1. yle.fi
  2. Uutiset

Analyytikko Sanoman yrityskaupasta: konsernista tulee yhä enemmän oppimateriaalien kustantaja – Oppimisen osuus tuloksesta kasvaa yli 65 prosentin

Sanoma saa espanjalaiskustantajan oppimateriaaleista arvion mukaan tasaista ja varmaa tuottoa.

oppimateriaali
Sanomatalo
Henrietta Hassinen / Yle

Mediakonserni Sanoma kertoi maanantaina ostavansa espanjalaisen oppimateriaalikustantajan Santillana Spainin. Santillana Spain on Espanjan johtava perusopetuksen ja toisen asteen oppimateriaalien kustantaja.

Kauppa kasvattaa oppimisen liiketoiminnan osuutta Sanoma-konsernin tuloksesta noin 55 prosentista yli 65 prosenttiin.

Oppimateriaaleista vastaa Sanoman Learning-liiketoimintayksikkö. Jo ennen Santillana Spain -kauppaa Sanoman Learning toimii yhdessätoista maassa.

Sanoman toinen liiketoimintayksikkö Media Finland julkaisee muun muassa Helsingin Sanomia, Ilta-Sanomia ja helmikuussa hankittua Aamulehteä. Media Finland omistaa myös televisiokanava Nelosen ja radiokanavia.

Aiemmin Sanoma on luopunut Hollannin medialiiketoiminnasta.

Oppimateriaaleja menee tasaiseen tahtiin

S-pankin salkunhoitaja Juha Varis pitää oppimateriaalin tuotantoa Sanomalle hyvänä vetona. Oppimateriaaleja tuotetaan jokaisessa maassa omalla tavallaan, ja maan sisälläkin voi olla erilaisia koulutusalueita.

Espanjassa koulutusalueita on seitsemäntoista.

Alan sirpaleisuus voi olla myös materiaalin tuottajalle etu.

– Sinne kilpailijoitten on vaikeampi tulla kun ei ole yhtä kielialuetta, Varis sanoo.

Varis arvioi, että Sanoma on pyrkinyt laajentumaan Saksaan, Ranskaan ja Espanjaan. Variksen mukaan isoja yrityksiä on kuitenkin harvoin tarjolla.

– Veikkaan, että he ovat joka maassa yrittäneet keskusteluja käydä. Tässä tapauksessa myyjä on ollut hieman taloudellisissa ongelmissa.

Variksen mukaan Sanoma voi saada oppimateriaaleista hyvää tuottoa. Ala on tasaisen kannattavaa, toisin kuin esimerkiksi sanoma- tai aikakauslehtien kustantaminen.

– Oppimateriaalien kustantaminen ei ole samanlaisten rakenteellisten haasteiden edessä kuin sanoma- tai aikakauslehtien tekeminen.

Myös Inderesin analyytikko Petri Gostowski pitää yrityskauppaa merkittävänä, sillä Learning-liiketoiminta on vakaata, suhdannekehityksestä riippumatonta ja markkinoilla on edelleen kasvunvaraa.

– Vielä on tilaa kasvattaa maantieteellistä peittoa. Lisäksi tässä on kohtuulliset kasvunäkymät tuleville vuosille digitalisoinnin myötä.

Sanoma rahoittaa espanjalaiskustantajan oston kokonaan velalla. Gostowski ei pidä sitä ongelmana, koska Sanoma on velkaantunut maltillisesti.

– Lisäksi velkarahaa on edullisesti saatavilla ja Sanoma saa hyvää kassavirtaa tuottavaa liiketoimintaa.

Gostowski uskoo, että oppimisliiketoiminnan osuus Sanoman liiketoiminnasta kasvaa jatkossakin.

Lue seuraavaksi