1. yle.fi
  2. Uutiset

Suomalainen Valter Juvelius uskoi löytäneensä Raamatun aarteet – ja siitä käynnistyi elokuvaakin ihmeellisempi operaatio keskellä Jerusalemia

Myyttistä liitonarkkua on etsitty läpi vuosisatojen. Ehkä kaikkein merkittävin yritys käynnistyi vuonna 1909 suomalaisen Valter Juveliuksen tutkimuksista.

arkeologia
Valter Juvelius ja Jerusalem
Valter Juvelius kuvautti itsensä arabiasussa etsiessään liitonarkkua Jerusalemista vuosina 1909-1911. Yad Ben-Zvi archives, Jerusalem; Library of Congress; Kuvankäsittely Jyrki Lyytikkä / Yle

"Paennut Salomon aarre mukanaan" otsikoi New York Times.

"Jerusalemin temppelin ryöstö" kirjoitti Uusi Suometar.

Lehdistö ympäri maailman oli toukokuussa 1911 varsinaisen skuupin äärellä. Kolmen uskonnon pyhässä kaupungissa Jerusalemissa näytti tapahtuneen kaikkien aikojen ryöstö ja jäljet johtivat pyhistä pyhimpään, Temppelivuorelle.

Berliiniläisen Vossische Zeitungin mukaan Temppelivuoren laella sijaitsevasta Kalliomoskeijasta oli viety kymmenen suurta arkkua.

Ranskalainen Journal des débats pisti paremmaksi: arkkuja olikin peräti 30 ja lehden tietojen mukaan ne pitivät sisällään Mooseksen sauvan, Daavidin pojan miekan, liitonarkun ja laintaulut.

New York Times puolestaan mainitsi kuningas Salomon miekan, kruunun ja sormuksen, jonka uskottiin antavan vallan henkivoimien hallitsemiseen.

Syyllisetkin tiedettiin.

Ryöstön olivat toteuttaneet varakkaat englantilaiset arkeologit, jotka olivat jo pidemmän aikaa etsineet kuningas Daavidin hautaa.

He olivat livahtaneet yön hämärissä Kalliomoskeijaan, avanneet sisäänkäynnin pyhän kallion alla olevaan luolaan, anastaneet aarteet ja poistuneet pikavauhtia Jaffan satamassa odottaneella laivallaan.

Englantilaislehdet tunnistivat pian ryhmän johtajan, kapteeni Parkerin, vaikutusvaltaisen Morleyn jaarlin veljeksi.

Suomalaislehdistöä tapaus kiinnosti aivan erityisesti, sillä koko episodin alullepanijaksi mainittiin Viipurin Työväenopiston johtaja, filosofian tohtori Valter Juvelius.

Valter Juvelius
Valter Juvelius noin 25-vuotiaana vastavalmistuneena maanmittarina. Ammatista oli hyötyä, kun Juvelius 20 vuotta myöhemmin määritti Jerusalemissa paikkaa, josta kaivaukset kannatti aloittaa.Atelier Nyblin / Finna

Maanmittari vastoin tahtoaan

Valter Juvelius ja kadonneen arkin metsästys -kirjan tekijä Timo R. Stewart törmäsi Valter Juveliuksen nimeen tehdessään väitöstutkimusta suomalaisten kristittyjen yhteyksistä Palestiinaan. Juvelius oli ensimmäisiä suomalaisia, joiden tiedettiin liikkuneen alueella.

Kiinnostus lisääntyi, kun Juvelius mainittiin brittihistorioitsija Simon Sebag Montefioren Jerusalem-kirjassa.

Kuka oli tämä maanmittari, josta me emme tiedä juuri mitään, mutta jonka maailmankuulu historioitsija liitti osaksi Pyhän kaupungin historiaa?

Valter Juvelius (1865–1922) oli tosiaankin maanmittari. Mutta onneton sellainen.

Isältä periytyneen ammatin sijaan Juvelius oli kiinnostunut runoudesta, kielistä ja kaukomaista.

Runoja oli julkaistukin ja yksi niistä – Jo Karjalan kunnailla lehtii puu – on jäänyt elämään. Stewartin mukaan Juvelius oli pesunkestävä romantikko.

Timo R. Stewart
Timo R. Stewart pääsi tutustumaan nykyisen Morleyn jaarlin hallussa olevaan Juveliuksen arkistoon.Meeri Koutaniemi

Valter Juvelius oli myös kiinnostunut Raamatusta. Ei niinkään uskonnollisessa mielessä kuin sarjana muinaisia tarinoita, joissa saattoi piillä historiallisen totuuden siemen.

Harrastus kasvoi lopulta väitöskirjaksi Raamatun tapahtumien ajoituksesta.

Raamattuun historiallisena lähteenä oli alettu suhtautua kriittisesti viimeistään valistuksen aikana 1700-luvulla.

Myös Juvelius piti kirjan vanhimpia kertomuksia myytteinä, mutta uskoi luotettavuuden kasvavan kun lähestyttiin ajanlaskun alkua. Muun muassa Jerusalemin temppelin ensimmäistä tuhoa vuonna 586 eaa. pidetään historiallisena tapahtumana, sillä siitä on mainintoja muissakin lähteissä.

Vastaväittäjä Knut Tallqvist huomioi Juveliuksen suhtautuneen aikalaistutkijoita luottavaisemmin Vanhan testamentin vuosilukuja koskeviin tietoihin. Väitöstutkimus kuitenkin hyväksyttiin itsenäistä ajattelua, huolellisuutta ja melkoista fantasiaa – myönteinen arvio – sisältävänä.

Tämä oli käännekohta Valter Juveliuksen elämässä. Hän irtisanoutui maanmittarin virasta ja heittäytyi vapaaksi tutkijaksi. Rohkea veto nelikymppiseltä perheelliseltä mieheltä.

Valter Juveliuksella oli kuitenkin toinenkin tutkielma, jota hän oli kehitellyt salassa väitöskirjan rinnalla. Se saattaisi kertaheitolla ratkaista Juveliuksen perheen taloushuolet.

Vanhan testamentin salaviesti

Väitöstutkimusta tehdessään Valter Juvelius oli lukenut laajasti kaikkea Vanhaan testamenttiin liittyvää kirjallisuutta.

Hän oli tutustunut muun muassa Kabbalaan, jossa juutalaisuuden pyhistä kirjoituksista etsitään salaisia viestejä, muun muassa erilaisia numeroarvoituksia

Juvelius vakuuttui siitä, että Vanhassa testamentissa on syvempiä tasoja, joihin pääsi käsiksi vain tutustumalla alkuperäiseen hepreankieliseen tekstiin.

Vanhaa testamenttia selittävästä Mišnasta Juvelius uskoi löytäneensä vihjeen siitä, että viidenteen Mooseksen kirjaan ja Hesekielin kirjaan oli kätketty salasanoma.

Juvelius kokeili erilaisia vanhoja salakirjoitusmenetelmiä – monet perustuivat tekstin sisään tietyn koodin mukaan upotettuihin kirjaimiin – ja uskoi lopulta ratkaisseensa arvoituksen.

Juvelius oli vakuuttunut, että Mooseksen ja Hesekielin kirjoissa paljastettiin, minne itse liitonarkku oli kätketty. Siis juuri se kadonnut aarre, jota Indiana Joneskin menestyselokuvassa metsästi

Liitonarkki viedään Jordanjoen yli
Liitonarkusta on Raamatussa tarkka kuvaus, jonka perusteella taiteilijat ovat sitä kuvittaneet. James Tissot: "The Ark Passes Over the Jordan" (1896-1902).Wikimedia commons

Liitonarkku, tai liitonarkki, oli Raamatun esineistä arvokkain. Arkku symboloi Jumalan ja juutalaisten liittoa ja sen uskottiin sisältävän kahteen kivipaateen kirjatut kymmenen käskyä.

Arkkua säilytettiin Jerusalemiin sitä varten rakennetussa temppelissä Temppelivuorella, paikalla, jossa nyt sijaitsee Kalliomoskeija.

Akaasiapuisesta, kultapäällysteisestä arkusta on tarkka kuvaus toisessa Mooseksen kirjassa. Kaikkiaan se mainitaan Raamatussa yli 200 kertaa, kunnes katoaa tarinoista sen jälkeen, kun babylonialaiset olivat tuhonneet temppelin vuonna 586 eaa.

Liitonarkkua oli etsitty vuosisatojen aikana lukuisia kertoja. Ehkä babylonialaiset olivat vieneet sen mukanaan? Vai oliko sittenkin Etiopiassa? Useimmat uskoivat, että arkku oli piilotettu joko Nebo-vuorelle Kuolleenmeren läheisyyteen tai Temppelivuoren uumeniin.

Vielä reilu sata vuotta sitten tarina liitonarkusta ja sen historiallisuudesta oli tarun ja totuuden rajalla. Muun muassa jutun alussa esitellyissä lehtiartikkeleissa ei varsinaisesti epäillä, etteikö liitonarkku olisi voinut olla ryöstösaaliin joukossa.

Vakavasti otettavat tieteentekijät suhtautuivat kriittisemmin liitonarkun historiallisuuteen – muun muassa Juveliuksen vastaväittäjä Tallqvist tyrmäsi hankkeen sen etsimisestä – mutta täysin mahdottomana sen olemassaoloa ei pidetty. Tosin Raamatun lisäksi missään muussa lähteessä liitonarkkua ei mainita.

Piirroskuva uskontokirjasta, Liitonarkki, Ilmestysmaja
Nykyihmiselle tarina liitonarkusta saattaa olla tuntematon. Sata vuotta sitten Raamatun historia tunnettiin hyvin ja liitonarkun vaiheet käytiin läpi muun muassa koulukirjoissa.Kansalliskirjasto

Timo R. Stewart kertoo kirjansa käsittelevän paitsi Juveliusta ja liitonarkun etsintää, myös ajattelun historiaa: tieteellisen tutkimuksen, uskonnon, arkeologian, salatieteen ja aarteenetsinnän välisten rajojen vetämistä. Vielä 1900-luvun alussa rajat olivat varsin häilyvät.

Valter Juvelius selvästikin uskoi liitonarkun olevan todellinen esine. Raamatun salaviestien mukaan temppelin papit olivat piilottaneet sen babylonialaisilta Temppelivuoren syvyyksiin.

Ainoa tapa testata teoriaa oli mennä ja kaivaa paikoista, jotka salakirjoitus paljasti.

Kaivauksia varten Juvelius tarvitsi kuitenkin rahaa ja suhdetoimintaa hallitsevia kumppaneita.

Kapteeni Parkerin kärsivällisyys pettää

Vielä 1900-luvun alussa arkeologia oli pitkälti varakkaiden harrastajien toimintaa.

Harvalla oli arkeologin koulutus, eikä oppiainetta ollut vielä monessakaan yliopistossa. Helsingin yliopistossa arkeologiaa alettiin opettaa vasta 1920-luvulla. Arkeologian suurvallassa Britanniassakaan ei reilu sata vuotta sitten ollut kuin noin 30 ihmistä, jotka saattoivat ylpeillä koulutetun arkeologin tittelillä.

Amatöörimäisyys ei kuitenkaan tarkoittanut sitä, että kaivaukset olisi välttämättä suoritettu huonosti.

1800-luvun lopussa ja seuraavan vuosisadan alussa tehtiin useita merkittäviä löytöjä – muun muassa Troija ja Tutankhamonin hauta – joista saamme kiittää milloin sotilaita, milloin virkamiehiä, toisinaan myös maanmittaajia.

Ystäväverkostonsa avulla Valter Juvelius sai yhteyden englantilaiseen aatelisnuorukaiseen, kapteeni Montagu Parkeriin.

Armeijasta eronneella, yläluokkaisella Parkerilla oli aikaa, vaikutusvaltaa, ja erityisesti rahaa - ehkä hänellä olisi myös seikkailumieltä?

Juvelius matkusti Englantiin ja onnistui vakuuttamaan Parkerin siitä, että oli löytänyt reitin liitonarkun piilopaikkaan.

Juvelius, Parker ja liuta muita englantilaisen yläluokan jäseniä perustivat syndikaatin, liikeyrityksen, johon sijoittamalla sai osuuden mahdollisesti löytyvästä aarteesta.

Montagu Parker
Nuori Montagu Parker (1878-1962).Wikimedia commons

Arkeologiset kaivaukset olivat kallista puuhaa: tarvittiin kymmenittäin kaivajia, välineistö maksoi, eikä aina selvitty ilman paikallisviranomaisten lahjontaa. Usein kaivaukset kestivät kuukausia, jopa useita vuosia, joten palkka- ja majoituskustannukset olivat merkittävä menoerä.

Juveliuksen ja Parkerin liikeyritysmalli oli arkeologiassa poikkeuksellista. Yleensä rahoitus hoidettiin lahjoituksina. Sellaiseen Juvelius ei kuitenkaan suostunut, koska se olisi tarkoittanut suunnitelman paljastumista. Tarkkaan valittu osakkaiden joukko sen sijaan sitoutui vaikenemaan hankkeesta.

Parkerin suhteilla ja näkymällä satumaisista voitoista halukkaita sijoittajia ei ollut vaikea löytää.

Kun rahoitus oli kunnossa, tarvittiin kaivauslupa. Jerusalem oli tuolloin osa ottomaani-imperiumia, joten Parker matkusti pääkaupunki Konstantinopoliin. Lupa heltisi, kun Parker tarjosi ottomaani-hallitukselle puolet löytyvistä aarteista.

Kaivaukset Jerusalemin vanhankaupungin ulkopuolella alkoivat keväällä 1909. Kyseessä oli poikkeuksellisen suuri operaatio, kaivajia oli peräti 200.

Timo R. Stewartin kirjan mukaan kaikki sujui pitkään aivan asiallisesti: luvat olivat kunnossa ja etsintä dokumentoitiin tarkasti. Kaivajat saivat palkkansa, eikä vakavia työtapaturmia sattunut.

Kahden vuoden työn jälkeen asiat menivät kuitenkin mönkään.

Kaivauksia johtanut Parker halusi ilmeisesti vauhdittaa työtä. Hän siirtyi luvallisesta kaivauspaikasta Temppelivuorella sijaitsevaan Kalliomoskeijaan, yritti tunkeutua sitä kautta luolastoon, mutta jäi kiinni.

Seurauksena oli kansainvälinen skandaali ja muslimiyhteisön raivo pyhän paikan häpäisemisestä. Syndikaatin kaivaukset loppuivat siihen.

Valter Juvelius oli tuossa vaiheessa jo palannut koti-Viipuriin, eikä tiennyt yhtiökumppanin toimista.

Kalliomoskeija sisältä
Kuva Kalliomoskeijan sisältä suunnilleen samalta ajalta, kun Parker yritti kaivaa sen alta.Library of congress

Aarteenetsintää vai vakavasti otettavaa arkeologiaa?

Liitonarkku jäi siis löytymättä.

Timo R. Stewart pohdiskelee kirjassaan, olivatko Valter Juveliuksen alulle panemat kaivaukset täysi fiasko, ahneiden aarteenetsijöiden amatöörimäinen puuhastelu vai sittenkin merkittävä luku arkeologian historiassa.

Raskauttavina todisteina Juveliuksen ja kumppaneiden osalta Stewart pitää kahta seikkaa: salailua ja rahoitusta.

Tieteentekemisen perusasioita on avoimuus. Stewartin mukaan Juveliuksen olisi kannattanut altistaa tutkímuksensa asiantuntijoiden vertaisarvionnille. Vaarana olisi tietysti ollut se, että enemmistö tutkijoista olisi osoittanut teorian epäpäteväksi. Toisaalta, näin olisi vältytty ajan ja rahan haaskuulta.

Suomalainen hepreankielen tuntija Tapani Harviainen osoittikin 1970-luvulla Juveliuksen salakielen vähintäänkin monitulkintaiseksi.

Myös rahoituksen perustuminen ajatukseen löytää rahassa mitattuna mahdollisimman arvokkaita esineitä vie hanketta aarteenetsinnän suuntaan. Tieteen näkökulmasta vaatimaton ruukun siru saattaa olla merkittävämpi löytö kuin kulta ja kimallus.

Epätieteelliseltä kuulostaa sekin, että liitonarkulle ja muulle mahdollisesti löydettävälle esineistölle määritettiin osakassopimuksessa rahallinen arvo. Parker arvioi esineet 40 miljoonan punnan, nykyrahassa 4–5 miljardin euron, arvoisiksi. Summan täytyy olla enemmän tai vähemmän hatusta vedetty.

Valter Juveliuksen muistiinpanoja
Teksti, jolla Juvelius vakuutti Parkerin liitonarkin sijainnista. Juvelius uskoi, että Hesekielin kirjan 40. luku sisälsi piiloviestin.Timo R. Stewart

Kaivausten tieteellisyyden puolesta puhuu erityisesti niiden tarkka ja asiantuntevasti tehty raportointi. Se tehtiin niin pätevästi, että Jerusalemissa kaivavat nykyarkeologit pystyvät vaivatta hyödyntämään sitä.

Stewart siteeraa kirjassa tunnettua arkeologia Flinders Petrie`ä, jonka mukaan haudanryöstön ja tutkimuksen erottaa juuri raportointi.

Myöskään se, että kukaan kaivauksiin osallistuneista ei ollut arkeologi, ei Stewartin mielestä vie pohjaa työn merkittävyydeltä.

Kuten todettua, tämä ei ollut poikkeuksellista.

Stewartin mukaan työryhmällä oli jopa keskimääräistä paremmat edellytykset onnistua: Juvelius oli tohtori alalla, joka liittyi läheisesti kaivauksiin. Armeijataustainen Parker puolestaan oli toimelias ja ilmeisen hyvä työnjohtaja.

Kultaa tai Jumalan maallista asuntoa Juveliuksen ryhmä ei löytänyt. Parkerin aiheuttaman skandaalin jälkipuinnissakin todettiin, ettei hän ollut varastanut Kalliomoskeijasta mitään.

Sen sijaan Juvelius, Parker ja kumppanit onnistuivat ajoittamaan Jerusalemin vanhimman osan, niin sanotun Daavidin kaupungin, mitä pidetään merkittävä arkeologisena saavutuksena.

Kaivuuryhmä avasi myös 700-luvulta eaa. peräisin olevan Hiskian tunnelin, joka on yhä yksi Jerusalemin arkeologian keskeisistä kohteista ja avoinna yleisölle.

Temppelivuori ilmasta
Temppelivuori 1900-luvun alussa. Juveliuksen ryhmän kaivaukset sijaitsivat muurin ulkopuolella, niiden välittömässä läheisyydessä.Library of congress

Entäpä lähtöajatus yrityksestä löytää liitonarkun kaltainen esine?

Juvelius ymmärsi ottavansa riskin maineensa puolesta, kun ryhtyi hankkeeseen. Kaivausten salailu selittyy pitkältä sillä.

Toisaalta, kuten todettua, liitonarkku esineenä oli sata vuotta sitten todellisuuden ja uskomattoman rajalla. Sitä oli etsitty Juveliusta ennen ja sitä etsittiin hänen jälkeensä.

Salailun toinen syy olikin pelko kilpailevista hankkeista. Pian Juveliuksen projektin jälkeen samasta paikasta alkoi kaivaa toinen arkeologiryhmä, jota rahoitti varakas juutalaisvaikuttaja, paroni Edmond de Rothschild.

Vielä 1980-luvulla liitonarkkua yritettiin löytää Temppelivuoren sisältä - jälleen kaivauksien paljastuminen johti mellakoihin.

Historiaan Juveliuksen kaivaukset ovat jääneet juuri niiden nostattaman mellakan takia.

Muslimien ja juutalaisten yhteinen protesti kohdistui erityisesti Palestiinaa hallitsevaa ottomaani-imperiumia vastaan. Jerusalemin asukkaat kokivat vääryytenä sen, että Konstantinopolissa oli tehty kauppaa heidän maastaan löytyvistä aarteista.

Mellakointia on pidetty ensimmäisenä merkkinä Palestiinan alueella asuvien halusta päättää itse asioistaan.

Samalla sitä voi pitää varhaisena esimerkkinä nykyäänkin akuutista keskustelusta muinaisjäänteiden omistusoikeudesta.

Valter Juvelius ei enää palannut Jerusalemiin. Hän jatkoi kuitenkin vanhojen tekstien tulkintaa selvittämällä muun muassa skandinaavisten riimukirjoitusten arvoitusta.

Sekin työ jäi kesken, sillä Valter Juvelius kuoli sairauteen 57-vuotiaana.

Lue seuraavaksi