1. yle.fi
  2. Uutiset

Viking Linen tulos meni pakkaselle kaudella, joka yleensä tuottaa suurimman osan vuoden tuloksesta

Viking Linen liiketulos oli -7,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 26,2 miljoonaa euroa.

Viking Line
M/S Amorella Viking Linen terminaalissa Turun satamassa.
Laivayhtiön mukaan kolmannen vuosineljänneksen tulos tavallisesti tuottaa suurimman osan vuoden tuloksesta.Saana Sjöblom-Hasselblatt / Yle

Viking Linen liikevaihto vajosi koronapandemian takia kolmannella vuosineljänneksellä 56,6 miljoonaan euroon viime vuoden 153,8 miljoonasta. Liiketulos oli -7,8 miljoonaa euroa, kun se viime vuonna vastaavaan aikaan oli 26,2 miljoonaa euroa.

Laivayhtiön mukaan kolmannen vuosineljänneksen tulos tavallisesti tuottaa suurimman osan vuoden tuloksesta.

– Ennalta aavistamaton ulkopuolinen maailmanlaajuinen pandemia on vaikuttanut osavuositulokseen tuntuvasti. Pandemia on edelleen vaikuttanut yksilöihin, yrityksiin ja markkinoihin kolmannen vuosineljänneksen aikana, sanoo toimitusjohtaja Jan Hanses tiedotteessa.

Hän kuvailee, että osittain epäselvä ja epäjohdonmukainen viranomaisviestintä koetteli matkustusta ja myyntiä olennaisesti elokuun puolivälistä alkaen.

Suuri osa henkilökunnasta Suomessa on lomautettu. Ruotsissa ja Virossa on käytetty lyhytaikaislomautuksia. Siten palkat ja työsuhde-etuuksista aiheutuneet kulut vähenivät jakson aikana.

Hanses toteaa, että maksuvalmius on ollut kireä kolmannen kvartaalin lopussa. Neuvottelut rahoittajien kanssa ovat jatkuneet, ja 15. lokakuuta valtioneuvosto myönsi valtiontakaukset yhteensä 38,7 miljoonan euron lisälainalle.

Lue seuraavaksi