1. yle.fi
  2. Uutiset

Ihmisoikeusjärjestö: Yli 500 vanhemmistaan USA:n rajalla erotettua lasta ei ole vieläkään löytänyt äitiään ja isäänsä

Trumpin hallinnon määräyksestä laittomasti Yhdysvaltoihin saapuneiden perheiden jäseniä alettiin erottaa toisistaan.

Yhdysvallat
Lapsia keskuksen lattialle levitetyillä patjoilla.
Raja-alueella kiinniotettuja maahantulijoita Texasin McAllenin keskuksessa. Yhdysvaltain rajaviranomaisten kesäkuussa 2018 julkaisema kuva.Us Customs And Border Patrol / AOP

Yhdysvaltain hallinnon tekemä päätös erottaa maahan laittomasti saapuneiden perheiden lapset ja vanhemmat toisistaan on johtanut siihen, että 545 lasta on kadottanut vanhempansa. Asianajajat ovat turhaan yrittäneet löytää näiden lasten vanhemmat.

Lokakuun 20. päivään mennessä on tavoiteltu yhteensä 1 030 lapsen vanhempia.

Tilasto edelleen erossa vanhemmistaan olevista lapsista käy ilmi ihmisoikeusjärjestö American Civil Liberties Unionin tiistaina oikeuteen toimittamista tiedoista, jotka uutiskanava CNN on julkaissut (siirryt toiseen palveluun).

Vanhemmat erotettiin lapsistaan osana Yhdysvaltain tiukentunutta maahanmuuttajalinjaa.

Presidentti Donald Trumpin hallinto otti linjan käyttöön toukokuussa 2018 ja sitä jatkettiin kuusi viikkoa. Toimintatapaa oli kuitenkin alettu testata jo vuonna 2017. CNN (siirryt toiseen palveluun) ja NBC-televisiokanava (siirryt toiseen palveluun) uutisoivat, että nyt kateissa olevat vanhemmat erotettiin lapsistaan tänä ajanjaksona.

Oikeuteen toimitettujen tietojen mukaan noin kaksi kolmasosaa kadoksissa olevista vanhemmista on ilmeisesti karkotettu Yhdysvalloista.

Vanhemmitta jääneet lapset on siirretty viranomaisten huostasta esimerkiksi Yhdysvalloissa olevien sukulaistensa tai muiden huoltajiksi katsottujen luo.

Koronaviruspandemia on vaikeuttanut entisestään vanhempien löytämistä, ja jalkautuminen etsintätöihin on välillä ollut kokonaan keskeytyksissä.

Yhdysvaltain hallinnon päätös erottaa maahan vanhempiensa mukana laittomasti tulleet lapset tuomittiin laajasti. Kesällä 2018 Trump ilmoittikin, ettei perheenjäseniä enää eroteta toisistaan, elleivät vanhemmat muodosta uhkaa lapsilleen.

Lue myös:

Psykiatri kauhistelee vanhemmistaan erotettujen lasten kohtelua Yhdysvaltojen rajalla – "Lapset voivat kärsiä kokemuksesta vielä vuosia"

Mitä tapahtuu Yhdysvaltojen erottamille siirtolaisperheille ja pidätetäänkö jatkossa lapset vanhempiensa kanssa? Näihin 5 kysymykseen maailma odottaa vielä vastauksia

Trump allekirjoitti määräyksen perheiden pitämisestä yhdessä – nollatoleranssi laittomille siirtolaisille jatkuu edelleen

Yli 2300 lasta on erotettu vanhemmistaan – Nyt republikaanitkin moittivat Trumpin perheet hajottavaa siirtolaispolitiikkaa

Maailmalla tuomitaan Yhdysvaltojen tapa erottaa lapset vanhemmistaan – mielipiteensä ovat ilmaisseet jo Elon Musk, Mark Zuckerberg ja paavi

Itkevä lapsi tienposkessa, kanaverkkoa ja telttaleiri – kuvat vanhemmistaan erotetuista lapsista näyttävät kylmän todellisuuden Yhdysvaltojen rajalla

"Isä, isä!", itkee siirtolaislapsi ääninauhalla – Yhdysvaltain rajalla erotetaan perheitä, kun vanhemmat pidätetään ja lapset otetaan huostaan

Lähteet: AFP

Lue seuraavaksi