1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. nuoret

Lappeenrantalaisnuoret kokevat, että heitä kuullaan paikallistasolla, mutta valtakunnallisesti nuorten ääni ei kuulu – katso vilkas keskustelu

Joukko lappeenrantalaisnuoria kokoontui keskustelemaan ajankohtaisista asioista.

nuoret
Tiia Kettunen ja Katri Kankaanpää istuvat kirjaston sohvalla Lappeenrannassa.
Muun muassa Tiia Kettunen ja Katri Kankaanpää olivat tänään mukana keskustelemassa ajankohtaisista asioista. Toimittajana on Sirkka Haverinen.

Neljä lappeenrantalaista nuorta on kokoontui Lappeenrannan kirjastoon keskustelemaan yhteiskunnallisesta vaikuttamisesta, koulutuksesta, koronasta, työllisyydestä ja ympäristöasioista.

Mukana olivat 17-vuotiaat lukiolaiset Maxim Polin ja Anni Wahlman, joka on myös Lappeenrannan nuorisovaltuuston puheenjohtaja. Hieman vanhempaa kaartia olivat 22-vuotias yliopisto-opiskelija Katri Kankaanpää ja LTKY:n edunvalvonta-asiantuntija Tiia Kettunen.

Katso keskustelu Yle Areenasta. Toimittajana on Sirkka Haverinen.

Lue seuraavaksi