1. yle.fi
  2. Uutiset

Saarikko Iltalehden puheenjohtajatentissä: Minulle kuvailtiin, ettei olisi mahdollista erottaa yökerhojen ja lounasravintoloiden rajoituksia toisistaan

Viiden suurimman puolueen puheenjohtajat kohtasivat Iltalehden tentissä.

koronavirus
Annika Saarikko Iltalehden puheenjohtajatentissä 20.10.2020
Keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko kohtasi neljä muuta puoluejohtajaa Iltalehden puheenjohtajatentissä Alma-talossa, Helsingissä 20. lokakuuta 2020.Pasi Liesimaa/Iltalehti

Hallitus sai viime viikolla huutia perustuslakivaliokunnalta sunnitelmistaan jatkaa ravintolarajoituksia.

Perustuslakivaliokunta lausui torstaina, ettei lailla voi rajoittaa kaikkien ravintoloiden toimintaa eri puolilla maata. Sen sijaan rajoitukset olisi perusteltava alueittain ja ravintolatyypeittäin.

Tänään Iltalehden puheenjohtajatentissä (siirryt toiseen palveluun) kokoomuksen Petteri Orpo kysyi hallitukselta, miksi esitystä ei alun alkaen tehty huomioimaan paremmin erilaisten ravintoloiden eroja.

Eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta teki aiemmin tänään esityksen, jossa esimerkiksi baareja ja lounasravintoloita kohdellaan eri tavalla.

– Minulle kuvattiin neuvotteluissa näkökulmana, lähtökohtana, että ei ole mahdollista eritellä yökerhoja ja lounasravintoloita toisistaan, keskustan puheenjohtaja, tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko (kesk.) vastasi.

Pääministeri Sanna Marin (sd.) korosti, ettei kyse ole varsinaisesti puoluepoliittisesta kysymyksestä.

– Se on totta, tämän arvion antoi esittelevä virkamies. Haluan täsmentää, ettei tähän liitty poliittista erimielisyyttä. Virkamies arvioi, että se olisi erittäin haastavaa. Se onkin, ja valiokunta on nyt käynyt asian läpi.

Ilmastohätätilan julistaminen ei saanut kannatusta

Tentissä käytiin läpi politiikan perinteistä asialistaa. Petteri Orpo ja Jussi Halla-aho (ps.) haastoivat Sanna Marinia, Annika Saarikkoa ja Maria Ohisaloa (vihr.) muun muassa koronasta, työllisyydestä, ilmastosta ja EU:n elvytysrahastosta.

Myös hallituspuolueiden keskinäiset erot tulivat esiin – ennen kaikkea puhuttaessa ilmastopolitiikasta.

Puheenjohtajilta kysyttiin, kuinka moni kannattaisi ilmastohätätilan julistamista Suomeen. Vihreiden kansanedustajat ehdottivat julistusta vajaa kaksi viikkoa sitten.

Ohisalon ja Marinin kädet nousivat ylös, muiden eivät.

– Ei minusta tarvitse julistella mitään ilmastohätätiloja. Meillä voitaisiin yhtä hyvin keskustella eriarvoisuuden hätätilasta tai huoltosuhteen hätätilasta. Politiikan tehtävänä on kertoa ratkaisuja, Saarikko sanoi.

Petteri Orpo Iltalehden puheenjohtajatentissä 20.10.2020
– Hallitusohjelmanne kirjaukset ovat hyviä, mutta toimet puuttuvat, kokoomuksen Petteri Orpo haastoi ilmastopolitiikasta.

Vaikka ilmastohätätilalle ei lämmetty, suurin osa puheenjohtajista korosti ilmastonmuutoksen merkitystä. Kokoomuksen Petteri Orpo sanoi, että ilmaston lämpeneminen on "aikamme suurin haaste".

– Viime hallitus teki poikkeuksellisen paljon ja hyvää ilmastopolitiikkaa. Muun muassa kielsimme lailla kivihiilen käytön. Hallitusohjelmanne kirjaukset ovat hyviä, mutta toimet puuttuvat, Petteri Orpo haastoi.

Ohisalon mukaan ilmastohätätilan julistamisessa olisi enemmänkin kyse siitä, että poliitikot tunnistaisivat ilmastokriisin merkityksen. Hänen mielestään kivihiilikieltoa vastaava toimi on turpeen alasajaminen.

– Ei pidä paikkaansa! huudahti hallituskumppani Annika Saarikko.

– Turvetta ei olla kieltämässä lailla, toisin kuin kivihiiltä ollaan.

Ohisalo painotti, että hallitusohjelman kirjauksen mukaisesti vuoteen 2030 mennessä turpeen energiakäyttö on vähintään puolittunut.

Voit keskustella aiheesta huomiseen keskiviikkoon 21.10. klo 23 saakka.

Juttu on päivitetty lopulliseen muotoonsa klo 19.36.

Lue seuraavaksi