Hyppää sisältöön

Senaatti äänestää Yhdysvaltain korkeimman oikeuden uudesta tuomarista ensi maanantaina

Senaatin enemmistöjohtaja, republikaanien Mitch McConnell kertoi äänestysaikataulusta medialle tiistaina paikallista aikaa.

Amy Comey Barrett Kuva: AOP

Yhdysvalloissa kiistelty korkeimman oikeuden tuomarinimitys on tulossa senaatin äänestykseen ensi maanantaina, vain noin viikkoa ennen maan presidentinvaaleja.

Senaatin enemmistöjohtaja, republikaanien Mitch McConnell kertoi äänestysaikataulusta medialle tiistaina paikallista aikaa. Republikaaneilla on senaatissa enemmistö, joten presidentti Donald Trumpin nimitysehdotuksen odotetaan menevän läpi.

Trumpin ehdokas korkeimman oikeuden tuomariksi on konservatiivinen Amy Coney Barrett. Paikka 9-jäsenisessä tuomioistuimessa vapautui, kun liberaalituomari Ruth Bader Ginsburg kuoli syyskuussa.

Demokraatit ovat vaatineet, että paikka täytetään vasta presidentinvaalien jälkeen.

Viime viikolla senaatin kuulemisessa Barrett korosti korkeimman oikeuden riippumattomuutta. Barrett myös sanoi, että lakeja tulee hänen mukaansa tulkita siten, kuten ne on kirjoitettu.

Hartaana katolisena ja tiukan linjan perustuslaillisena arvokonservatiivina tunnettu Barrett, 48, voi istua korkeimmassa oikeudessa useita vuosikymmeniä, sillä nimitykset ovat elinikäisiä eikä pakollista eläkeikää ole.

Barrettin nimityksen myötä Yhdysvaltain korkeimman tuomioistuimen voimasuhteet siirtyvät 6–3 konservatiivien eduksi. Nimityksen on pelätty tietävän muun muassa loppua aborttioikeudelle Yhdysvalloissa.

Lue myös: