1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. huumeet

Savonlinnassa amfetamiinin käytössä selvää nousua tänä vuonna

THL:n jätevesitutkimuksen perusteella Mikkelissä ei nousupiikkiä ole havaittu.

Poliisin takavarikoimaa amfetamiinia. Kuvituskuva. Kuva: Polisinrättningen i Helsingfors

Amfetamiinia käytetään Suomessa nyt enemmän kuin koskaan. THL:n jätevesitutkimukset (siirryt toiseen palveluun) osoittavat, että huumeiden käytössä on ollut ajallista ja alueellista vaihtelua kuluvan vuoden aikana.

Amfetamiinin, kokaiinin, ekstaasin ja metamfetamiinin yhteenlaskettu käyttö oli maaliskuussa kerättyjen näytteiden perusteella usealla paikkakunnalla ennätyslukemissa.

Esimerkiksi Savonlinnassa kyseisiä huumeita havaittiin enemmän vasta toukokuussa tehdyllä mittauskerralla. Savonlinnassa erityisesti amfetamiinin käyttö oli havaintojen perusteella noin kaksinkertaistunut tämän vuoden aikana verrattuna vuoden 2018 tutkimuksen tuloksiin.

Mikkelissä ei otettujen näytteiden perusteella ole havaittavissa nousua huumeiden käytössä.

Huumeiden käyttöä tutkittiin jätevesistä maaliskuussa ja loppukeväästä laajemmin kuin kertaakaan aiemmin eli yhteensä 27 jätevedenpuhdistamon alueella.