahkerasti.

Riina Kivikoski treenaa kuntosalilla neljä kertaa viikossa. Hänen havaintojensa mukaan saleilla käy terveitä ihmisiä, ja mahdollista tartuntavaaraa vähentää myös se, että laitteiden lähettyvillä on desinfiointiainetta ja paperia, joilla laitteet pyyhitään.

– Olisihan se ikävää, jos saleja nyt suljettaisiin. Kun talvi tulee, ulkona treenaamisesta tulee vaikeampaa, Kivikoski sanoo.

Riina Kivikoski tekee alavartalotreeniä Töölön kisahallilla.
Riina Kivikoski tekee alavartalotreeniä Töölön kisahallilla.Ulla Malminen / Yle

Myös Markus Nuorttila käy salilla neljästi viikossa. Kisahallille on lyhyt matka, koska hän asuu aivan sen naapurissa.

– Jos salit menevät kiinni, niin mitkähän kansanterveydelliset haitat siitä kertyy, että ihmiset istuvat himassa, Nuorttila pohtii.

Markus Nuorttila huilaa penkillä treenin lomassa.
Markus Nuorttila huilaa penkillä treenin lomassa.Ulla Malminen / Yle

Jani Hautamäki työskentelee fysiikkavalmentajana omassa yrityksessään Kehonomi Terveyspalveluissa.

Keväällä koronatilanne verotti asiakasmääriä. Nämä kuitenkin palasivat, kun tilanne helpottui vähäksi aikaa. Syksyn kiihtymisvaiheen myötä asiakkaat ovat taas tulleet varovaisemmiksi. Aikoja on peruttu ja siirretty eteenpäin.

Hautamäki toivoo avointa tietoa siitä, kuinka paljon juuri kuntosaleilla on altistuksia tullut.

– Kuntosaliharjoittelussa pystytään pitämään aika hyvin turvavälejä esimerkiksi ryhmäliikuntaan verrattuna.

Jani Hautamäki työskentelee valmentajana.
Jani Hautamäki työskentelee valmentajana.

"Jos lentopalloa ei ole, en oikein tiedä, mitä tekisin"

Viikonloppuna kisahallilla pelattiin myös naisten lentopallon kakkossarjan ottelu Helsingin Naarasleijonien ja Karhulan Veikkojen välillä.

Karhulan Veikkojen peli kulki hyvin.
Karhulan Veikkojen peli kulki hyvin.Ulla Malminen / Yle

Kymenlaaksosta saapuneet pelaajat huolehtivat hygieniasta käyttämällä kasvomaskeja pukuhuoneissa ja desinfioimalla käsiään.

- Onhan se ikävää, jos juuri kauden alettua joudutaan taas lopettamaan kaikki. Toivon, että näin ei missään nimessä jouduttaisi tekemään, Laura Herranen Karhulan Veikoista sanoo.

Joukkuetoveri Martta Lindström on samaa mieltä.

- Lentopallo on iso osa meidän elämästämme. Jos lentopalloa ei ole, en oikein tiedä, mitä tekisin.

Ottelun lopputulos antoi aihetta hymyyn.
Ottelun lopputulos antoi aihetta hymyyn.Ulla Malminen / Yle
Lue seuraavaksi