1. yle.fi
  2. Uutiset

Mikkelin keskustan tuntumassa myynnissä kokonainen korttelialue

Alueelle voi rakentaa nykyisen kaavan mukaan kerrostaloja.

Mikkeli
Uutisvahdin läheltä-listan markkinointikuva, jossa kartta
Yle

Senaatti-kiinteistöt on myymässä Mikkelin keskustasta vankilan läheltä kokonaista korttelialuetta. Kohde sijaitsee Mikkelin keskustassa Päiviönkadun ja Maaherrankadun kulmauksessa.

Tontilla on kerrostalo sekä purettavaksi tarkoitettu vankilan myymälä. Lisäksi kohteessa on uudisrakennusoikeutta 4 000 kerrosneliön verran.

Nykyinen kaava sallii kohteeseen viisi- ja seitsemänkerroksisten rakennusten rakentamisen.

Lue seuraavaksi