1. yle.fi
  2. Uutiset

Sarjapaikkansa varmistanut MP pääsee hämmentämään nousutaistoa Ykkösessä – edessä kauden viimeinen kotipeli Urheilupuistossa

Mikkelin Palloilijoiden kauden päätöskierroksen kotiottelu pelataan Urpolan tekonurmella.

jalkapallo
Mikkelin Palloilijoiden päävalmentaja Juha Pasoja ohjeistaa pelaajia
Juha Pasoja jatkaa MP:n päävalmentajana myös tulevalla kaudella.Petri Lyytikäinen

Mikkelin Palloilijoiden rooli on hämmentää nousutaistoa jalkapallon Miesten Ykkösen kolmessa viimeisessa ottelussaan.

Mikkeliläiset kohtaavat sarjan päätöskierroksilla vielä tiukimmin Veikkausliigaan nousussa kiinni olevat kotkalaisen KTP:n ja AC Oulun.

– Siinä on meille hyvä motivaattori, kun saadaan noita kahta kärkijoukkuetta vastaan pelata. Samalla voidaan mitata kuinka meidän oma peli on kehittynyt kauden mittaa, puntaroi MP:n päävalmentaja Juha Pasoja.

Tiistai-illan ottelussa MP:n vieraaksi Urheilupuistoon saapuu sarjassa toisena oleva KTP. Heinäkuussa MP haki vierasvoiton (2–3) Arto Tolsa -areenalta Kotkasta.

– KTP:lle ei kelpaa kuin pelkästään voitto tästä ottelussa. Me haluamme kuitenkin näyttää, ettei se vierasvoitto Kotkassa ollut pelkkää sattumaa, sanoo Pasoja.

MP–KTP-ottelu oli sarjaohjelman mukaan määrä pelata jo syyskuun 20. päivä, mutta ottelun ajankohtaa siirrettiin kuukaudella eteenpäin Mikkelissä tuolloin vallinneen koronatilanteen vuoksi.

Valmentaja Pasoja tyytyväinen joukkueen otteisiin

Jalkapallon miesten Ykkösessä tukevasti keskikastissa seitsemäntenä oleva Mikkelin Palloilijat on jo varmistanut sarjapaikkansa myös ensi kaudeksi toiseksi korkeimmalla sarjatasolla.

MP:n saldo kuudesta viime ottelusta on kolme voittoa, kaksi tasapeliä ja yksi tappio. Sarjan neljäs sija on vielä sarjanousijan saavutettavissa.

– Heinäkuussa kun sarja alkoi, niin meillä oli vähän vaikeuksia päästä tähän Ykkösen rytmiin. Pelaajat ovat kuitenkin hyvin ottaneet kopin siitä mitä voittaminen tässä sarjassa vaatii. Sitä kautta me on saavutettu hyviä tuloksia, näkee MP:n päävalmentajana ensi kaudella jatkava Pasoja.

Joukkue asetti ennen kauden alkua tavoitteeksi kuuden parhaan joukkoon sijoittumisen. Paraikaa käynnissä on myös ensi kauden joukkueen rakentaminen.

– Pelaajien kanssa on käyty neuvotteluja. Tavoitteena on, että viime aikoina paljon pelanneista pelaajista saataisiin ensi kauden joukkuuen runko, ja ympärille haetaan pelaajia muualta, sanoo Pasoja.

Ottelu kotkalaisia vastaan on samalla kauden viimeinen kotiottelu Urheilupuistossa. Sarjan päätöskierroksella pelattavan kotiottelun MP pelaa Vaasan Palloseuraa vastaan Urpolan tekonurmella.

Lue seuraavaksi