1. yle.fi
  2. Uutiset

Ina Mikkolan kolumni: Seksuaalinen häirintä on asiakaspalvelijoille arkipäivää

Tasa-arvopuhe ei ole taannut asiakaspalveluammateissa työskenteleville työrauhaa, kirjoittaa Ina Mikkola kolumnissaan.

seksuaalinen häirintä
Kolumnisti Ina Mikkola
Pekka Tynell / Yle

Itkuhan siinä tuli. Sitten turhautuminen ja viha.

Aloin kerätä keväällä asiakaspalveluammateissa työskenteleviltä ammattilaisilta kokemuksia (siirryt toiseen palveluun) heidän työstään asiakkaiden kanssa.

Tarinoita oli raskasta lukea. Ikävistä kokemuksista nousi toistuvasti esiin seksuaalinen häirintä. Tytöttelyn ja huorittelun lisäksi tyypillisiä häirinnän muotoja olivat epätoivotut treffipyynnöt, kaikenlainen limainen ehdottelu, raiskausuhkaukset ja myös fyysisen koskemattomuuden loukkaaminen, kuten esimerkiksi takapuolen kouriminen ja jopa stalkkaus.

“Aamuviideltä häiriköimään tulevat miehet tietävät, ettei ole muita asiakkaita, eikä työntekijöitä, joten voivat tunninkin hengailla puhumassa kaikkee asiatonta. Vaimoks on pyydetty, treffeille pyydetty ja vitsi jatkunu vähän liian pitkälle. Ein sanominen ei oo tarkottanu mitään. Kun imuroin liikettä ja kumarruin laittamaan johtoa pistorasiaan ja tuli läpsäsy perseelle”, huoltoasemalla työskentelevä nainen kertoi.

Kokemuksia tuli eri ammateissa toimivilta ihmisiltä kuten myyjiltä, ravintola- ja turvallisuusalan työntekijöiltä, parturi-kampaajilta, siivoojilta ja hoitajilta.

Eikö mikään siis ole muuttunut edes #metoon myötä? Vuonna 2017 isoksi globaaliksi seksuaalista häirintää vastustavaksi liikkeeksi muodostunut #metoo herätti nimittäin melkoisen laajaa keskustelua seksuaalisesta häirinnästä.

Palvelualan ammattiliiton vuonna 2015 tekemän selvityksen (siirryt toiseen palveluun) mukaan noin joka toinen palvelualalla työskentelevä nainen kertoo kokeneensa seksuaalista häirintää asiakkaan taholta. Miehistä näin on kokenut noin joka kuudes. Nyt vuonna 2020 julkaistu tuore kysely kertoo, ettei tilanne ole juurikaan muuttunut. Häirintä on yhtä yleistä. Lisäksi suurin osa asiakaspalvelijoista ei ole huomannut työnantajien asenteissa tai toimintatavoissa muutosta #metoon myötä.

Rakenteet ja asenteet muuttuvat toki hitaasti, mutta voiko tämä tilanteen heikko kehitys johtua myös siitä, että nyt jo laantunut keskustelu Suomessa on Jenkkilän tapaan pyörinyt pääasiassa kulttuurialan ja urheilun ympärillä?

Vaadin #työrauhaa kaikille.

Keskustelu tulee käynnistää uudestaan ja katse pitää siirtää nyt toisaalle. Tarvitaan palvelualan #metoo. Suomen yleisin ammatti on myyjä. Yleisten ammattien joukosta löytyvät myös hoitajat ja siivoojat.

Seksuaalisessa häirinnässä on usein kyse valta-aseman väärinkäytöstä. Asiakaspalveluammateissa valtakysymys saa hyvin eri sävyjä kuin elokuva-alalla. Vaikka nainen kuin nainen saa osakseen vähättelyä nostaessaan esiin kokemaansa häirintää, on silti aika eri eväät lähteä hakemaan itselleen oikeutta maailmankuuluna Hollywood-näyttelijänä kuin kuopiolaisena kaupan kassana, keravalaisena siivoojana tai rovaniemeläisenä tarjoilijana.

Kulttuurissa, jossa “asiakas on aina oikeassa” ja väistämättä aina valtasuhteessa asiakaspalvelijaan, on jo lähtökohtaisesti haastavaa puuttua häirintään tai puolustautua. Sen lisäksi, että häirintää kohdatessa saattaa mennä lukkoon, takaraivossa kaikuvat kysymykset: Mitä jos asiakas valittaakin “huonosta palvelusta”? Mitä, jos kollegat tai pomo vähättelevät tai syyllistävät minua asiakkaan käytöksestä?

Asiakaspalvelutyössä työskentelee paljon nuoria naisia ja häirintäkokemuksista (siirryt toiseen palveluun) tulee esille erityisesti vanhempien miesten häirintä heitä kohtaan. Nuorempien työntekijöiden on haastavampi pitää puoliaan, kun juuri työelämässä aloittaneena pelätään erityisesti oman työpaikkansa puolesta.

“Olin ensin tarjoilija ja keittiöhommissa 7 vuotta, sen aikana sairastuin yleistyneeseen ahdistus- ja paniikkihäiriöön, jonka vuoksi käyn edelleen terapiassa. Muhun käytiin useaan kertaan käsiksi, huudeltiin kuinka mut aiotaan raiskata, kun pääsen töistä tai oltiin ihan vaan täysiä mulkkuja. Monet kerrat itkin öisin, kun joudun taas aamulla lähtemään töihin ja sietämään haukkumista ja ahdistelua”, kertoo alaa vaihtanut entinen tarjoilija.

Seksuaalinen häirintä aiheuttaa työntekijöille ahdistus- ja pelko-oireita, turhautumista, ärsyyntymistä ja epävarmuutta. Osa joutuu ottamaan sairaslomaa, lopettaa kokonaan työpaikassa tai vaihtaa alaa. Pitäisi muistaa, että työntekijöiden työhyvinvointi on aina myös työnantajan etu.

Surulliseksi minut tekee erityisesti se, että moni asiakaspalvelija kokee, ettei häirinnästä edes kannata välttämättä kertoa työnantajalle, koska eivät usko siitä olevan mitään hyötyä. Tämä kertoo mielestäni siitä, että työnantajien toimintamalleissa olisi petrattavaa.

Palvelualojen ammattiliitto Pamin tuorein kysely kertoo, että häirinnästä kerrottaessa noin 35 prosenttia työnantajista ryhtyi toimenpiteisiin sen kitkemiseksi, mutta 57 prosenttia ei tehnyt mitään. Loput joko vähättelivät kokemusta tai jopa syyllistivät häirinnän uhria.

Pamin aiemmasta selvityksestä kävi ilmi, että yli 65 prosenttia asiakaspalvelijoista on työpaikoissa, joissa ei ollut ohjeistettu, miten seksuaaliseen häirintään tulee puuttua. Se tarkoittaa, ettei myöskään ole yhteisesti todettu, että työpaikalla on nollatoleranssi seksuaalisen häirinnän suhteen.

Yhteiskunnan asenteet, rakenteet, kulttuuri ja yksilöidenkin käytös muuttuvat hitaasti, mutta työpaikkojen toimintakulttuuria ja -tapoja, sääntöjä ja ohjeita voi muuttaa nopeastikin, jos asia otetaan vakavasti ja tahtoa on. Näin lopulta muuttuvat ne asenteet ja rakenteetkin.

Toimintamalleja luotaessa olisi tärkeää arvioida niiden todellinen teho, sekä ottaa huomioon työpaikan erityispiirteet.

Eräs hoitaja kertoi minulle, että hoitoalalla on ohjeistettu täyttämään ikävien tilanteiden sattuessa työturvallisuuslomake (siirryt toiseen palveluun), mutta osa jättää lomakkeen täyttämättä, koska siihen ei ole muutenkin tukotetun työpäivän aikana aikaa ja koska lomakkeen täyttäminen ei johda mihinkään konkreettiseen. Tällainen toimintamalli ei ole riittävä. Toimintamalleja luotaessa olisi tärkeää arvioida niiden todellinen teho, sekä ottaa huomioon työpaikan erityispiirteet.

Palvelualojen eroista tiedetään, että esimerkiksi ravintola-alalla työskentelevät ovat suurimmassa vaarassa joutua häirinnän uhriksi. Kun perseilevälle asiakkaalle tehdään selväksi, ettei hänellä ole enää asiaa baariin tai ravintolaan moisen käytöksen jälkeen, häirinnän nollatoleranssi tarkoittaa oikeasti jotakin, eikä ole vain sanahelinää.

Ennaltaehkäisy on kuitenkin kaiken ytimessä. Jos häirintä sallitaan, se luo sallivan kulttuurin. Kun häirinnälle on nollatoleranssi, se alkaa hyvällä tavalla ruokkia itseään.

Yksi mantra ainakin pitää lopettaa: “Kuuluu työnkuvaan. On vaan kestettävä”. Ei. Seksuaalisen häirintä ei kuulu kenenkään työnkuvaan. Ei näyttelijän, vaatemyyjän, urheilijan, siivoojan, grillityöntekijän, toimittajan, kaupan kassan, portsarin, koodarin, tarjoilijan, hoitajan, eikä puhelintuen työnkuvaan. Vaadin #työrauhaa kaikille.

Ina Mikkola

Kirjoittaja on työelämää ruotivan Tilipäivä -ohjelmakokonaisuuden toimittaja ja juontaja.
Tilipäivän live-lähetykset tiistaisin
YleX Etusivussa ja Yle TV2:lla. Podcast kuunneltavissa Yle Areenasta. Seksuaalista häirintää käsittelevä video löytyy Youtubesta kanavalta: Ina Mikkola - Tilipäivä x Yle Kioski (siirryt toiseen palveluun).

Aiheesta voi keskustella 21.10. klo 23.00 saakka.

Kuuntele myös Takaisin Pasilaan

Lue seuraavaksi