1. yle.fi
  2. Uutiset

Guardian: Trump vähätteli jälleen koronavirusta ja vaati rajoitusten purkua

Valtaosalla Trumpin kampanjatilaisuuteen osallistuneista ei ollut maskeja.

USA:n presidentinvaalit 2020
Donald Trump puhuu kannattajilleen
Donald Trump puhui kannattajilleen kampanjatilaisuudessa Carson Cityn lentokentällä Nevadassa sunnuntaina.Mandel Ngan / AFP

Yhdysvalloissa Nevadassa vaalikampanjoinut presidentti Donald Trump on jälleen vähätellyt koronavirusta, kertoo Guardian (siirryt toiseen palveluun).

Nevadassa kannattajilleen puhunut Trump muun muassa väitti, että koronavirustilanne olisi "muuttamassa suuntaa" ilman rokotettakin. Hän myös vaati jälleen, että osavaltiot purkaisivat koronarajoituksiaan.

– Tilanne on kääntymässä, oli rokotetta tai ei, kannattajilleen puhunut Trump sanoi.

Trump myös moitti kilpailijaansa, demokraattien presidenttiehdokasta Joe Bidenia siitä, että tämä "kuuntelee tieteilijöitä".

– Jos minä kuuntelisin ainoastaan tieteilijöitä, tämä maa olisi valtavassa taantumassa, Trump sanoi.

Todellisuudessa koronatartunnat ovat Yhdysvalloissa yhä jatkaneet kiihtymistään. Perjantaina maassa todettiin 68 000 koronatartuntaa, mikä oli suurin lukema sitten heinäkuun.

Valtaosalla Trumpin kampanjatilaisuuteen osallistuneista ei myöskään ollut maskeja, eikä turvavälejä pidetty, Guardian kertoo.

Aiheesta lisää:

Kirjeenvaihtajalta: Käy Trumpin ja Bidenin kisassa miten tahansa, Ruotsi on vaalivoittaja

Sekä Trump että Biden voivat julistautua voittajiksi – USA:n presidentinvaalista voi tulla ennennäkemätön demokratian testi

Yhdysvaltain presidentinvaaleista on tulossa ennakkoäänestyksen ennätysvuosi: jo yli 80 miljoonaa aikeissa äänestää ennen vaalipäivää

USA:n presidentinvaaleihin on aikaa kolme viikkoa – Biden johtaa selvästi, koronasta toipuva Trump kosiskelee yleisöä kampanjatilaisuuksissa

Lähteet: AP

Lue seuraavaksi