1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. koronakaranteeni

Oulun Kärpissä on todettu toinen koronatartunta – karanteeni jatkuu 26.10. asti

Toinen koronatartunta tarkoittaa, että 24.10 pelattavaksi suunniteltu Kärpät- Kalpa-peli siirtyy.

koronakaranteeni
Läheltä
Yle

Kärpät kertoo verkkosivullaan (siirryt toiseen palveluun), että liigajoukkueessa on todettu toinen koronatartunta. Näin joukkueen karanteenia on pidennetty 26.10. asti. Karanteenin pidentyminen johtaa lauantaiksi 24.10. Kärpät – KalPa -ottelun siirtoon.

Kärppien liigajoukkueen jäsenellä todettiin koronavirustartunta perjantaina 16.10, jonka jälkeen joukkue asetettiin karanteeniin 24.10. asti. Toinen tartunnan saanut joukkueen jäsen oli joukkueen mukana Kuopiossa. 13 Kuopion pelaajaa on altistunut virukselle 16.10 pelatussa ottelussa. Nämä pelaajat on asetettu karanteeniin 26.10. asti.

Joukkueen jäsenille tehtiin koronavirustestit viikonlopun aikana. Testien tuloksena löytyi toinen koronavirustartunta, jonka johdosta Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiiri pidensi joukkueen karanteenia 26.10. asti.

Joukkue saa kokoontua jälleen 27.10. Karanteenin pidentyminen johtaa lauantaille 24.10. pelattavaksi merkityn Kärpät – KalPa -ottelun siirtoon.

Tämän lisäksi perutaan seuraavat ottelut:

20.10. Kärpät – HPK
23.10. JYP – Kärpät

Tästä jutusta voit lukea tuoreimmat tiedot koronavirustilanteesta Pohjois-Pohjanmaalla.

Lisää Pohjois-Pohjanmaan uutisia Yle Areenassa. Kuuntele, katsele ja lue mitä lähelläsi tapahtuu.

Lue seuraavaksi