1. yle.fi
  2. Uutiset
  3. Varkaus

Osa Varkauden Joutenlahden asukkaista ei halua naapurustoonsa Jehovan todistajien rakennusta

Asukkaat epäilevät muun muassa liikenteen vilkastuvan sekä rakennuksen ulkonäköä vankilamaiseksi.

Varkaus
Läheltä
Yle

Varkaudessa ryhmä Joutenlahden asukkaita vastustaa Jehovan todistajien tilojen rakentamista naapurustoonsa. Varkauden kaupunki on päättänyt luovuttaa Jehovan todistajien Kuopion seurakunnalle tontin Joutenlahdesta.

Yksitoista alueen asukasta on allekirjoittanut oikaisuvaatimuksen, jossa vaaditaan päätöksen kumoamista ja tontin jättämistä puistoalueeksi. Varkauden tekninen lautakunta hylkäsi oikaisuvaatimuksen tiistaina.

Asukkaiden mukaan liikennemelu voisi lisääntyä ja autoja saatettaisiin parkkeerata katujen varsille parkkipaikkapulan takia.

Vaatimuksessa epäillään myös Jehovan todistajien uuden rakennuksen ulkonäköä, koska siitä ei ole olemassa suunnitelmia. Allekirjoittajat epäilevät rakennuksen ympärille tulevan korkeat aidat, jolloin sen ulkonäkö olisi vankilamainen ja joka näkyisi joka suunnasta.

Kaupungin mukaan liikenteen melu alueella johtuu pääasiassa valtatie 23:n liikenteestä ja kirkkoon liittyvä liikenne on ajoittaista. Parkkipaikkoja voidaan lisätä rakennettavan tontin tuntumassa olevalle parkkialueelle.

Tontin rakennusoikeus on 700 kerrosneliömetriä ja siihen saa rakentaa enintään kaksikerroksisen rakennuksen.

Lue seuraavaksi